IFF:n pääsihteeri toivoo näyttäviä ja ennätyksellisiä kisoja – ”Odotamme yhä tasaisempia otteluita”

Pääsihteeri John Liljelundin 50-vuotisjuhlaottelu pelattiin marraskuun puolivälissä. Kuva: Juhani Järvenpää

Pääsihteeri John Liljelundin 50-vuotisjuhlaottelu pelattiin marraskuun puolivälissä. Kuva: Juhani Järvenpää
Pääsihteeri John Liljelundin 50-vuotisjuhlaottelu pelattiin marraskuun puolivälissä. Kuva: Juhani Järvenpää

Göteborgissa perjantaina alkavat MM-kisat ovat kokeneet muutoksia kahden vuoden takaisesta turnauksesta. Suurin näkyvä ero on uusi turnausjärjestelmä, jolla pyritään pienentämään MM-kisoissa pelattavien otteluiden tasoeroja. Tuleviin kisoihin odotetaan kaikkien aikojen yleisöennätystä.

Kansainvälisen salibandyliiton, eli IFF:n pääsihteeri John Liljelund kertoi Pääkallo.fi:lle uuden sarjajärjestelmän synnystä. Nyt MM-kisoissa A- ja B-lohkoissa pelaavat tämän hetken kovimmat maajoukkueet, kun taas C- D-lohkoissa ovat hieman pienemmät salibandymaat.

– Lähtökohta oli se, että kun salibandy laajenee ja uusia maita liittyy mukaan kansainväliseen toimintaan, niin tasoerot maajoukkueiden välillä kasvavat. Salibandy sai kritiikkiä siitä, että erot olivat liian isoja MM-kisoissa. Zürichin MM-kisoissa (2012) otteluiden maalierot olivat laskeneet peräti 20 prosenttia edellisistä kisoista, ja totta kai nyt odotamme yhä tasaisempia otteluita, John Liljelund toivoo.

– Tavoitteena on saada neljän suuren maan (Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki) joukkoon lisää haastajia, eikä niin, että kaikkien muiden pelit olisivat ohi jo alkusarjan jälkeen.

Uusi järjestelmä otettiin käyttöön jo MM-karsinnoissa, johon osallistuivat kisaisäntää lukuun ottamatta kaikki maat. Tähän asti palaute on ollut Liljelundin mukaan positiivista.

– Kaikki karsintaturnaukset olivat erittäin hyviä. Vaikka Espanja ei päässyt mukaan MM-kisoihin, niin silti maan valtalehdistössä kirjoitettiin heidän ottelustaan Suomea vastaan. Nämä ovat meidän mahdollisuuksia tuoda esiin salibandya ja opettaa tällaisten maiden mediaa lajista. Vastaanotto erityisesti joukkueilta oli erittäin hyvää, Liljelund iloitsee.

Pääsihteeri Liljelund uskoo ja toivoo Göteborgin kisojen rikkovan kävijäennätyksen ja jäävän suuren yleisön muistiin parhaina kisoina koskaan. Edellinen ennätys, 104 000, on Tshekin ja Ostravan kisoista vuodelta 2008.

– Ruotsalaiset tavoittelevat kisoihin 200 000 kävijää, joka on hieman yläkanttiin. Olisin kuitenkin erittäin tyytyväinen 120 000 tai 130 000 kävijään.

Kisoista halutaan tehdä myös ulkoisesti näyttävät, sillä salibandy on mukana kansainvälisessä World
Games -tapahtumassa, joka järjestetään seuraavan kerran vuonna 2017. Kyseisen tapahtuman joukosta on mahdollista nousta tulevaisuudessa olympialajeiksi, ja yhtenä arviointikriteerinä ovat lajien omat arvokisat.

Göteborgissa juhlitaan myös kisojen avajaispäivänä joulukaupungin avajaisia, joka herättää paljon huomiota ja on iso, vuosittainen perinne.

– Göteborg on ihanteellinen paikka järjestää kisat. Lipunmyynti on toistaiseksi sujunut erittäin hyvin. Ruotsissa ongelmana on ollut, että salibandya pidetään edelleen hieman vain pelaajien lajina, ja nyt imagoa halutaan muuttaa, Liljelund painottaa.

One comment

  1. onneks toi yleisöennätys ei oo suomen kisoista kun kuulema liiton työntekijä arvioi joka pelin yleisömäärät katsomalla ympärilleen, tarkkaa touhua.