Suomi harjasi Saksan tieltään – ensikertalaiset ilahduttivat heti avausottelussa

Jani Kukkolan takana olevissa ensikertalaisissa oli useita onnistujia. Kuva: IFF

Suomen Jami Manninen (kesk.) osui MM-kisojen avauspelissä kahdesti maalipuiden väliin. Kuva: IFF
Suomen Jami Manninen (kesk.) osui MM-kisojen avauspelissä kahdesti maalipuiden väliin. Kuva: IFF

Suomi voitti Saksan lukemin 2-9 MM-kisojen avauskamppailussaan Ruotsin Göteborgissa. MM-debytantit iskivät viisi yhdeksästä osumasta.

Ottelun ratkaisu?
Suomi oli odotetusti ylivoimainen pallollisessa pelissä, ja Saksa selviytyi näinkin siedettävillä numeroilla uhrautuvan puolustuspelin, maalivahti Janek Kohlerin sekä tolppien ansiosta. Suomi oli omassa päässään ajoittain vaikeuksissa, mutta pienet epäselvyydet ja tärinä voidaan laittaa avauspelin haasteiden piikkiin. Kaiken kaikkiaan varastoon jäi vielä reilusti rutistettavaa, ja se on hyvä asia tulevia pelejä ajatellen. Pää on nyt avattu, ja tästä joukkueen on hyvä jatkaa huomenna Latviaa vastaan.

Ottelun hahmo?
Kaikki ensikertalaiset esiintyivät edukseen, ja erityisesti Risto Töllikkö (0+4), Miko Kailiala (0+3), Jami Manninen (2+0) sekä Eemeli Salin (1+1) voivat olla otteisiinsa tyytyväisiä. Kokeneemmasta kaartista kahden maalin Rickie Hyvärinen oli nälkäinen ja yhden erän huilannut Tero Tiitu osui myös kahdesti.

Ottelun puheenaihe?
Parilla vuodella viime kisoista nuorentunut Suomi juoksutti kentälle yhdeksän ensikertalaista, jotka selviytyivät tulikasteestaan kiitettävin arvosanoin. Puolustuksen viisi keltanokkaa pelasivat omilla vahvuuksillaan, ja hyökkääjät Jami Manninen, Eemeli Salin ja Miko Kailiala pääsivät kaikki mukavasti pisteiden makuun. Maalivahti Tomi Ikoselle ottelu oli hankala, sillä tilanteita tuli harvakseltaan. Ensimmäisen ottelun perusteella paketti näyttää olevan odotetun mukavasti kasassa.

Tilastohuomiot:
Saksa: Dominik Mucha 1+0, Tino von Pritzbuer 1+0
Suomi: Risto Töllikkö 0+4, Miko Kailiala 0+3, Jami Manninen 2+0, Rickie Hyvärinen 2+0, Tero Tiitu 2+0, Eemeli Salin 1+1, Mikael Lax 1+0, Nico Salo 1+0

Haastattelu: MM-debyytissään hurjastellut Risto Töllikkö – ”Hallissa erityinen tunnelma”

Haastattelu: Maalinnälkäinen Hyvärinen pirteänä – ”Kanarian reissu teki todella hyvää”

Analyysi: Pääkalloanalyysi: Suomi dominoi Saksaa säästöliekillä

Pelaaja-arviot: Suomi pelaaja pelaajalta Saksa-ottelussa – yhdelle miehelle täydet viisi kalloa

Video: Kohokohdat ottelusta Saksa – Suomi – Ensikertalaisten urotyöt nauhalla