Päävalmentaja Kettunen Norja-pelistä: ”Ei lähdetty säästöliekillä”

Petri Kettunen ohjasi Suomen salibandymaajoukkuetta totutun tyynenä. Kuva: Per Wiklund.
Petri Kettunen ohjasi Suomen salibandymaajoukkuetta totutun tyynenä. Kuva: Per Wiklund.

Suomen salibandymaajoukkue kaatoi Göteborgin MM-kilpailujen puolivälierissä Norjan loppuviimein melko laimealla esityksellä lukemin 6-1. Pääkallo.fi haastatteli pelin jälkeen päävalmentaja Petri Kettusta.

Pressikäytävällä kävi sopiva kuhina, mistä näkyi, että niin sanotut ”tulos-tai-ulos” -pelit ovat alkaneet. Peli itsessään ei kuitenkaan näyttänyt siltä, vaan joku voisi jopa sanoa ottelua löysäksi pelailuksi.

– Ei todellakaan lähdetty säästöliekillä tähän peliin, mutta pelin intensiteetti ei missään vaiheessa noussut kovin korkealle tasolle, Kettunen analysoi.

Suomen kaksi ensimmäistä kentällistä ovat tähän asti olleet lähestulkoon samassa koostumuksessa. Kolmoskentällistä vielä haetaan. Miko Kailialan pelaaminen ainoastaan ensimmäisessä erässä ei kuitenkaan Kettusen mukaan enää liittynyt hänen loukkaantumistilanteeseensa.

– Kailiala pelasi ensimmäisen erän, mutta hänestä ei saatu tänään ehkä parasta irti. Kierrätystä tehtiin, eikä mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia kolmoskentän osalta ole vielä välierää ajatellen. Nyt katsellaan videoita ja tehdään analyysejä, joiden pohjalta päätetään kokoonpano lauantaille, Kettunen pyöritteli.

Suomella oli tänään maalipaikkoja ainakin toisessa erässä tuhottoman monta, mutta pallo upposi nuottaan kehnolla prosentilla. Huolissaan ei tarvitse Kettusen mielestä kuitenkaan olla.

– Eihän valmentaja ikinä ole tyytyväinen, kun palloa ei laiteta maaliin tekopaikoista, mutta en minä näe, että tarvitsisi huolta kantaa. Luotan siihen, että välierässä olemme viimeistelyssä terävämpiä, Kettunen vinkkasi hymy huulilla.

Välierävastustaja on mitä luultavimmin Tshekki. Kettuselta heruu kehuja slaavimaalle, eikä ottelusta ole tulossa helppo.

– Kyllähän Tshekki melko todennäköisesti välieräpaikkansa hoitaa. Sillon tulee vastaan laadukas joukkue ja vaikea vastustaja. Heidän uusi sukupolvensa on kasvanut kaksi vuotta yhdessä maajoukkueessa ja heiltä löytyy hurja määrä taitoa. Tasainen matsi tulossa, Kettunen pyöritteli puvuntakkiaan suoristellen.