Maajoukkueet

Kommentti: Kalloja, Kohosia ja Kettusen Peten nerous

17.12.
2014
1 Kommentti
40
Maajoukkueet
Tämän kommentin kirjoittaja eli Pääkallo.fi:n päätoimittaja haastattelemassa Mika Kohosta hävityn MM-finaalin jälkeen.

Tämän kommentin kirjoittaja eli Pääkallo.fi:n päätoimittaja haastattelemassa Mika Kohosta hävityn MM-finaalin jälkeen.

Göteborgin Scandinavium on hiljentynyt. Tyhjyys, pettymys, sanattomuus. Yli sata viikkoa puskemista yhden tavoitteen eteen. Nyt se on ohi. Tavoite jäi saavuttamatta. Mutta, ah, se oli niin lähellä. Siis todella lähellä.

Kuka olisi uskonut, että Suomi pelaa upean MM-finaalin ja häviää Ruotsille vain yhdellä pomppumaalilla? Varmasti moni toki uskoi, eikä vähiten itse joukkue ja sen taustat, mutta minä en siihen uskonut. Kaksi vuotta sitten Zürichin finaaliteurastuksen jälkeen paalutin Iltalehdessä, että tämä oli vasta alkusoittoa. Silloisen näkemykseni mukaan Ruotsin päävalmentaja Jan-Erik Vaaran nelivuotinen projekti saa todellisen täyttymyksensä vasta kotikisoissa, joita silmällä pitäen koko joukkue oli rakennettu. Ajattelin, että enströmmit, nilssonit ja galantet ovat silloin elämänsä kunnossa.

Ja ei siinä mitään, olivathan he. Göteborgin MM-kisoissa nähtiin kaikkien aikojen Ruotsi. Jihdet, olofssonit ja kumppanit ovat toki oman aikansa sankareita, mutta kokonaisvaltaisesti Ruotsin nykyhuiput ovat eri tason heppuja. Katsokaa vaikka Alexander Ruddia. Uskomaton pelimies. On vauhtia, viekkautta ja järkyttävä määrä taitoa. MM-finaalissakin pyöri Rudd-show tämän tästä.

Mutta Suomi oli äärimmäisen kova. Finaalissa monet Ruotsin kirkkaimmista tähdistä jäivät tehopisteittä. Suomi painoi kaksi vuotta hommia niska limassa – ja se näkyi Göteborgissa. Kuten konkaripakki Juha Kivilehto sanoi finaalin jälkeen Pääkallo.fi:n Henri Pitkäselle, niin on vaikea keksiä, mitä Suomi olisi voinut tehdä toisin. Pieleen meni ainoastaan lopputulos.

Mutta miksi Suomi oli niin hyvä? Suomella ei ollut yhtä vahvoja yksilöitä ja laajaa materiaalia kuin Ruotsilla – ei ole koskaan ollutkaan. Vastaus on yksinkertainen: Suomi oli parempi Joukkue kuin Ruotsi. Suomi oli yhtenäinen, Ruotsi oli vähällä kaatua hermoiluun ja yksilöihinsä. Täpötäysi Scandinavium oli Ruotsille huomattavasti kovempi paikka kuin Suomelle. Suomen pelisuunnitelma onnistui käytännössä täydellisesti, kuten Jani Hakkarainen Pääkalloanalysoi. Suomi puolusti erittäin kurinalaisesti ja Eero Kosonen torjui kuin muuri. Suomen taktiset ratkaisut ja pelin rytmittäminen onnistuivat.

Tässä kohtaa on nostettava isosti hattua Suomen päävalmentaja Petri Kettuselle. Hän liidasi läpi komean kaksivuotisprojektin. Parannus on valtava edellisestä sekavasta kisaprojektista. Sen näki myös miehen naamasta sunnuntai-illan kisabileissä. Kettunen kertoi tämän jutun kirjoittajalle, että juuri päättynyt MM-kisaperiodi on hänen valmentajauransa hienoin projekti. Kysyin häneltä, että miksi näin. Kettunen nosti esiin joukkueen ja sen sisällä vallinneen ilmapiirin, yhtenäisyyden. Yhteen hiileen todellakin puhallettiin, oli sitten kyseessä parikymppinen superlupaus tai neljää kymppiä lähestyvä konkari.

Kettusen suorituksen arvoa nostaa se, että moni oli valmis Zürichin finaalin jälkeen heittämään Kettusen niin kauas kuin pippuri kasvaa. Mutta mitä vielä, Kettunen kokosi itsensä ja joukkueensa upealla tavalla. Tämän tunnusti myös miehekkäästi ja anteeksi pyytäen Ilta-Sanomien kollega Tomi Auremaa.

Kehut eivät toki kuulu vain Kettuselle. Lehmon miehen taustoilla kun on maailman paras apuvalmennustiimi. Akseli Ahtiainen, Mika Ahonen ja Jussi Jäntti luovat Suomen salibandyn lippulaivalla sellaisen perustan ja uskottavuuden, että oksat pois.

Joku voi ehkä edelleen kysyä, että miksi kehutaan, kun tuli kuitenkin kupoliin. Näin teki esimerkiksi Aleksi Valavuori sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa. Totta, tavoite ei toteutunut. Mutta lähtökohtiin nähden Suomi oli yksinkertaisesti hyvä. Suomi oli henkisesti kova. Suomi repi itsestään kaiken irti. Suomi esiintyi tavalla, josta suomalaisten lajiniilojen on syytä olla ylpeä. Siksi.

Vielä viimeiseksi on pakko sanoa muutama sana herrasta nimeltä Mika Kohonen. Ansaitsiko Kohonen paikkansa joukkueessa? Kyllä, ehdottomasti.

Kohonen ei ollut parhaiden vuosiensa vedossa, mutta Suomen valmennustiimi teki oikean ratkaisun ottaessaan lajilegendan mukaan. Okei, ratkaisupelit jalka puudutettuna pelanneen Kohosen tossu ei juuri liikkunut, mutta kaikesta huolimatta hän oli ääritärkeä osa Suomen hopeajoukkuetta.

Tottakai viisi kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi valitulta supertähdeltä odotetaan aina paljon, mutta tällä kertaa odotusarvo ja rooli olivat yksinkertaisesti erilaisia. Oli masennus, rikkinäinen kroppa, kiireinen kuntoutus ja pari vuotta ikää lisää.

Kohonen otettiin kolmossentteriksi ja tärkeäksi henkiseksi voimavaraksi, johtajaksi. Jälkimmäinen korostui viimeistään isosti siinä vaiheessa, kun kisakoneeseen hyppäsi yhdeksän ensikertalaista. Ja keltanokat suoriutuivat kisoista loistavasti. Uskallan vannoa, että ilman Kohosen tukea ja turvaa näin ei olisi käynyt. Esimerkiksi Nico Salo ja Miko Kailiala ylistivät Pääkallo.fi:n haastatteluissa Kohosen henkistä merkitystä kisaviikon aikana. Toki tukea nuorille pelaajille tuli myös muilta konkareilta.

Kohosen kohdalla myös korostuu se, että Suomi oli ennen kaikkea loistava joukkue. Pääkallo.fi arvioi ankarasti Suomen pelaajia jakaessaan kalloja Pääkallotodistuksissa. Jopa niin ankarasti, että Mika Kohosen pikkuveli Mikko Kohonen kävi kommentoimassa ”Mihun” saamaa kahta kalloa Pääkallo.fi:n kommenttiosastolla. Yksittäisiä pelaajia arvioidessa esille ei välttämättä tule joukkueena pelaaminen ja pelisuunnitelman noudattaminen. Niissä Mika Kohonen ja Suomi onnistuivat.

Ja tiedättekö mitä? Kohonen oli Suomen kolmannen ketjun sentteri. Suomen kolmosketju pelasi kaikki Suomen pelit joko plussalle tai nollille. Jopa kaikkien aikojen Ruotsia vastaan. Ja Tshekki-välierän vitja periaatteessa ratkaisi Suomelle.

Kyllä, Kohonen ansaitsi paikkansa ja täytti heittämällä odotukset.

Linkkivinkki, Suomen kaikkien MM-otteluiden juttupaketit:
Suomi–Ruotsi 2–3: Valtava pettymys upeasti taistelleelle Suomelle, Ruotsille MM-kultaa
Suomi–Tshekki 6–3: Suomi salibandyn MM-finaaliin!
Suomi-Norja 6-1: Suomi raivasi tiensä välieriin – Pakkopulla-Norja kaatui
Suomi-Ruotsi 2-5: Suomen taistelu ei riittänyt – Ruotsi vei alkulohkon voiton
Suomi-Latvia 7-1: Suomi jatkoi voitokkaita otteita – Latvia kaatui selkein lukemin
Suomi-Saksa 9-2: Suomi harjasi Saksan tieltään – ensikertalaiset ilahduttivat heti avausottelussa

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jussi Ojala
Jussi Ojala
Twitter: @ojalajus
JZ
17/12/2014
Hieno summaus. Positiivista hallittua kiukkua koneeseen ja seuraavalle kaksivuotisperiodille vaan.

Harppaus, jonka ruotsi otti Helsingin finaalin jälkeen, lienee lopulta aika tärkeä koko lajinkin kehityksessä. Jonkun pitää olla edellekävijä ja näyttää, mihin suuntaan laji menee.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.