Divarit

Loviisa-Steelers tarjosi salibandyviihdettä koko rahan edestä – Savukoski jälleen hurjana

10.01.
2015
1 Kommentti
3
Divarit
Tuomas Savukoski oli tänään pelipäällä Steelersiä vastaan. Kuva eilisestä Wirmo-Loviisa -kamppailusta. Kuva: Jarmo Jokila.

Tuomas Savukoski oli tänään pelipäällä Steelersiä vastaan. Kuva eilisestä Wirmo-Loviisa -kamppailusta. Kuva: Jarmo Jokila.

Loviisan Tor ja Hämeenlinnan Steelers tarjosivat salibandyn miesten Divarissa hienon ottelun kaikille 283 katsojalleen Loviisassa, sillä ottelussa tehtiin kaikkiaan 17 maalia. Loppuviimein pisteet matkasivat Hämeenlinnaan lukemin 8-9 (2-3, 1-3, 5-3).

Ottelun tehomies oli Loviisan Tuomas Savukoski, joka tehtaili kakkoskentän oikeana laiturina tehot 4+1. Monesti myös pelillisten asioiden ulkopuolelta otsikoissa ollut Savukoski on pelannut tällä kaudella 10 ottelua Divarssa 2,3 pisteen keskiarvolla. Loviisalaisista myös Joni Niiranen oli pelipäällä 1+2 -tehojen myötä.

Steelers otti kuitenkin voiton ja heidänkin riveistään löytyi onnistujia. Iiro Nurminen ja Ville Lastikka tehtailivat kumpikin kolme maalia ja yhden maalisyötön. Sami Saarinen nakutteli ykköskentän vasempana laitahyökkääjänä kaksi syöttöä.

Voitolla Steelers kuroi eron sarjakakkoseen jo viiteen pisteeseen. Yllättäen sarjan toisena oleva LaSB on kuitenkin pelannut kaksi ottelua hämeenlinnalaisia vähemmän ja kohtaa huomenna SB Vaasan vieraissa. Loviisalle viikonloppu oli synkkä Torin hävittyä eilenkin Mynämäellä.

Linkit: Ottelutilasto

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila
ykä
11/01/2015
Torille 5x2 plus 1x10min
Steelers 0 min, niinkö rumasti Tor pelasi?
Yleensä tuomarit lopussa tuomitsevat ns tilastojäähyjä myös vastustajalle, mutta nyt ei voinut kun Tor lähestyi.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.