Kolmas kisapäivä, kolmannet vedot – leuka rintaan ja eteenpäin

Ylijohtava uskoo, että punapaitainen Tshekki loikkii voittoon Petteri Nykyn Sveitsistä. Kuva: IFF

Ylijohtava uskoo, että punapaitainen Tshekki loikkii voittoon Petteri Nykyn Sveitsistä. Kuva: IFF
Ylijohtava uskoo, että punapaitainen Tshekki loikkii voittoon Petteri Nykyn Sveitsistä. Kuva: IFF

Alunperin oli tarkoitus iskeä tipsukkaa kehiin vain Suomen pelipäivinä, mutta lehtiä on tarttunut kahtena ensimmäisenä kisapäivänä sen verran nihkeästi haravaan, että betsattava se on tänäänkin.

Pääkallotoimitus soitteli jo Göteborgista että Ylijohtavan osumatarkkuus saisi pikku hiljaa nousta yli 50 prosentin. Jätkät ei kuulemma viitsisi nukkua toista yötä sillan alla. Ihme kitisijöitä nuo toimittajat.

Latvian ja Iiro Parviaisen bussi peruutteli kivasti tasoitusten kera betsi ruutuun, mutta pahemman kerran petti Sveitsi. Toinen huti tuli, kun Ruotsi jätti jo toistamiseen osuman vain maalin päähän. Ruotsin maalivahti Johan Rehn hyllytettiin Ylijohtavan vihalistalle loppuelämäkseen. Sen verran helposti kolme perhosta liihotteli selän taakse.

Tänään Pitkävedon kalatiski tarjoaa kolme kohdetta, joista kaksi kannattaa rustata lapulle. Ja vihdoin päästään unohtamaan yli kymmenen maalin tasoitushassuttelut.

Tipsiä tiskiin siis.

Tshekki – Sveitsi 1 (2.25)

Ettei olisi kertoimenlaskijalla venähtänyt itsenäisyyspäivä pitkäksi, kun Tshekille tarjotaan näin mehukasta kerrointa.

Suomea valmentaessaan Petteri Nykky ei hävinnyt Tshekille koskaan. Ei siis koskaan. 17 ottelua ja 15 voittoa oli ”Alkemistin” saldo silloin. Sveitsin perämisessä saldo on 10 ottelusta 4 voittoa ja 6 tappiota.

Neljä viimeisintä ottelua ovat päätyneet Tshekkien voittoon ja tuorein harjaus on kuukauden takaa EFT:stä lukemin 5-0. Sveitsin viimeisin voitto on helmikuulta 2013.

Tarviiko siis Tshekin voittoa tällä kertoimella enempää perustella? Ei.

#tshekkitukka

Latvia – Saksa 1 (1.40)

Tiedossa koohotusta, käsittämättömiä harhasyöttöjä ja kaikkea mitä et kuvitellut salibandyottelussa tapahtuvan. Tyypillinen alasarja peli siis.

Latvia on näistä kahdesta joukkueesta selvästi fyysisempi ja urheilullisempi ryhmä. Nyt pelataan jo kolmatta päivää putkeen ja vaakakuppi kääntyy tästä syystä selvästi Iiro Parviaisen luotsaamalle Latvialle.

Joukkueet kohtasivat kuukausi sitten ja silloin Latvia oli niukasti parempi lukemin 6-4. Sitä se on myös tänään.

#vainsählyä