Maajoukkueet

Suomen poikien murskajaiset jatkuivat – Sveitsi jäi jalkoihin EFT-turnauksessa

01.11.
2014
14 Kommenttia
0
Maajoukkueet
Eero Nuutinen (kesk.) aloitti Suomen maalitehtailun Sveitsiä vastaan. Kuva: Salibandyliiga

Eero Nuutinen (kesk.) aloitti Suomen maalitehtailun Sveitsiä vastaan. Kuva: Salibandyliiga

Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi voittokulkuaan viikonlopun EFT-turnauksessa kaatamalla lauantaina Sveitsin lukemin 12–4. Sunnuntaina edessä on jännittävä Ruotsi-kohtaaminen.

Mihin ottelu ratkesi?
Suomi näytti alusta asti ottavansa ohjat käsiinsä, eikä Sveitsillä ollut asiaa kuskin paikalle. Tasoero kävi selväksi avauserästä lähtien ja toisen erän alun maalien myötä ottelu repesi lopullisesti Suomen hyväksi.

Ottelun hahmo?
Suomen jokainen viisikko esiintyi edukseen Sveitsiä vastaan, ja myös maalivahti Santeri Kainulainen otti hyviä koppeja päälle tolppien välissä. Kovimmat tehopisteet Suomen joukkueesta iski ykköskentän hyökkääjä Eero Nuutinen, joka merkautti pöytäkirjaan tehot 2+2.

Ottelun puheenaihe?
Suomi on nyt murskannut viikonlopun EFT-turnauksessa sekä Tshekin että Sveitsin. Maaliero on hurja 29-5, ja tasoero näihin tuntuu olevan tällä hetkellä iso. Todellinen tasonmittaus on kuitenkin vasta edessä sunnuntaina. Ruotsi-ottelu tulee näyttämään Suomen tason tällä hetkellä.

Kommentit:
– Valmistautuminen onnistui ja saatiin taas hyvä startti, sanaili päävalmentaja Heikki Luukkonen, jonka ei tarvinnut ottelun aikana ihmeemmin puuttua suojattiensa tekemiseen.

– Eniten olen tyytyväinen siihen, että meiltä löytyy nyt leveyttä. Kaikki neljä kentällistä saivat onnistumisia. Hyvä peli, vaikka lopussa vähän ote kirposi. Iso kuva on meillä kristallinkirkkaana, mutta yksityiskohdissa riittää hiottavaa, Luukkonen jatkoi.

Tilastohuomiot:
Suomi: Eero Nuutinen 2+2, Riku Holopainen 2+1, Ville Lastikka 1+2, Eino Heinonen 0+2
Sveitsi: Tobias Baumann 1+1, Nico Obrecht 1+0, Adrin Hollenstein 1+0, Simon Laubscher 1+0

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Jyväskylä
Twitter: @A_Karjalainen
Kiesuksen+pilkku
01/11/2014
Komeet voitot pojilta. Missä viipyy tyttöjen otteluiden tilastot ja jutut??? Minua ainakin kiinnostaa myös tyttöjen peli, tuskin olen ainut. Floorball.fi sivuillakaan ei sanaakaan. Myös jutut pikkupohjolasta kiinnostaa, noissahan on Suomen säbän tulevaisuus.
mtt
01/11/2014
Tarkennus suomalaisten tilastoihin:
Rasmus Kainulainen 2+0,Riku Holopainen 1+1, Tuure Ailio 1+1, Otto Lehkosuo 0+2.
Nämä kahden pisteen miehiä Eino Heinosen 0+2 lisäksi.
(ja siis Eero Nuutinen 2+2 ja Ville Lastikka 1+2).

Tänään kakkosketjuna pelannut Lastikka-Heinonen-Kainulainen pelasi vain kaksi erää, tasakentin 3 maalia seitsemästä, ei omiin.

Viimeiseen erään mukaan tuli Julius Aaltosen johtama nelosketju laidoilla Henri Luoma (1+0) ja Riku Holopainen.
Päätöserä Suomelle 4-3, nelosketju teki kaksi eikä yhtään omiin.

Floorball.fi myös hyvä analyysi pelistä + tilastot:
http://www.floorball.fi/uutiset/liigan-uutiset/pojat-vakuuttavina-eilen-17-1-tanaan-12-4/

Tosin huominen U19 Suomi-Ruotsi alkaa klo 15.30 (ei 16.30)
Päällikkö
01/11/2014
Tuon Rasmus Kainulaisenkin vois uutisissa mainita! Kaveri on poikkeuksellisen lahjakas ja erittäin taitava ja poikkeuksellinen pelaaja pallon kanssa. Tehotkin vasta 5+2 ja toiseksi tehokain suomalais peluri ja syntynyt 97.
seuraaja
01/11/2014
''Päällikkö'', maajoukkueessa jokainen jannu on poikkeuksellisen lahjakas ja taitava.
Päällikkö
01/11/2014
"suraaja" Rasmus on poikeuksellisen lahjakas pallon kanssa juuri tuolla maajoukkuetasollakin "junnuna" mukana ja mukaan mahtuu aina "työjuhtia", jotka tekee kaiken joukkueen eteen, eikä taas taidoiltaan ole mitenkään poikkeuksellisia.
Kolme
01/11/2014
Josko viimein Luukkos Hessu saisi ansaitsemaansa arvostusta. Yksi maan aliarvostetuimmista koutseista!
Hemsku
01/11/2014
Tässähän ei ole Hessun valmennustaidoista kyse vaan siitä että Suomen pojat pelailee liigassa ja a-sm sarjassa joiden kautta ovat puolta valmiimpia kuin tsekki-sveitsi näihin peleihin. Näiden maiden omat vastaavat sarjat ovat heikkoja ja se näkyy maju touhuissa selvästi. Olkaamme siis ihan rauhassa, sama Heikki se edelleen on, pelaajat on laitettu muualla huippukuntoon. Huomenna nähdään totuus!
seuraaja
01/11/2014
''Päällikkö'', haluatko kertoa ketkä pelaajat nykyisessä U19 maajoukkueessa ovat mielestäsi ''työjuhtia''?
Junnu#8
01/11/2014
Voisi herra Kainulainen mennä parturiin
juippi
01/11/2014
Vanha sanonta pitkätukat ei pääse taivasen. Ha Haa Rapella ei siis kiire parturi. Anna poika tukan liehuu vaan.
Päällikkö
01/11/2014
"seuraajalle" Muutama Eräläinen ja Classicin Heikkilä, vaikka on todistanut pystyvänsä pelaamaan jopa liigassa, mutta puhunkin poikkeuksellisesta taidosta juuri pallon kanssa. esim Kukkola ja Kapanen miehissä joko ymmärrät? kukaan tuskin kyseenalaistaa paikkaa maajoukkueessa. Tulevaisuudessa näin myös R. Kainulaisen kanssa.
Haba
02/11/2014
Nuorilla ilahduttavan monta todella taitavaa, kompaktia pelaajaa
joukkueessa, näillä pärjää jo sveduillekin tulevaisuudessa.
Pojissa näkyy lajikulttuurin kehittyminen, Kainu-poju loistava
esimerkki lajille omistautumisessa/ ihanteeliset kasvuolosuhteet-
tulos superjunnu, hiusstyle elää hetkessä,,ei moitittavaa,,
pohtija
02/11/2014
"juippi" miks sitte jeesus pääs taivaaseen:/?
mtt
02/11/2014
Oikaisu eiliset tilastot:
Eero Nuutinen 2+2, Ville Lastikka 1+2
Rasmus Kainulainen 2+0
Tuure Ailio 1+1, Riku Holopainen 1+1,
Eino Heinonen 0+2, Otto Lehkosuo 0+2

Kakkosketjuna pelannut Lastikka-Heinonen-Kainulainen pelasi vain kaksi erää, tasakentin kolme maalia seitsemästä eikä yhtään omiin.

Kolmanteen mukaan tuli Julius Aaltosen johtama nelosketju laidoillaan Henri Luoma (1+0) ja Riku Holopainen, joka teki kaksi maalia neljästä eikä yhtään omiin. Päätöserä Suomelle 4-3.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.