Blue Fox vei pisteet Mynämäestä – Ojala osoitti upeaa urheiluhenkeä

Blue Foxin Johnny Ojala (valkoinen #49) oli Mynämäellä reiluuden perikuva. Kuva: Jarmo Jokila.

Blue Foxin Johnny Ojala (valkoinen #49) oli Mynämäellä reiluuden perikuva. Kuva: Jarmo Jokila.
Blue Foxin Johnny Ojala (valkoinen #49) oli Mynämäellä reiluuden perikuva. Kuva: Jarmo Jokila.

Blue Fox on ollut tällä kaudella Divarin paras vierasjoukkue. Vain yhden matkatappion kärsinyt kettulauma oli suoraviivainen ja kliininen myös lauantaina Mynämäessä, kun se voitti Wirmon 7-3.

Voitollaan Uusikaarlepyyn palloiluylpeys vankisti asemaansa viitosena pudotuspeliviivan päällä. Wirmon sarjasijoitus säilyi tappiosta huolimatta yhdeksäntenä, ja Puimurit kisaa viimeisistä playoff-paikoista yhdessä Erä Akatemian, Welhojen ja ÅIF:n kanssa.

Ottelun ratkaisu:
Wirmo oli koko matsin vierailijoita askeleen jäljessä, mutta ui maalin päähän Siniketuista päätöserän puolivälissä Henrik Rossin kaukopommilla. Kotiyleisön riemu ei kuitenkaan kauan kestänyt. Parin minuutin päästä Blue Fox johti peliä jälleen kolmella osumalla. Ensin Mikael Nyvall maalasi vaarattomasta tilanteesta 3-5:een ja pian sen jälkeen Tero Saaristo tyylitteli rankkarista tilanteeksi 3-6.

Sen jälkeen ei kotipoppoosta ollut enää vieraita haastamaan. Lopun yrittäminen oli varsin näennäistä, eikä Blue Foxin taktisesti fiksu pelaaminen sitä yhtään helpottanut.

Ottelun hahmot:
Blue Foxin Tero Saaristo oli pelin näkyvin ja palkittiinkin matsin parhaana. Hyökkäyspäässä mies on vuosien aikana taitonsa todistanut, mutta Mynämäessä maittoi myös puolustaminen. Mikael Enlund torjui varmasti vieraiden maalissa. 24 torjunnasta valtaosa oli koppeja lähietäisyydeltä. Ihailla täytyy myös lajilegenda Jori Isomäkeä, joka keräsi erinomaisen pakkiparinsa Aleksander Nymanin kanssa valtavat minuutit, eikä kaksikko juuri virheisiin sortunut.

Wirmosta edukseen erottuivat puolustajat Anssi Korhonen ja Janne Tissari. Hyökkääjien maineteot jäivät kovin vähäisiksi.

Erikoista:
Blue Fox on pelannut yhdeksän vieraspeliä ja hävinnyt vain Loviisassa. Kotona on mennyt paljon heikommin: yhdeksästä matsista viisi tappiota.

Pelin urheilullisesti hienoin hetki nähtiin toisessa erässä, kun pallo kimposi selkeästi Blue Foxin pelaajan kautta seinille. Tuomarit näkivät tilanteen toisin, mutta Johnny Ojala vippasi sisäänlyönnin wirmolaisille ja sai kaikilta HaNi-hallissa olleilta isot, ansaitut aplodit.

Kommentit:
– Helpottava voitto. Meidän ykkösketju on ollut unessa viisi peliä, mutta tänään heillä kulki. Hieno taistelu, pysyttiin etukäteen laatimassamme käsikirjoituksessa. Pelissä oli iloa ja ilta oli muutenkin mukava. Tähän halliin on kiva tulla, kun pelaajien ei tarvitse huolehtia tunnelman luomisesta, sanoi Blue Foxin valmentaja Markus Åbb.
– Olimme huonoja. Tänään ei oltu lähelläkään omaa tasoa, mutta osittain se johtui vastustajan hyvyydestä. Peli oli liian hidasta ja annoimme kaikki aseet vastustajalle. Se käytti ne tehokkaasti ja tulos oli tällainen. Ei tässä auta silti murehtia, ensi lauantaina on neljän pisteen matsi Erä Akatemiaa vastaan, totesi Wirmon koutsi Petri Seppinen The Cassun jälkipelihaastattelussa.
– Läpsyttelyksi tuo jostain syystä meni. Ei ollut samanlaista taistelutahtoa kuin viime aikoina on muuten ollut, harmitteli Wirmon puolustaja Anssi Korhonen.
– Tuntuu, ettei Blue Foxin tarvinnut edes tehdä yänään kovin paljon voittonsa eteen. Heikko suoritus, säesti Wirmon kolmannen maalannu Henrik Rossi.

Tilastohuomiot:
Wirmo: Niko Vahtera 0+2. Aleksi Vainio 20 torjuntaa.
Blue Fox: Jukka Keskisipilä 2+0, Johnny Ojala 1+1, Tero Saaristo 1+1, Mikael Nyvall 1+1. Mikael Enlund 24 torjuntaa.

2 comments

  1. No antoi pallon Wirmolle omasta halustaan. Näki, että tuomarin ratkaisu sisäänlyöntipäätöksessä oli väärä ja otti oikeuden tyylikkäästi omiin käsiinsä.