Petteri Nykyn Sveitsi valmis MM-kisoihin – mukana viisi ensikertalaista

Kuva: Swiss Unihockey

Kuva: Swiss Unihockey
Kuva: Swiss Unihockey

Sveitsin päävalmentaja Petteri Nykky on nimennyt lopullisen joukkueensa ensi kuun MM-kisoihin Göteborgiin. Listalla on mukana viisi ensikertalaista.

Ensimmäistä kertaa MM-kisoihin lähtevät Joel Friolet (Alligator Malans), Florian Bolliger (KAIS Mora, Ruotsi), Christoph Meier (GC Zürich) sekä sarjakärki Floorball Könizin Luca Graf ja Manuel Maurer.

Nykyn mukaan lopulliset ratkaisut eivät olleet helppoja.

– Kaikista valintatilanteista tämä oli suurin haaste, jonka olen kohdannut. Vihaan sitä, että joutuu jättämään hyviä pelaajia ulos kisoista, mutta nyt niin joutui tekemään. Meillä on ollut loukkaantumisia ja muita vaikeuksia matkan varrella, mutta olen nyt iloinen, että tämä on ohi ja pääsemme keskittymään kisoihin. Olen varma siitä, että olemme rakentaneet yhtenäisen kokonaisuuden, Nykky toteaa Sveitsin liiton tiedotteessa.

Nykyn apuvalmentajatiimiin kuuluvat suomalaiset Samu Kuitunen ja Esa Jussila. Sveitsi kohtaa 5.-14.12. pelattavien kisojen alkulohkossa Tsekin, Viron ja Norjan.

Sveitsin MM-kisajoukkue:

Maalivahdit:
Pascal Meier, Pixbo (SWE)
Martin Hitz, Alligator Malans

Puolustajat:
Florian Bolliger, KAIS Mora (SWE)
Markus Gerber, SV Wiler-Ersigen
Luca Graf, Floorball Köniz
Florian Kuchen, Floorball Köniz
Kaspar Schmocker, Floorball Köniz
Christoph Meier, GC Zürich
Simon Stucki, Tigers Langnau

Hyökkääjät:
Emanuel Antener, Floorball Köniz
Manuel Maurer, Floorball Köniz
Manuel Engel, Tigers Langnau
Philipp Fankhauser, Wiler-Ersigen
Matthias Hofbauer, Wiler-Ersigen
Christoph Hofbauer, Wiler-Ersigen
Patrick Mendelin, Wiler-Ersigen
Adrian Zimmermann, Wiler-Ersigen
Joel Friolet, Alligator Malans
Nico Scalvinoni, GC Zürich
Michael Zürcher, GC Zürich