Muistatko vielä tämän? Näin Suomea nöyryytettiin viime MM-finaalissa

Edellisessä MM-finaalissa paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä. Kuva: perwiklund.se
Edellisessä MM-finaalissa paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä. Kuva: perwiklund.se

Suomi pääsee yrittämään salibandyn MM-kisoissa kalavelkojen maksua Ruotsille ensimmäisen kerran tiistain alkusarjaottelussa. Tutut kiistakumppanit ovat ennakkosuosikkeja kohtaamaan myös sunnuntaina 14. joulukuuta pelattavassa MM-finaalissa. Edellinen MM-finaali kaksikon välillä päättyi Ruotsin 11-5-murskavoittoon.

Zürichissä Ruotsi karkasi komeilla osumilla finaalin avauserässä 3-0-johtoon. Toisessa erässä sinikeltaiset menivät lopullisesti menojaan. Viiden maalin tappioasemassa Henri Toivoniemi vaihdettiin Suomen maalilta pois ja kovaan tulitukseen joutui Eero Kosonen. Ruotsi johti parhaimmillaan finaalia reilun puolen tunnin pelin jälkeen jo 9-0.

Suomen parhaana palkittiin toisen erän loppupuolella 0-9-tappioasemassa kiriä käynnistellyt ja viimeisiin sekunteihin asti taistellut Jani Kukkola (2+1). Ruotsin parhaana palkittiin Kim Nilsson (2+2). Suomi pääsi päätöserässä kaunistelemaan lukemia neljästi. Karut loppulukemat kirjattiin kultakantaan sitten vuoden 2006 palanneelle Ruotsille 11-5.

Pääkallo.fi:ssä ensimmäinen uutinen Ruotsin maailmanmestaruudesta kirvoitti lyhyessä ajassa yli 100 kommenttia. Finaaliin voi palata oheisista jutuista ja maalit voi katsoa vielä kertaalleen alle linkatusta Ylen sivujen koosteesta.

MM-finaali Pääkallo.fi:ssä erä erältä:

1. erä: Ruotsi vie MM-finaalia: 3-0
2. erä: Ruotsi murskaa Suomea MM-finaalissa: 1-9!
3. erä: Suomi piristyi kaunistelemaan loppunumeroita

Finaalijuttuja:

Suomelle paha nöyryytys – Ruotsi murskavoitolla MM-kultaan
Jani Hakkaraisen finaalianalyysi: 31 mustaa minuuttia ja 31 synkkää sekuntia
Video: MM-finaalin maalit (Ylen nettisivuilla)

MM-finaali, Zürich 9.12.2012:
Suomi – Ruotsi 5-11 (0-3, 1-6, 4-2)

1. erä:
0-1 0.58 Kim Nilsson (Karl-Johan Nilsson)
0-2 16.33 Patrik Malmström (Kim Nilsson)
0-3 18.31 Malmström (Kim Nilsson) 0-3

2. erä:
0-4 22.09 Robin Nilsberth (Anton Karlsson)
0-5 25.06 Mattias Samuelsson (Rasmus Enström)
0-6 25.55 Linus Nordgren (Joel Kanebjörk)
0-7 28.33 Samuelsson (Henrik Quist)
0-8 30.26 Sundstedt (Kanebjörk)
0-9 31.31 Kim Nilsson (Patrik Åman)
1-9 38.11 Jani Kukkola (Mika Kohonen)

3. erä:
2-9 40.53 Tero Tiitu (Harri Forsten) tv im
3-9 41.08 Lauri Kapanen (Kukkola)
3-10 42.30 Rasmus Enström (Henrik Stenberg)
3-11 52.48 Stenberg (Kanebjörk)
4-11 53.16 Mikko Kohonen (Kapanen)
5-11 59.06 Kukkola (Mikko Kohonen)

Torjunnat:
Henri Toivoniemi Suomi 2+0+0=2 (vaihto 25.06, 0-5), Eero Kosonen 0+6+4=10
Patrik Åman Ruotsi 6+3+9=18

Jäähyt: Suomi 2×2 min, Ruotsi 4×2 min.
Erotuomarit: Petr Cerny ja Jiri Janousek, Tshekki
Yleisöä: 10 518 (loppuunmyyty)