Petteri Nykky: ”En ollut tietoinen, että se päättyy tänään”

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Pääkallo.fi kertoi aiemmin tänään, ettei Petteri Nykky jatka Sveitsin päävalmentajana. Tietonsa Pääkallo.fi perusti Nykyn henkilökohtaiseen Facebook-päivitykseen. Nyt Nykky vahvisti asian myös puhelimitse ja valotti tilannettaan.

Nykky on parhaillaan Sveitsissä, jossa hän tapasi Sveitsin salibandyliiton edustajia. Nykyllä oli Sveitsin kanssa 2+2-vuotinen sopimus, ja nyt optio päätettiin jättää käyttämättä.

– Oli tarkoituskin, että jatkoa katsotaan MM-kisojen jälkeen. Päätös oli Sveitsin liiton kanssa yhteinen. Käytiin läpi mitä on tapahtunut ja asiat sovittiin yhdessä. Ei sen kummempaa, Nykky kertoi Pääkallo.fi:lle.

– Tilanne oli vähän semmoinen, että en oikein Suomesta käsin pysty hoitamaan asioita kuten pitäisi. Lisäksi oli se pelaajien sitoutuminen, josta puhuin jo MM-kisoissa. Tuntuu siltä, että Sveitsissä tarvitaan nyt joku, joka pystyy katsomaan toimintaa läheltä.

Nykky ehti toimia Sveitsin päävalmentajana kahden kaksivuotiskauden ajan. Saldoksi jäi yksi MM-pronssi, jonka joukkue saavutti 2012 kisoissa. Joulukuussa Göteborgin MM-kisoissa Sveitsi jäi neljänneksi Tshekin napattua himmeimmät mitalit.

Ennen Sveitsi-pestiään Nykky luotsasi Suomen miesten maajoukkueen kahteen peräkkäiseen MM-kultaan.

Jatkosuunnitelmistaan Nykky ei osannut vielä juuri sanoa.

– Kunhan tästä ensiksi pääsee kotiin täältä Sveitsistä. En ollut edes tietoinen, että hommat täällä on tänään ohitse. Toki tiedossa oli, että asioita harkitaan, Nykky kommentoi.

– Täytän keväällä 50 vuotta. Golftermein sanottuna, pitää harkita, että mitä sitä takalenkillä aikoo tehdä.

Nykky kuitenkin myönsi, että salibandyvalmentaminen kiinnostaa edelleen – myös seurajoukkuevalmentamisen muodossa. Golf-valmentajan töitä piisaa myös.

– Golfia valmennetaan täysillä. Minulla on neljä valmennettavaa ja olen prona Talmassa. Golf-valmennus on ykkösasia, siitä pidetään kiinni edelleen. Arvioidaan salibandypuoli sitten erikseen.

– Salibandy on aina kiinnostanut, joten miksei kiinnostaisi jatkossakin. Seurajoukkuevalmentamistakaan en sulje täysin pois. Se kiinnostaa, jos palikat saadaan kohdalleen. Jos on visioita ja tahtotilaa huippu-urheilla, niin kiinnostusta voi olla.

Lue lisää:
Petteri Nykky ei jatka Sveitsin päävalmentajana
Jättipettynyt Nykky hävityn pronssipelin jälkeen: ”Pelaajien sitoutuminen ei toivotulla tasolla”

16 comments

  1. Paljonkohan on Nykyn palkkapyyntö (euroa/kk) kotimaisen liigajoukkueen koutsaamisesta? Jos 4000 euroa/kk riittää (lisukkeena ansioita saman verran golfvalmennuksesta) niin Passohan voi jopa tehdä sopimuksen. Eihän 10 kuukautta maksa kuin 40 000, ja saa maailman parhaan koutsin (2xMM-kulta).

    Voi tietysti olla että Nykyn pyyntö on isompi summa.

  2. Oiva kommentti, Juippi !

    Kieltämättä Nykky olisi loistava valmentajavaihtoehto juuri siihen seuraan. Johtajuutta siellä kaivataankin.
    Mutta.
    Manageri menee aina valmentajan edelle Classicissa.
    Classicin valmentaminen on Mahdoton Tehtävä, – siis haastava, kuten nykyään kuuluu diplomaattisesti sanoa. 🙂
    Luulen, ettei Classiciin ei tule ikinä voittamisen iloa ja rentoutta.

  3. Nykkyä tarvitaan nyt Oilerssissa, veisi kevyesti öljymiehet mestaruuteen nykyisellä miehistöllä.

  4. Nyt vaan esport kaivamaan lompakkoa esille niin saadaan mestarivalmentaja takaisin espooseen! Ylimielinen Varis on jo nähty, eikä ole todellakaan vakuuttanut…

  5. Esportilla on rahahuolia jo valmiiksi. Varis oli ainut vaihtoehto silloiseen tilanteeseen, ei puhettakaan että olisi Nykkyyn rahoja.

  6. Raha ei todellakaan kasva puussa vaan se on ansaittava muilla tavoilla kun kaupungin avustuksilla tai juniorien vanhempien maksuilla.
    Esport Oilers on ainoa seura jonka taustalla on kannattava yritys eli rahahuolia on kaikilla mutta Oilerssilla niitä on vähiten.

  7. Mikäs se sitten on SSV:n taustalla jos ei Kurren erittäin kannattava yritys? Oletteko koskaan kuullut SSV:n rahahuolista?

  8. Sulla Espoo kun on se kannattava yritys niin maksa velkas Heinoselle.

  9. Kyllä, kannattava yritys minkä nuorassa Oilers kulkee. Ei minkäänlaisia alennuksia kenttävuoroista, vaan maksut vain kasvavat. Heinoselle rästit maksamatta, kuten muutamalle pelaajallekin.

    Rahaa on, mutta Esport Oilersilla vähiten.

  10. Mut menikö toi niin, että velat jäi Espoon Oilersille ja Esport velaton? Vai oonko nyt jotain väärin käsittänyt? Jos niinku toi eka kysymys, niin eihän se noin oikeesti voi mennä…

  11. Mites se Espoon uus logo. Pitäiskö meidän taas ruveta valittaa siitä logostakin? Kivaa kun voi taas itkeä vanhoista jutuista. Ei, en jaksa hankkia elämää, vaan haukun muita.

  12. Eli kun seura vaihtaa nimensä, ottaa jonkun muun logon ( hyvä kun muistutit ) voi kaikki entiset velvollisuudet jättää hoitamatta ??? Eli siinähän on sit uus elämä hankittu ??? Eler hur, Heikki ???

  13. Ei, vaan mitä järkeä kuollutta hevosta on ruoskia. Noista raha-asioista ja logovaihdoista saatiin jo kaikki varmasti urputtaa aikanaan ihan tarpeeksi, joten mitä järkeä samoja itkuja on jatkuvasti vääntää. Keksikää uusia itkun aiheita. Toisaalta jos espoolaisten toiminnasta ei nykyään marinaa saa aikaiseksi, niin sehän kertoo, että siellä tehdään hyväksyttävää tomintaa nykyään. Ainoat asian tasalla olevat kommentoijat on ne, jotka kyseenalaistaa nykyisen valmennuksen tason suhteessa tarjolla oleviin vaihtoehtoihin.