Maajoukkueet

Suomi avaa kisat tänään Saksaa vastaan – näillä kentällisillä lähdetään

06.12.
2014
5 Kommenttia
2
Maajoukkueet
Jani Kukkola, Lauri Stenfors ja Miko Kailiala eksyivät kameran eteen perjantain avajaisissa. Kuva: perwiklund.se

Jani Kukkola, Lauri Stenfors ja Miko Kailiala eksyivät kameran eteen perjantain avajaisissa. Kuva: perwiklund.se

Suomi aloittaa MM-kisaurakkansa Göteborgissa tänään itsenäisyyspäivänä ottelulla Saksaa vastaan. Suomen avauskokoonpano Suomen aikaa klo 13.30 alkavaan otteluun on selvillä.

Suomen vastustaja Saksa on nuorentunut edellisiin kisoihin verrattuna, ja valmentaja Philippe Soutterilla ei ole käytössään kaikkia parhaita voimia esimerkiksi Holtzin veljesten kieltäytymisten vuoksi. Viime kisoissa sensaatiomaisesti välieriin ponnistanut joukkue selvisi MM-karsinnoistakin jatkoon vain niukasti.

Jani Kukkolan ympärille rakennettu Suomen ykköskenttä on odotetussa kokoonpanossa, mutta kahdessa muussa kentällisessä on muutoksia Hämeenlinnan EFT-turnaukseen. Rickie Hyvärinen pelaa Eemeli Salinin ja Oscar Hännisen kanssa, ja Miko Kailiala hyökkää Mika Kohosen ja Tero Tiitun rinnalla. Kapteeni Tatu Väänänen aloittaa vaihtopenkillä.

Yle TV2 näyttää ottelun klo 13.55 alkaen. Radiossa Yle Puhe lähettää ottelun kokonaan klo 13.30 alkaen, ja IFF:n Youtube-kanavalta kamppailua voi seurata kaikkien muidenkin ottelujen tavoin suorana.

Suomen kokoonpano:

Lauri Kapanen-Jani Kukkola-Mika Moilanen
Janne Lamminen-Juha Kivilehto

Eemeli Salin-Oscar Hänninen-Rickie Hyvärinen
Nico Salo-Risto Töllikkö

Tero Tiitu-Mika Kohonen-Miko Kailiala
Mikael Lax-Lauri Stenfors

Penkillä Jami Manninen, Kari Koskelainen ja Tatu Väänänen.

Maalissa pelaa Tomi Ikonen ja Eero Kosonen on varamaalivahti.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Henri Pitkänen
Henri Pitkänen

Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Lappeenranta

Twitter: @HenriPitkanen


voiluoja
06/12/2014
miten voi olla mahdollista, että yle ei näytä kokonaan tai edes areenasta??????
Katsoja
06/12/2014
On taas Ylen arvostus salibandyä kohtaan matalalla p..kele, missä muussa palloilulajin MM-kisoissa toimittaisiin näin, siis Suomen pelissä vielä!
Ampumahiihtoa näytetään alusta loppuun lähes joka viikko, kuuluu Ylen dinoseurusten suosikkeihin
prkl
06/12/2014
Ja youtubelähetyskin pätkii helvetisti
Säbänderus
06/12/2014
On se ihme, että toi Kivilehto on edes avauksessa ... ! Ja tietenkin ykköskentässä. Ei vaan mene jakeluun, - enää.
Junnu#8
07/12/2014
Saksalla hieno pelipaita. Nimenommaan valkoinen! Se oli ottelun parasta antia.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.