Sveitsi kaatui 8-1 – Suomen tytöt turnausvoittoon

Suomi voitti Sveitsin EFT-turnauksen viimeisessä ottelussaan selkein lukemin 8-1 (1-0, 4-1, 3-0) Näin ollen Suomi voitti samalla myös koko EFT-turnauksen.

Suomi vei ottelua oikeastaan alusta loppuun. Suomen maalivahti Teea Lehikoiselle kirjattiin koko ottelussa pöytäkirjan mukaan ainoastaan 3 torjuntaa. Ensimmäisessä erässä Suomen ainoasta maalista vastasi Ella Sundström (Ellinoora Huotari) joka vei Suomen 1-0 johtoon ajassa 17:32.

Toisessa erässä Kaupin kaksoset pelasivat kulmasta tyylikkään seinäpelin joka päättyi maaliin, jonka viimeisteli Oona Kauppi ja syötti Veera Kauppi. Lisää saatiin heti seuraavassa vaihdossa ja vajaa minuutti edellisestä kun Jenna Saario syötti Jenna Ruokostenpohjalle poikittaissyötön ja Jenna pääsi viimeistelemään uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin. Suomi näin ollen 3-0 johtoon.

4-0 johdon taiteili maalin edestä Veera Kauppi. Tähän maaliin ei merkitty syöttäjää. Sveitsi pääsi ajassa 30:32 kaventamaan ottelun ainoalla maalillaan tilanteeksi 4-1. Vajaa 5 minuuttia ennen erän loppua pirteästi tänään pelannut Fanny Holmberg tiputti pallon kulmasta viivaan, josta puolustaja Trine Sällström laukoi komealla laukauksella uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin! Suomen 5-1 johdossa lähdettiin myös erätauolle.

3.erässä Suomi piti paljon palloa ja Sveitsin rooliksi jäi lähinnä puolustaa. Maaleja saatiin odotella erän ja ottelun loppupuolelle saakka. Ajassa 54:34 onnistui Mia Vallenius tekemään uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin. Syöttöpiste tästä maalista Sanna Saloselle.

Suomi pääsi ajassa 56:04 ylivoimalle. Ylivoima jauhoi minuutin verran kunnes Ella Sundström tuli terävästi esiin puolustuksen takaa, sai syötön Daniela Westerlundilta ja laukoi suoraan syötöstä Suomen ylivoimalla jo 7-1 johtoon!Kun pelikellossa oli jäljellä 24 sekuntia iski maalinteon tänään aloittanut kaksikko uudelleen: Ella Sundström viimeisteli Ellinoora Huotarin syötöstä Suomen 8-1 voittolukemat.

Suomen tehoilijat ottelussa: Ella Sundström 3+0, Veera Kauppi 1+1, Ellinoora Huotari 0+2, Oona Kauppi 1+0, Jenna Ruokostenpohja 1+0, Trine Sällström 1+0, Mia Vallenius 1+0, Jenna Saario 0+1, Fanny Holmberg 0+1, Sanna Salonen 0+1, Daniela Westerlund 0+1

Suomen maalissa pelanneelle Teea Lehikoiselle kirjattiin ottelussa 1+1+1=3 torjuntaa
Virkasisko Jill Mungerille Sveitsin maalilla torjuntoja kertyi 11+5+8=24
Suomen parhaana pelaajana palkittiin Ella Sundström, joka tehoili tänään 3+0.

Teksti: Tyttosalibandy.fi

One comment