Liigat

Salamamaalit siivittivät Classicin derbyvoittoon – ”Aivan hirvittävä alku”

21.01.
2015
0 Kommenttia
4
Liigat
Niko Juhola pelasi mainiosti Kooveeta vastaan. Juhola jakoi Sami Johanssonille kaksi namupassia ja iski ottelun avausmaalin ainoastaan kolmen sekunnin pelin jälkeen. Kuva: Topi Naskali

Niko Juhola pelasi mainiosti Kooveeta vastaan. Juhola jakoi Sami Johanssonille kaksi namupassia ja iski ottelun avausmaalin ainoastaan kolmen sekunnin pelin jälkeen. Kuva: Topi Naskali

Koovee isännöi Classicia Salibandyliigan keskiviikkoillan paikalliskamppailussa Tampereella. Vierasjoukkue Classic oli ottelussa vahvempi ja vei kaksi pistettä lukemin 6-8 (2-4,3-3,1-1).

Voiton myötä viidentenä oleva Classic nousi pisteen päähän neljäntenä olevasta Kooveesta. Classicilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Kooveelle tappio oli ensimmäinen sitten lokakuun.

Mihin ottelu ratkesi?
Classic sai otteluun salama-alun ja karkasi 0-2-johtoon 20 sekunnissa. Koovee kuitenkin keräsi itsensä maalien jälkeen ja tuli tasoihin vielä ennen erän puoliväliä. Tämän jälkeen edettiin tuloksellisesti loppuun saakka Classicin komennossa.

Classic hallitsi palloa lähes koko ottelun ajan. Kummankaan joukkueen puolustukselle ei voi antaa puhtaita papereita. Ottelussa oli kuitenkin oikea määrä tunnetta ja ajoittain käytettiin melko koviakin otteita. Lopputulos oli täysin oikeutettu.

Ottelun hahmo?
Sami Johansson on ollut viime aikoina kovassa vireessä ja iski tänäänkin hattutempun Kooveen verkkoon. Krister Savonen oli tuttuun tapaan ykkösviisikon kapellimestari. Kakkosvitjan Markus Kulmala oli myös hyvällä pelipäällä ja nakutti tehot 2+1. Kooveen Eemeli Salin taisteli sekä raastoi tuttuun tapaansa ja paukutti siinä sivussa tehot 1+3.

Ottelun puheenaihe?
Classicin Niko Juholan tekemän avausmaalin syntymisessä kesti ainoastaan kolme sekuntia. Se sivuaa Oilersin Casper Pfitnerin vuonna 2011 tekemää ennätystä. Erikoista on myös se, että Erän Jere Oksanen osui tismalleen samassa ajassa tänään Erä-TPS -ottelussa.

Kommentit:
– Ihan hyvä 60 minuuttinen. Vähän oma pää vuosi, mutta hyvä, että voitettiin, kommentoi uransa ensimmäisen liigamaalin tehnyt Classicin Juho Syvänen ottelun jälkeen oman joukkueen esitystä.

– Aivan hirvittävä alku eikä ensimmäinen kerta. Taisi olla Classicia vastaan Tampere Areenalla täysin sama juttu. Peli oli vauhdikas ja pelattiin kovaa, mutta se ei riittänyt, kertoi Kooveen Salin omien esitystä.

– Kaksi maalia 20 sekuntiin sinänsä vaarallinen alku. Se voi olla, että peli repeää kokonaan tai sitten käy niin kuin nyt ja pelataan vähän ”havaijia” koko peli. Huonoa puolustusta oli meiltä, arvioi Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala.

– Hävittiin oikeastaan siihen ensimmäiseen 20 sekuntiin. Lataus ei ollut hyvä tänään. Oltiin koko ajan pikkuisen jäljessä kaveria. Oman maalin edusta pelattiin liian lepsusti, linjasi Kooveen päävalmentaja Hannu Santanen.

Tilastohuomiot:
Koovee: Eemeli Salin 1+3, Aapo Mutanen 1+1
Classic: Sami Johansson 3+0, Markus Kulmala 2+1, Niko Juhola 1+2, Krister Savonen 0+2

Päivän muut ottelut:
Erä-TPS 7-4
Indians-Happee 4-10

Linkit:
Ottelutilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.