MM-kisojen sensaatiopelaaja lopettamishuhuista: ”Ei pidä paikkaansa”

Puolustajana ja hyökkääjänä pelannut Eemeli Salin (vas.) iski keskiviikkona tehot 1+3 Classicin verkkoon. Kuva: Topi Naskali

Puolustajana ja hyökkääjänä pelannut Eemeli Salin (vas.) iski keskiviikkona tehot 1+3 Classicin verkkoon. Kuva: Topi Naskali
Puolustajana ja hyökkääjänä pelannut Eemeli Salin (vas.) iski keskiviikkona tehot 1+3 Classicin verkkoon. Kuva: Topi Naskali

Kooveen Eemeli Salin on ollut yksi salibandykauden kovimpia suomalaisnimiä. Salin on paukuttanut Kooveen paidassa 18 ottelussa tehot 20+15 ja oli joulukuun MM-kisoissa Suomen parhaimmistoa.

Pääkallo.fi sai kisojen aikana ja niiden jälkeen muutamaltakin suunnalta vihiä, että 24-vuotias Salin saattaisi olla lopettamassa uraansa jo tämän kauden jälkeen.

Huhujen mukaan päätökseen olisivat vaikuttaneet eritoten se, että Salin sai jokin aika sitten perheenlisäystä ja toisekseen vielä se, että Salin valmistuu sairaanhoitajaksi lähiaikoina.

Salin kuitenkin leikkaa huhuilta siivet.

– Huhupuhetta. Ei pidä paikkaansa, vastasi Salin hiukan hämmentyneenä Pääkallo.fi:n uteluihin Koovee-Classic-ottelun jälkeen.

Salin on ollut muutaman vuoden aikana elintärkeä Kooveelle. Se tiedetään, että Salinin sopimus Kooveen kanssa on yksivuotinen ja loppuu kauden jälkeen.

– Ei ole selvyyttä vielä, kommentoi Salin sitä jatkuuko ura Kooveessa ensi kaudella.

Salin esiintyi erinomaisesti joulukuun MM-kisoissa Göteborgissa. Ruotsalainen salibandylehti Innebandymagazinet rankkasi silloin Salinin kisojen kuumimmaksi nimeksi. Voisi päätellä, että fyysinen Salin herätti kiinnostusta myös Ruotsin päässä.

– Ei sen suurempaa. Jotain pientä, mutta en osaa sanoa sen enempää. Jatkon suhteen painavat paljolti perheasiat, kun tuota perheenlisäystä tuli ja sitten se mitä valmistumisen jälkeen teen, kertoi Salin siitä onko Ruotsin suunnalta oltu kiinnostuneita miehen palveluksista.

Salinin tulevan kauden osoitteesta ei ole selvyyttä. Miehen omien sanojen mukaan nälkää peliuran jatkolle on ainakin riittävästi.

– Seuraava liike on luonnollisesti iso, kun miettii siviilielämän tilannetta. Peliura jatkuu kuitenkin. Nälkää jäi MM-kisoista, linjasi Salin loppuun.

9 comments

  1. Kurre on jo soitellu Eemelille. Työpaikka sairaanhoitajana löytyy Helsingistä. Puolipäivähomma, ja SSV maksaa jonkin verran pelaamisesta. Lapsenhoito järjestetään. Sopimus julkistetaan playoffien jälkeen.

  2. Hyvä Kurre! Jos tää siis pitää paikkaansa. Ois kyllä kova vahvistus. Moni Kurrea vihaa, mutta oikeesti monen pitäis tajuta kuinka hyvää duunia suomalaisen salibandyn eteen se tekee. nro. 1 mahdollistaa pelaajille kunnon puitteet yhdistää työn ja pelaamisen. Miten jos muualla otettais Kurresta mallia, kateellisuuden sijaan?

  3. Kurre-huhu pitää paikkaansa. Ilmeisesti kakkosketjuksi on ensi kaudella kaavailuissa Salin-Jonaeson-Lastikka -kolmikko. Näistä vain Jonaesonilla ei ole vielä suullista sopimusta SSV:n kanssa.

  4. Mä ainakaan vedätä ketään ja en tiedä mitään huhuista, niinku oikeesti. Mutta sen tiedän, että laji tarvii henkilöitä, jotka mahdollistaa mahdollisimman ammattimaiset puitteet! Kurre on tota tehnyt, saanut spedeiltä haukut, mutta viirit hallin katossa kertoo kaiken. Joku voi ottaa provona, ei kiinnostaa, samanlaisia äijiä kaivattais lisää!! Nää seura uskollisuuden huutajat voi ite kokeilla kiinnostaako enempi harjoitella, jos pari euroa taskuun suhteessa pari ilmaista mailaa…

  5. Pojan kotipaikkakunnan läheisessä kunnassa olevaan joukkueeseen varmasti Eemeli mahtuis suuresta koostaan huolimatta jos paluu koti seuduille alkaisi viehättämään. ;D

  6. SSV on kyllä salibandyn Real Madrid kerää muista seuroista raskaalla työllä valmistetut hedelmät.