Suomen pojat jatkoivat puhtaalla pelillä – Ruotsi kaatui 5-3

Santtu Pohjonen pelasi erinomaisesti Ruotsia vastaan ja valittiin ottelun sekä turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Kuva: Salibandyliiga

Santtu Pohjonen pelasi erinomaisesti Ruotsia vastaan ja valittiin ottelun sekä turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Kuva: Salibandyliiga
Santtu Pohjonen pelasi erinomaisesti Ruotsia vastaan ja valittiin ottelun sekä turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Kuva: Salibandyliiga

EFT-viikonlopun viimeinen päivä jatkuu Suomen osalta voitokkaissa merkeissä. Myös Suomen U19-pojat nappasivat turnausvoiton kukistamalla Ruotsin kypsän esityksen jälkeen luvuin 5-3. Salibandynuoret poistuivat jokaisesta ottelusta voittajana. Turnaus nosti esiin uusia nimiä salibandytaivaalle.

Ottelun alku oli kuitenkin Ruotsin ja sai horjutettua fyysisyydellään Suomea. Joel Birging kiersi maalin takaa ja nosti rystyltä ohi maalivahti Santeri Pohjosen. Pian oli keltapaita läpiajossa, mutta nyt Pohjonen veti pidemmän korren. Suomi pääsi yrittämään tasoitusta ylivoimalla, mutta ei saanut mainittavampaa aikaiseksi. Sytytysainetta löytyi Miikka Pentikäiseltä, joka kärkikikan jälkeen yllätti Ruotsin maalivahdin.

Suomen johtomaalin toisessa erässä teki Ville Lastikka saatuaan pallon lahjana kovan karvauksen alla hermoilleelta ruotsalaispuolustajalta. Tämän jälkeen Suomi ei enää luopunutkaan johtoasemasta, vaikka Aaro Astalan maalin jälkeen Marcus Karlsson kavensi.

Päätöserässä Suomi osoitti oivaa paineensietokykyä. Olli Kinnunen laukoi väkevän nousun päätteeksi alivoimalla Suomen neljännen osuman. Anton Birgersson kavensi vielä kerran ylivoimalla ja tasoituskin oli lähellä, mutta paniikkia ei syntynyt suomalaisleirissä. Sen sijaan turnauksen hahmo Ville Lastikka osoitti maalivainunsa. Laukaus lirui ruotsalaisten kannalta ikävästi maaliviivan yli ja sinetöi Suomen voiton.

U19-poikien EuroFloorball Tour
Hämeenlinna, Elenia Areena

2.11. Suomi – Ruotsi 5-3 (1-1, 2-1, 2-1)
1. erä: 11.28 Joel Birging (Mathias Benckert) 0-1, 16.25 Miikka Pentikäinen (Juho Sorri) 1-1.
2. erä: 23.57 Ville Lastikka 2-1, 36.11 Aaro Astala (Olli Kinnunen) 3-1, 39.31 Marcus Karlsson (Adam Hansson) 3-2.
3. erä: 45.02 Kinnunen (Eemil Ukkonen) 4-2 av, 50.53 Anton Birgersson (Tim Nyander) 4-3 yv, 53.27 Lastikka (Kinnunen) 5-3.

Suomen parhaana palkittiin Santeri Pohjonen.

Torjunnat:
Santeri Pohjonen, Suomi: 3+5+4=12
Tobias Jernsand, Ruotsi: 7+5+7=19

Jäähyt: Suomi 4 min, Ruotsi 4 min

Erotuomarit: Thomas Baumgartner ja Thomas Kläsi, Sveitsi

Yleisöä: 1241.

U19-poikien EFT-turnauksen loppujärjestys
1. Suomi 9 p. 2. Sveitsi 6 p. 3. Ruotsi 3 p. 4. Tshekki 0 p.

Turnauksen päätteeksi valittiin All Stars -kentällinen, johon valittiin viisi Suomen pelaajaa

Maalivahti: SANTERI POHJONEN FIN

Vasen puolustaja: EEMIL UKKONEN FIN
Oikea puolustaja: JOEL BIRGING SWE

Vasen laitahyökkääjä: RASMUS KAINULAINEN FIN
Keskushyökkääjä: EINO HEINONEN FIN
Oikea laitahyökkääjä: VILLE LASTIKKA FIN

8 comments

  1. Merkkauspeli petti Ruotsilla. Maalivahdilla muutama hurahti etukulmasta ilman maskia. Jos miesten maajoukkue esittää hieman enemmän.

  2. Luukkosesta tai Nykystä seuraaava miesten päävalmentaja, osaamista yli rajojen ja tästä nuorten maajoukkueesta ainakin kentällinen miesten maajoukkueen nuorennusleikkaukseen lähivuosina.

  3. Ruotsin peitonnut ryhmä kokonaisuudessaan taitavia, osaavia,
    lahjakkaita nuoria, vakuuttava suoritus koko joukkueelta.
    Luukkosella käsissään yksilöt, joilla taitotaso huimasti
    miesten joukkueessa pelaavia parempi. Ruotsin poijat olivat
    sormi suussa koko matsin. Uuden polven pelaajia ruotsin tyyliin
    joka ukko, vähä vielä parempia. Tehneet ilmeisesti muutakin osaami-
    sensa eteen, kuin juosseet harjoituksissa valmentajan vetämiä
    2-03-0 drillejä päivästä toiseen.

  4. JOU+MÄÄN on osittain oikeassa.Katseltuani kaikki poikien EFT pelit,poikien pelit sujuivat hyvin tosin vastus ei Ruotsia lukuunottamatta ollut erikoinen.Pelien perusteella listasin pelaajat neljään ryhmään.Kisoissa,Hyvät ehdokkaat,Lisää näyttöjä ja Ei käyttöä.Onneksi en joudu valitsemaan joukkuetta sillä tarjokkaita varmasti riittää eikä näyttöpaikkoja sarjapelejä lukuunottamatta juuri ole.Mielipiteitä

    KISOISSA R.Kainulainen,Lastikka,Heinonen,Ukkonen,Laine,Ailio,Nuutinen,Pohjonen

    HYVÄT EHDOKKAAT
    Lehkosuo,Sorri,Kinnunen,S.Kainulainen

    LISÄÄ NÄYTTÖJÄ
    Luoma,Heikkilä,Ruokostenpohja,Surakka,Mäkinen,Astala

    EI KÄYTTÖÄ
    Holopainen,Pentikäinen,Wiksted,Aaltonen,Lehtoniemi

  5. Kysymys kuuluu onko kapteeni Laine oikeasti -96 syntynyt? Naantalin kaivohuoneella kesällä kovia spekulaatioita asiasta, onko Olli sittenkin veljesparin isoveli? Elokuun loppupuolella hän kävi myös vetämässä pohjat kaikissa TPS:n lätkäjengin testeissä, huhhuh!!! #yhteistyötäylilajirajojen #tieto