MM-debytantti Tomi Ikonen – ”Tämän tavoitteen eteen tehnyt viisi vuotta töitä”

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Suomen miesten salibandyn MM-joukkueeseen valittiin tällä kertaa kaikkiaan yhdeksän ensikertalaista. Ensikertalaisista vanhin on 31-vuotias Esport Oilersin maalivahti Tomi Ikonen.

Kliseisenä aloituksena voidaan kysyä, että miltä ensimmäinen MM-kisavalinta tuntuu?

– Erittäin hyvältä. Tämän tavoitteen eteen olen tehnyt viisi vuotta töitä. Kova juttu, että pääsee taistelemaan MM-kullasta, kommentoi seesteinen Ikonen.

Viime MM-kisojen jälkeen tiedostettiin, että Henri toivoniemeä tuskin nähdään enää MM-kisatasolla. Tämän jälkeen pidettiin lähes varmana, että Eero Kosonen ja Jarno Ihme miehittävät maajoukkueen maalivahtien tontit. Toisin kuitenkin kävi ja Ikonen kampesi itsensä kisakoneeseen Ihmeen ohi viime kausien vahvojen otteiden myötä.

Milloin kisapaikka rupesi olemaan realismia itsellesi?

– Kyllä varmaan siinä vaiheessa, kun oma tekeminen oli noussut tarpeeksi korkealle tasolle. Siinä vaiheessa, kun pystyi illasta toiseen hankkimaan pisteitä joukkueelle. Se nousujohteisuus tekemisessä ja tietysti hyvä palaute. Siitä lähtien MM-kisat oli selkeä tavoite, muisteli Ikonen.

Ikonen on esiintynyt maajoukkueessa tasaisen vahvasti. Seurajoukkueessa viime kevät oli Ikoselta melkoista näytöstä. Tänä syksynä Esport Oilersilla ja Ikosella on ollut hiukan vaikeampaa.

Miten arvioit omaa vireystilaa?

– Ihan hyvä. Maajoukkueessa olen antanut pari vuotta tosi hyviä näyttöjä. Nyt ollut ehkä seurajoukkueessa hiukan ongelmia, arvioi Ikonen.

Ikosella on ollut viime kausina loukkaantumisia ja alkuvuodesta veräjänvartijalta operoitiin polvi. Nyt tilanne on miehen mukaan hyvä.

– Nyt olen 100% pelikunnossa, vakuutti Ikonen.

Kuten todettua Suomen maajoukkueessa on nyt peräti yhdeksän ensikertalaista. Myös joukkueen ikärakenne on laskenut reippaasti. Se näkyy Ikosen mukaan ainoastaan positiivisessa mielessä.

– Meillä on nyt semmoinen erittäin fressi ilme. Joukkue antaa kaikkensa maajoukkuepaidalle. Ei nyt niin tunnettuja pelaajia mukana, mutta yllätysvalmis. Sveitsille, Tshekille ja Ruotsille ei ehkä vielä niin tuttuja pelaajia ja se on hyvä. Kovasti kaksinkamppaileva ja ratkaisuvoimainen joukkue, päätti Ikonen

15 comments

  1. Toivottavasti Ikonen aloittaa mm-finaalissa. Sopivan liikkuva ja hyvin torjuva maalivahti, potentiaalia vaikka Toivoniemen mittoihin.

  2. Poissaolollaan loistaa Talvitien Ilari, Oilersin peruspilari! MM-kisoissa saa pelata huomattavasti kovempaa kuin kotimaan liigassa. Miksi fyysiselle kaverille ei ole tässä kohtaa tilausta?

  3. Olen aina ihmetellyt, miksi ihmeesse Ihme on kolmen maalivahdin joukossa maajoukkueessa. Edes Ihmeen ihmeen hyvä liike ei paikkaa peittävyyden jättämää aukkoa kansainvälisissä peleissä, valitettavasti. Eipä Kettusella ole kuin ainoastaan kaksi hyvää vaihtoehtoa maajoukkueeseen, että sikäli helppo tilanne valita maalivahdin ”kisakoneeseen”.

  4. Joo, ei tästä veskarivalinnasta kyllä voi kiistellä perustellusti. Tämän hetken kaksi parasta ukkoa veräjänsuulla tässä maassa. Kumpi sitten on ykkönen. Se onkin toinen kysymys ja toinen tarina Kettus Peten kansiossa.

  5. Åmanni on ihan showmies, nähtiin myös stadin finaalissa kun alun tuuletukset oli ohi. Kannattaa kattoo parit tän kauden AIK koosteet niin huomaa aika äkkiä että ei oo kummonen veska kun parhaisiin vertaa. Klintsten on ehkä vähän sähäkämpi, mutta ihme itkupilli aina kun omiin menee. Rehn on ihan ok varma, mutta aika passiivinen.

    Ikonen on näistä neljästä selkeesti kovin, mitä nyt menny omituisia maaleja alkukaudesta liigassa. Liikkuu ok säteellä muttei turhaan sätki, torjuu hyvin ja ok kokoinen peittämään. Vähän samaa tyyliäkin kuin toivoniemessä, vielä pykälä lisää tasaisuutta ja tsemppiä niin on maailman paras veskari.

  6. Tottahan se että parhaimmillaan Ikonen on maaginen jätkä! Toivottavasti paras vire löytyy MM-kisoissa, EFT:ssä oli aika heikot pari erää Sveitsiä vastaan, mutta kolmannessa ei sitten päästänyt maaliakaan(jos nyt oikein muistan), joka tapauksessa kolmannessa oli selvästi enemmän hereillä…

  7. Ikonen on tavallaan aika hankalassa tilanteessa. Jos puhutaan vanhoista näytöistä (edes viime keväästä, ihan joka äijä ei pelaa playoff-nollapeliä kaksinkertaista hallitsevaa mestaria vastaan), niin onhan tässä sellainen kaveri, jonka voi laittaa maaliin ihan mihin peliin tahansa. Mutta jos valmennus menee päivän kunnon mukaan, niin tilanne on Ikoselle todella ikävä, eikä Joonas Kaltiainen auta sitä yhtään.

    Kaikki kunnia Kaltiaiselle, eikä tuollaista temppua ihan kuka tahansa tee, mutta jos ensimmäistä täyttä liigakauttaan (viime kaudella oli myös A-nuorten mukana) pelaava vahti pelaa illasta toiseen kovia vastustajia (SSV, Happee) vastaan ja pelaakin pirun hyvin, niin milläs laitat Ikosen maaliin? Ja jos et laita seurajoukkueessa Ikosta maaliin, niin millä lähdet MM-kisoissa perustelemaan Kososelle, että pelaaja, joka ei mahdu liigassa maaliin, pitäisi kuitenkin olla ykkösvahti MM-kisoissa?

    Ja jottei kellekään jää epäselväksi, niin minusta on aivan mahtava juttu, että Kaltiainen pelaa tällä tasolla kuin pelaa. Sillä vain nyt sattuu olemaan tämmöisiä sivuvaikutuksia. Onneksi en ole päättämässä maalivahtivalinnoista. Minulla menisi sorvi suuhun.

  8. Ikonen on joutunut koirankoppiin vaikka ei ole pelannut huonosti. Päinvastoin. Kauden aikana kun joukkue totaalisesti alisuoritti ja jätti maalivahdin yksin, niin Ikonen joutuu nyt kantamaan vastuun. Nyt kun joukkue on viitsinyt ruveta pelaamaan joukkueena ja Kaltiainen on onnistunut, niin valmennuksen on helppoa syttää Ikosta. Jos valmennuksella ja joukkueella olisi moraalia, niin Ikoselle annettaisiin se mahdollisuus mikä Ikoselle kuuluu, eli päästettäisiin maalivahtirotaatioon mukaan. Sokea valmennus luulee, että vika on ollut maalivahtipelaamisessa, eikä asennevammaisessa joukkueessa.

  9. Arto Kilposen kanssa samaa mieltä siinnä, että hyvä juttu kun näitä nuorempia veskoja alkaa lyömään itseään läpi. Santtu Strandberg ollut lähes maaginen SSV:n maalin suulla. Toivottavasti nää pojat saa mahiksensa majussa mahdollisimman pian!

  10. Nyt on oikeat kassarit mukana. Kannattaa muuten tarkkailla Tuomas Turusen edesottamuksia. Happeen kakkosveska on todella kovaa valuuttaa joka kerta kun pääsee näyttämään Kososen taustalta osaamistaan, itse pidän Turusta tulevaisuuden mahdollisena maajoukkueveskana ja jopa suurempana lahjakkuutena kuin Kososta.