Tanska Tshekin tiellä, Latvia haastaa Sveitsin – näin pelataan MM-kisoissa perjantaina

Etenevätkö Tshekki ja Sveitsi tänään välieriin? Kuva: IFF

Etenevätkö Tshekki ja Sveitsi tänään välieriin? Kuva: IFF
Etenevätkö Tshekki ja Sveitsi tänään välieriin? Kuva: IFF

Suomen viettäessä välipäivää MM-kisoissa pelataan perjantaina jäljellä olevat kaksi puolivälieräottelua. Tshekki ja Sveitsi lähtevät otteluihin suosikkeina.

Saksan kaatanut Tanska kohtaa puolivälieräottelussaan klo 17 Tshekin, joka keräsi kolmesta alkusarjaottelusta viisi pistettä. Se voitti B-lohkon maalierovertailussa Sveitsiä vastaan, ja tästä otteluparista tulee Suomelle vastustaja huomiseen välieräotteluun. Etukäteen ajateltuna Tanskan vatsa saattaa olla jo puolivälieräpaikan myötä täysi, ja Tshekki jyrännee odotetusti välieriin.

Toisessa ottelussa klo 20 A-lohkon kolmanneksi sijoittunut Latvia kohtaa Petteri Nykyn, Esa Jussilan ja Samu Kuitusen valmentaman Sveitsin, joka oli B-lohkon kakkonen edeten suoraan puolivälieriin.

Latvia kaatoi tieltään toissa päivänä Kanadan, ja sillä on kaikki eväät haastaa Sveitsi tasaväkiseen mittelöön. Sveitsi on otteluparissa suosikki, mutta Latvialla on ehdottomasti sanansa sanottavana. Tämän parin voittaja kohtaa huomenna Ruotsin.

Molemmat puolivälieräottelut ovat katsottavissa suorana lähetyksenä Yle Areenasta selostamattomana. IFF:n YouTube-kanava näyttää ottelut myös, samoin kuin käynnissä jo olevan Saksa-Slovakia -ottelun, jossa ratkaistaan kisojen 9. sija. Toiselta kanavalta voi katsoa Pohjois-Amerikan välienselvittelyä klo 15 alkaen, kun USA ja Kanada ratkaisevat 11. sijan kohtalon.

MM-kisat perjantaina:
14:00 Saksa-Slovakia
15:00 USA-Kanada
17:00 Tshekki-Tanska
20:00 Sveitsi-Latvia