Maajoukkueet

Kommentti: Hurmosta, buuauksia ja suuria tunteita – Scandinavium on sunnuntaina täynnä

10.12.
2014
0 Kommenttia
10
Maajoukkueet
Suomi ja Ruotsi kohtaavat todennäköisesti uudestaan sunnuntaina. Silloin tämä halli on täpötäysi. Kuva: Per Wiklund.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat todennäköisesti uudestaan sunnuntaina. Silloin tämä halli on täpötäysi. Kuva: Per Wiklund.

Göteborgin Scandinavium Arena on pimeänä. Luetellaan Ruotsin pelaajaluetteloa. Yleisössä ei kuule omia ajatuksiaan. Ruotsi ja Suomi kohtaavat ensimmäistä kertaa MM-historiassa jo alkulohkossa.

Siirrytään Suomen nimilistan pariin. Huuto- ja taputusmyrsky muuttuu buuaukseksi. Vain Mika Kohonen ja Tero Tiitu saavat raikuvat aplodit. Peli on valmiina alkamaan.

Alku on tunnusteleva, kunnes Ruotsi saa ylivoiman kolmen minuutin kohdalla. Peli alkaa aaltoilla ja siihen alkaa löytyä tunnetta. Pian mennään jo todella kovaa. Ylilyönnit eivät ole hirveän kaukana. Henkistä kanttia mittaillaan. Erän lopulla Eemeli Salin hiljentää ruotsalaiskannattajat mykistävän hienolla alivoimamaalillaan. Pukukoppiin siirrytään todella kireän tunnelman saattelemana.

Toisessa erässä kovuus ei ole jäänyt koppiin, mutta hurmosta on hieman laskettu. Peli näyttää laskelmoidummalta. Nico Salon onnenkantamoisena syntyneeseen maaliin saakka turhautuminen näkyy ruotsalaisissa niin kentällä kuin katsomossa. Vapauttava 2-1-maali räjäyttää Scandinaviumin. Patrik Malmströmin 2-2-tasoitus lisää volyymia entisestään. Alexander Rudd väläyttelee ajoittain upeilla neppailuillaan. Yleisö nauttii täysin siemauksin.

Kolmannessa erässä peli rauhoittuu jälleen asteen verran. Fyysisyys on silti edelleen läsnä. Tämä on todellinen huippuottelu. Tämä peli lopettaa viimeisetkin himmailun rippeet. Sen osoittaa vielä kokeneen Mika Kohosenkin kimpaantuminen aivan pelin loppuhetkillä.

Tästä matsista lähtien pelataan vain pelejä, joissa riittää panosta. Vaikka sarjajärjestelmä on nyt aiempaa parempi ja pelit ovat tasaisempia, niin nähdyn perusteella pudotuspelien kilpajuoksussa Suomi ja Ruotsi raivaavat tiensä kyllä finaaliin. Niiden on lähestulkoon pakko.

Ei pelkästään sen takia, että ne ovat tämän turnauksen kaksi parasta joukkuetta, vaan sen takia, että tiistaina nähdyn kansainvälisen salibandyn terävimmän kärjen välisen huippukamppailun on toistuttava, juuri tällä areenalla. Nyt nähtiin, että puntit maiden välillä ovat tasaantuneet kahden vuoden takaisesta. Paljon.

Alkutahdit on nyt lyöty, mutta parasta on se, että tämä ei ollut tässä. Tätä saadaan sunnuntaina lisää. Sillä erotuksella, että silloin tämä – nyt jo myöhäisillassa tyhjyyttään ammottava ja hiljentynyt – halli on tupaten täynnä. Silloin pelataan maailmanmestaruudesta.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.