Analyysi: Suomen salama-alku löi Sveitsille luun kurkkuun

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Pääkallo.fi:n asiantuntija ja salibandyanalyytikko Jani Hakkarainen analysoi Suomen miesten salibandymaajoukkueen otteita Hämeenlinnan EFT-turnauksessa. Hakkarainen perkasi läpi Suomen lauantaisen Sveitsi-voiton pelin eri osa-alueilta.

Valmistautuminen ja läpivienti
Miehet olivat ottaneet mallia pojista. Kun pallo putosi Elenia Areenan kenttään, oli Suomi valmis. Pelaajien ruumiinkielestä suorastaan loisti, että kotiyleisön edessä Sveitsille haluttiin lyödä luu kurkkuun heti aluksi. Ja se onnistui. Peli oli ajassa 3.57 3-0 ja kymmenen minuutin kohdalla 4-0.

Erinomaisen alun jälkeen Suomi otti pienen hengähdystauon, jonka aikana Sveitsi pääsi iskemään kaksi maalia. Sen jälkeen kuitenkin sinivalkoinen selkä painui jälleen peliasentoon, ja loppupeli hoidettiin tyylikkäästi selvästä johdosta ja toisen erän kahdesta alivoimasta huolimatta. Luonnollisesti muutama pelailujakso otteluun tuli, mutta viimeisen kymmenen minuuttia Suomi piti palloa esimerkillisen hienosti.

Puolustussuuntaan pelaaminen
Suomen viisikkopelin paras osa-alue Elenialla oli puolustussuuntaan pelaaminen. Se oli kerta kaikkiaan erinomaista kahdella ensimmäisellä kentällä.
Hyökätessä viisikko oli tiivis. Kun pallo menetettiin, paluu puolustukseen oli äärimmäisen nopeaa (myös kolmoskentällä). Omassa päässä ja keskialueella vastustajien merkkaus oli tarkkaa. Vetoja peitettiin loppuun asti.

Ainoastaan Janne Hulmin johtamalla kolmoskentällä oli merkkauksessa ongelmia. Niitä oli varsinkin Hulmilla itsellään ja puolustaja Mikael Laxilla, joilla oli vaikeuksia omassa päässä pysyä mukana kovassa kansainvälisessä temmossa.
Tästä on hyvä jatkaa Ruotsia vastaan.

Käännöt
Kääntöpaikkojen tunnistaminen oli tänään hyvää, mutta koko ottelun näkökulmasta toteutuksessa jäi parantamiseen varaa huomiseen Ruotsi-otteluun. Hyökkäyksen pitää lähteä nopeammin omista, mieluiten syöttämällä. Varsinkin kolmoskentällä jäi tälläkin osa-alueella paljon parantamisen varaa.
Kääntöihin vaikutti luonnollisesti selvä johtoasema, joka painotti pitkää hyökkäämistä. Nopeita kääntöjä nähtiinkin enemmän ottelun alkupuolella.

Rytmittäminen
Nopeiden ja pitkien hyökkäysten suhde oli pitkälti sitä, mitä tänään pitikin. Kellon pelaaminen selvässä johtoasemassa toimi Suomella hyvin. Kukkolan kenttä näytti mallia myös suorasta hyökkäämisestä järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Hännisen viisikossa Tatu Väänänen ruokki pitkissä hyökkäyksissä hyvin Rickie Hyväristä ja Eemeli Salinia Sveitsin puolustuksen keskustaan.

Erikoistilanteet
Suomi ratkaisi ottelun jo ensimmäisessä erässä erikoistilannepelaamisellaan: kaksi maalia vapaalyönneistä ja yksi ylivoimalla. Toisessa ylivoimapelissä toisessa erässä peli pyöri mallikkaasti. Vain se tärkein eli viimeistely jäi uupumaan.
Sen sijaan alivoima saa hieman pyyhkeitä, koska ainoastaan toinen Sveitsin ylivoimasta onnistuttiin tappamaan. Ensimmäisessä alivoimassa Suomen nelikko oli hieman passiivinen. Sen ja muuten hienosti vetoja peittäneen Risto Töllikön väärän sijoittumisen vuoksi Nico Scalvinoni pääsi rankaisemaan laidasta.
Erikoistilanteet hyökkäyssuuntaan nostivat saldon kuitenkin tänään plussan puolelle.

Maalivahtipeli
Eilen haparoinut Tomi Ikonen sai tänään uuden mahdollisuuden ja käytti sen hyväkseen. Ikonen oli Hämeenlinnan lauantai-illassa itse varmuus, vaikka torjuntaprosentti (12/15) ei huimaksi noussutkaan. Ainoastaan Sveitsin toista maalia Ikonen voi hieman miettiä.

Viisikoiden tehotilasto (muutoksia laitahyökkääjissä ottelun aikana)
Kukkolat 4-1
Hänniset 2-0
Hulmit 0-1
Hulmit Kukkolan laitahyökkääjillä 1-0
Ykkösylivoima 1-0
Alivoima 0-1

4 comments

  1. Tällä kertaa on helppo olla samaa mieltä Hakkaraisen kanssa, hyvä analyysi.
    Mielenkiinnolla odotan miinkälaiset viisikot Kettunen valitsee huomiseen Ruotsi otteluun, haasteelinen homma.

  2. Ykkönen oli kyllä hyvä tänään, kaksi muuta ketjua ei ihan samaan pystynyt. Lax oli kyllä pari kertaa aika pihalla…

  3. Kovasti on on toimittaja jaksanut kirjoittaa ”diipa-daapaa” ottelun käänteistä, enää jäi vain puuttumaan, että mikä oli ottelun lopputulos…

  4. Mitäpä jos lode lukisit otteluraportin jos tulos on ainoa joka kiinnostaa. Jätä analyysien lukeminen aikuisille.