TPS välieriin jatkoaikavoitolla – ”Kättä laitettiin alaselälle ja vähän siliteltiin”

Joonas Föhrin 4-3-jatkoaikamaali roikkuu ilmassa. Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen
Joonas Föhrin 4-3-jatkoaikamaali roikkuu ilmassa. Kuva: Anssi Koskinen

Suomen Cup lähestyy huipennustaan ja sunnuntai-iltana pelattiin kolme neljästä puolivälierästä. Turussa paikallinen Palloseura sai Caribialle vieraakseen Happeen. Kotijoukkue vei nopeatempoisen, tasaisen ja erikoisen cup-ottelun lopulta nimiinsä jatkoajalla lukemin 4-3 (1-1, 1-1, 1-1, 1-0).

Ottelun ratkaisu?
Maaleja tehtiin ottelussa tasatahtia ja kaikki varsinaisen peliajan erät päättyivät lukemiin 1-1. Jatkoajalla kello pysähtyi aikaan 69:15, kun TPS:n Joonas Föhr viimeisteli joukkueensa illan neljännen ylivoimaosuman maalin kulmalta ja johdatti samalla turkulaisryhmän Salibandyliigan sarjatilanteen huomioiden hieman yllätyksellisesti Cupissa neljän parhaan joukkoon.

Ottelun hahmo?
Kummankin joukkueen maalivahdit, TPS:n Pyry Luukkonen ja Happeen Tuomas Turunen, pelasivat vakuuttavan ottelun maaleillaan ja antoivat joukkueillensa mahdollisuuden voittaa. Kotijoukkueen avausmaalin kellottanut Olli-Akseli Laine oli tänään erinomainen, kuten myös hyvässä viimeistelyvireessä ollut Happeen Lassi Kotovaara.

Ottelun puheenaihe?
Kohtaamisen cup-status näkyi niin hyvässä kuin pahassa. Kumpikin joukkue oli tänään peluutuksessa ja pallon kanssa merkittävästi tavallista rohkeampi ja ottelussa nähtiin paljon luovia, korkeariskisiä hyökkäysalueen syöttökuvioita. Caribian illassa nähtiin 7 maalia, mutta kummallakin osapuolella oli aihiot isoon kouralliseen lisäosumia ja paremmalla fokuksella viimeistelytehokkuus olisi saattanut olla korkeampi.

Ottelun ensimmäinen puolisko sujui rauhallisissa merkeissä, mutta toisen erän puolivälissä tempo ja lataus nousivat nopeassa tahdissa ja käsistäriistäytymisen potentiaali alkoi kohota. Onneksi molemmat joukkueet hillitsivät itseään siinä määrin, että isoja ylilyöntejä ei sattunut, vaikka peli etenikin ajoittain sääntöjen rajamailla.

Kommentit:
– Liikkeessä olimme koko ottelun ajan vähän edellä. 5 vastaan 5 pelissä ei tänään tullut onnistumisia. Ensimmäinen erä oli, kuin oltaisiin ensitreffeillä: kättä laitettiin alaselälle ja vähän siliteltiin, mutta ei sitten mitään muuta. Tunnetaso parani pelin edetessä. Huomenna Nokian KrP:tä vastaan pelataan isoista sarjapisteistä, TPS:n valmentaja Aki Vilander veisteli.
– Oli tänään tiukka vääntö. Tepsin jalka oli tänään huomattavasti terävämpi. On ollut rankka viikko ja syksy on ollut rasitustasoltaan erittäin raskas. Oli tiedossa, että jossain vaiheessa kone yskähtelee ja se tapahtui nyt tänään. Nyt mennään varikolle, vaihdetaan renkaita, täytetään tankkia ja ladataan akkuja, Happeen valmentaja Seppo Pulkkinen pohti.
– En olisi halunnut olla katsoja tänään. Surkeeta sählyä oli, ei saatu oikein koneita käyntiin. Ei tuollaisella pelillä pidäkkään voittaa, Happeen Lassi Kotovaara totesi tyhjentävästi.
– Hyvä, että voitettiin. Paikkoja oli isompaan maalimäärään. Oli ihan kiva tehdä maali pitkästä aikaa, TPS:n Joonas Föhr täydensi.

Tilastohuomiot:
TPS: Ville Hirvisuo 0+2. Pyry Luukkonen 18 torjuntaa.
Happee: Lassi Kotovaara 2+0, Jami Manninen 0+2. Tuomas Turunen 26 torjuntaa.

Suomen Cupin illan muut ottelut:
SSV-SPV 7-6 ja.
Classic-KeLy 7-6

Neljäs puolivälierä FBC Turku-Koovee pelataan keskiviikkona 26.11.

10 comments

  1. TPS käytti ilmeisesti koko loppu kauden budjettinsa myöskin tuomareihin. Oli meinaan hiukan köykäisiä jäähyjä…

  2. TPS taisi myös käyttää loppukauden budjettinsa tuomareihin. Oli meinaan jäätävän köykäisiä jäähyjä…

  3. Tuomarit oli tosiaan minustakin tepsimyönteisiä, mutta se ei vähennä sitä tosiasiaa, että Happee oli pelissä huonompi koko muun ajan, paitsi 3-2 tappioasemassa pelatessaan. O.Laine oli liekeissä koko ottelun, kun taas O.Tikka oli tainnut hengittää savua keuhkoihinsa. Viivapelote voisi olla todellinen, mikäli sinne viivalle joskus kerkeäisi. Juokseminen saattaisi auttaa? Tikan halutonta löntystelyä lukuunottamatta peli oli varsin viihdyttävää katsottavaa molemmilta joukkueilta.

  4. Totta tuokin, mutta toisaalta taas jäähyt nousi todella suureen rooliin sillä ei Tepsi saanu tasakentällisillä yhtään sisään…

  5. Laittakaa nimi Olli Laine muistiin. Tätä nuorukaista tulemme näkemään vielä suuremmilla areenoilla. Tulevaisuudessa miesten maajoukkueeen johtava puolustaja ja SSV:n kantava voima 😉

  6. Eipä tuo ihme ole, että Happeella bensa loppui. Edellisellä viikolla keskiviikkona Classic ja edellisenä iltana SSV. Sitten vielä 350 km bussissa. Joten kyllä TPS sai tässä aika paljon tasoitusta.

  7. Tänään se sitten punnitaan onko tepsi väsynyt eilisestä.Laitan varman kakkosen krp:lle, koska eilinen peli näkynee jaloissa ja lisäksi alkukaudella upeasti esiintynyt tepsin nuori Tuominen istuu vilttiketjussa..Taitaa olla ”kurinpidollinen?”syy.