Liigat

Pelastiko Cup-voitto työpaikkasi, Vellu Koivunen?

25.01.
2015
7 Kommenttia
3

Classic ajoi SB-Pron yli naisten Suomen Cupin finaalissa. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää olivat Classicin näytöstä.

Classicin päävalmentaja Veli-Matti ”Vellu” Koivunen oli omiensa otteisiin tyytyväinen.

– Alusta loppuun pelattiin hyvin, eli koko 60 min. Näytti varmaan katsomoon, että että oli jotain pientä paniikkiakin loppua kohden, mutta se johtui pitkälti siitä, että kaveri nosti 3-4 kaveria ylös.

– Kassut (Katriina Saarinen) ja muut vanhemmat pelaajat syttyvät kyllä näihin peleihin, eli ei tarvinnut paljoa potkia. Täytyy vielä nostaa esiin perjantain PSS-matsi, josta saatiin vähän lisävirtaa. Oli pakko näyttää, että ei olla näin huonoja, kertoi Koivunen ottelun jälkeen.

Koivusella oli esittää simppeli asia missä Classic oli hallitsevaa Suomen mestaria parempi.

– Me oltiin maalipaikoissa terävämpiä. Siinä me onnistuttiin mielestäni paremmin, arvioi Koivunen.

Classicilla oli finaalissa lukuisia onnistujia. Erityisesti yhden pelaajan esitys lämmitti Koivusen mieltä, mutta myös muut pelaajat saivat ansaittua suitsutusta.

– Alisa Pöllänen. Pienikokoinen, mutta koko ajan tunkee ja änkee kaikista väleistä. Myös Lakkala maalissa onnistui. Kyllähän tuo ”dinosaurus” (Katriina Saarinen) painoi myös hyvin ja koko joukkue onnistui hienosti, kommentoi Koivunen ottelun onnistujia.

Pääkallo.fi:n uutisten kommenteissa on jo vaadittu Koivusen eroa. Juttu juontaa juurensa osittain siihen, että Koivunen lupasi ennen kautta erota tehtävästään, jos joukkue häviää kolme ottelua tällä kaudella. Perjantain PSS-tappio oli kauden kolmas tappio Classicin naisille.

Pääkallo.fi:n kommenttipalstalla on jo ehditty vaatia eroasi. Pelastiko tämä voitto työpaikan?

– No ei kai. Yötä päivää luen niitä foorumeita. Yöunet menee koko ajan kun niitä juttuja lukee. Sellaistahan tämä valmentaminen on, vastasi suulaudestaan tunnettu Koivunen pilke silmäkulmassaan.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
työpaikka?
25/01/2015
Toimiiko naisten salibandyjoukkueen valmentaja todella työsuhteessa seuraan? Eteenpäin on todellakin menty, kun jopa naisten valmentajat saavat valmentamisesta palkkaa. Hienoa!
123
25/01/2015
Eiköhän kaikki vapaaehtoiset ole jo valmentamassa naisten liigassa... Eli tuskin olisi paljon tunkua tilalle. Edes vamilyyn...
Tieto
25/01/2015
Koivunen ei pelkästään lue niitä juttuja vaan myös kirjoittaa ne.
Tikkari
25/01/2015
Sen lisäksi, että Vellu on seuraava uusi Suomen Mestarivalmentaja, niin hän osaa puhua pienissä simoissa virheetöntä venäjää. Ja laulaakin venäjäksi. Oikea multitalentti. Arvostan.
Ei hyvää päivää
26/01/2015
Vaikka seuran nettisivujen mukaan tittelinä on "päävalmentaja" ja edustaa median edessä "päävalmentajana" ei välttämättä tarkoita sitä, että toimii päävalmentajana esimerikiksi päivittäisessä toiminnassa...
Ei hyvää päivää
26/01/2015
Seuran nettisivut ilmoittavat titteliksi "päävalmentaja" ja media edessä voi edustaa "päävalmentajana", mutta tässä huolimatta ei välttämättä toimi oikeasta päävalmentajana - missä se oikeasti merkitsee - esimerkiksi päivittäisen toiminnan osalta...
S7
28/01/2015
Ihme jos menee yöunet näistä kommenteista, sen verran uskomatonta hiihtäjää täällä huutelee, että vähemmästäkin pistää miettimään;-)

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.