Uransa lopettamista harkinnut ruotsalaistähti: ”Ainoastaan tuloksellisesti olimme parempia”

Jonas adriansson
Huipputaitava Adriansson on myös vahva vääntäjä kentän molemmissa päissä. Kuva: IFF

Ruotsi nappasi odotetusti salibandyn maailmanmestaruuden kotikentällään. Suomi kuitenkin tarjoili 3-2 päättyneessä ottelussa erinomaisen vastuksen ruotsalaisille.

Yksi Ruotsin mielenkiintoisimmista pelimiehistä koko turnauksessa ajan oli 25-vuotias puolustaja Jonas Adriansson. Adriansson oli lopettaa uransa kauden alla siviilikiireiden takia, mutta pyörsi päätöksensä ja on nyt maailmanmestari.

– Suomi pelasi hienosti varsinkin alussa. Paransivat tiistain ottelussa. Ekan erässä Suomi vei ja johti sen jälkeen 2-0. Toisessa erässä pääsimme paremmin mukaan peliin ja saimme tasoitettua pelin lukemiin 2-2. Kolmannessa kontrolloimme peliä hyvin maalin jälkeen. Viimeiset kymmenen minuuttia Suomi painoi, mutta maalivahti piti meitä pystyssä. Peli pysyi vähämaaalisena erityisesti veskareiden ansiosta, analysoi Adriansson finaaliottelua Pääkallo.fi:lle.

Suomen ja Ruotsin välillä on nähty viime vuosina muutamia tiukkoja vääntöjä, mutta pääosin on menty Ruotsin komennossa. MM-finaalissa Suomi pelasi erinomaisesti pelisuunnitelman mukaan ja oli lähellä latistaa koko täpötäyden Scandinaviumin tunnelman.

– En tiedä. Kumpi tahansa olisi voinut voittaa tämän. Ainoastaan tuloksellisesti olimme parempia. Tämä oli hyvä ottelu kokonaisuutena, taitava ja sulavaliikkeinen Adriansson arvioi.

Ruotsi ei hävinnyt turnauksessa yhtään ottelua – kuten ei viime kisoissakaan. Ainoastaan Suomea vastaan pelatuissa otteluissa se teki vähemmän kuin kymmenen maalia vastustajan rysään.

– Olen erittäin iloinen meidän suorituksesta. Yritimme säästää energiaa aiemmissa peleissä ja onnistuimme siinä. Alkulohkon klaarasimme mallikkaasti. Välierissä tapettiin peli Sveitsiä vastaan jo ensimmäisessä erässä ja säästelimme itseämme. Tässä finaalissa teimme vain parhaamme. Se riitti.