TPS katkaisi tappioputkensa Länsirannikon derbyssä – ”Samat tuomarit pilasivat taas pelin”

Ville Laine murtautumassa läpi ennen illan toista osumaansa. Kuva: Anssi Koskinen

Ville Laine murtautumassa läpi ennen illan toista osumaansa. Kuva: Anssi Koskinen
Ville Laine murtautumassa läpi ennen illan 3-1-osumaansa. Kuva: Anssi Koskinen

Miesten Salibandyliigan torstai-illan ainoassa kamppailussa TPS katkaisi kuuden ottelun mittaiseksi kasvaneen tappioputkensa kaatamalla kotonaan Rauman SalBan numeroin 5-1 (0-1, 2-0, 3-0). Voitollaan TPS nousi pisteen päähän playout-viivasta, sijalle 12. SalBa jatkaa sarjan hännillä seitsemällä pisteellä.

Ottelun ratkaisu?
Nopeatempoiseksi ja kovakontaktiseksi muodostunut ottelu lähti sivuraiteille heti alkuvaiheessa, kun ensin TPS:n Sami Tuominen napattiin ylös lusikkataklauksella ja hetkeä myöhemmin SalBan pelaajia taklattiin kahdessa peräkkäisessä tilanteessa toimitsijapöydälle. Erityisesti nopeassa vauhdissa laitojen vieressä ja tilanteiden jälkeen otetut kontaktit aiheuttivat tänään suurinumeroisen määrän vaaratilanteita.

SalBa siirtyi ottelun alussa 0-1 johtoon ja piti johtoasemaa hallussaan ensimmäisen erän ajan. Toisessa erässä kaukalossa oli käytännössä vain yksi joukkue ja TPS hallitsi palloa suvereenisti. Pallonhallinta tuotti tällä kertaa myös onnistumisia turkulaisryhmälle ja kotijoukkue karkasi maali kerrallaan SalBan massiivisesta puolustustyömäärästä huolimatta.

Vierasjoukkue pyrki läpi ottelun iskemään vastaiskuista ja sen ensimmäiset kunnolliset rakennetut maalipaikat syntyivät oikeastaan vasta kolmannen erän loppupuolella. Joukkue joutui kuormittamaan avainpelaajiaan voimakkaasti ja kirivaihdetta ei muutamasta laatupaikasta huolimatta enää saatu kunnolla silmään.

Ottelun hahmo?
TPS:n penkiltä ottelun aloittanut Ville Laine oli tänään kentälle päästyään hyvässä pelivireessä ja kellotti mallikkaat tehot 2+1. TPS-maalissa Pyry Luukkonen oli pitkiä aikoja kylmänä, mutta jokainen vastaiskuista syntynyt tilanne oli vaarallinen ja varmat torjunnat ottelun avainhetkillä nousivat suureen arvoon.
SalBa puolusti peräänantamattomasti joukkueena, mutta pallollisessa pelissä ainoastaan Janne Hyvönen näytti olevan liigatasoa.

Ottelun puheenaihe?
SalBan puolustustaistelusta ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Joukkue sijoitti tänään järkyttävän työmäärän ja roikkui pitkään pallollisesti taitavamman vastustajan kyydissä.

Ottelun tunnetaso ja profiili olivat heti alusta asti korkealla ja kumpikin joukkue liikkui jatkuvasti sääntöjen rajamailla. 60-minuuttisen aikana nähtiin poikkeuksellisen suuri määrä rajuja kontakteja sekä jälkipeliä ja voi perustellusti todeta, että onneksi ottelun kaikki osapuolet lähtivät kotimatkalle ilman isoja loukkaantumisia.

Kommentit:
– Hieno 5-1-voitto ja saatiin todella pitkä tappioputki poikki. Oli hyvä, että päästiin toisessa erässä johtoon ja sitä kautta määräämään ottelun tahtia. Pienet palaset olivat tänään meidän puolella, ottelun parhaana palkittu TPS:n Ville Laine kommentoi.
– Ei kauhean hyvät fiilikset, kun hävittiin, mutta ilme oli tänään hyvä ja pelisuunnitelma melkein piti. Isot pelit on vasta tulossa, no panic. Kiva peli oli ja tunteetkin vähän kuohahtivat niin kuin paikallispelissä kuuluukin. Samat tuomarit pilasivat taas pelin ja pohdin pitäisikö hakea Raumalta salilta pari isoa kaveria suojelemaan meidän pelaajia. Toivottavasti Salibandyliitto herää näistä jutuista – miten monta loukkaantumista pitää tapahtua ennen kuin nuo pellet alkavat reagoida tähän touhuun?, SalBan päävalmentaja Juha Mäkilä latasi täyslaidallisen.
– 2 pistettä lämmittää ja Föhrin ketjun peli oli tänään kokonaisuutena hyvää. Ollaan pelattu aika monta tiukkaa peliä ja nyt käännettiin voitoksi. Raumallakin oli aika tiivistunnelmainen vääntö, mutta raja pitää vetää johonkin. Käsittämätöntä miten pahasti kaksi peliä on lähtenyt samoilta tuomareilta rukkasesta. Säälittävä suoritus tältä parilta, TPS:n valmentaja Aki Vilander pohti.

Tilastohuomiot:
TPS: Ville Laine 2+1. Pyry Luukkonen 15 torjuntaa, 0+1.
SalBa: Tomi Lahti 1+0. Joni Kallioniemi 23 torjuntaa.

13 comments

  1. Minkä ihmeen takia tuohon otsikkoon on nostettu ”samat tuomarit…” Pääkallo on edelleen salibandyn Hymy.

  2. Ennen bodareita laittaisin tilaukseen pelaajia, jotka naulaavat pallon maaliin ylivoimalla.

    Katselin pelin istv:stä ja ei homma tuomareihin kaatunut. s

  3. Jos turhia vaaroja halutaan välttää niin voisiko joku yrittää perustella miksi toimitsijapöytä pitää aina laittaa lähes kiinni kentän laitaan, vaikka tilaa usein olisikin kauempana?

  4. Yksittäisillä tilanteilla voi jossitella, mutta ei kaatunut tuomareihin. Jos joukkue odottaa kaksi ja puoli erää omalla alueella syötönkatkoja niin se ei riitä tämän päivän salibandyliigassa.

  5. Juu sama pisti silmään, SalBa oli aivan liian passiivinen suurimman osan peliä, miksi se pelaaminen piti aloittaa vasta kun kymmenen minuuttia oli kellossa jäljellä? Aika puhdittomalta näyttää joukkue muutenkin verrattuna siihen, että syyskaudella haastoi kärkijengejäkin tiukasti melkein joka matsissa. Liekkö sitten lukuisat loukkaantumiset taustalla, nousijan kapea matsku ei noita oikein taida kestää.

    Noh, Salba voi tosiaan kiittää playoutteja oljenkorresta. Siellä sitten kaks voittoa ja ens vuonna taaperrus jatkuu liigassa?

  6. Juu ei nää tuomarit peliä ratkaisut, mutta olihan tuo paska suoritus. Pikku breikki pojille tekis ihan hyvää tai kokonaan syrjään näistä karkeloista.

  7. Ekassa erässä kun pilli oli soinut, niinTepsin pelaaja löi mailallaan jalkojien väliiin suoraan munille, Oli vissi sallittu kun tuomio ei tullut.

  8. Jep ja näillä jannuilla on hyvin usein tapana viheltää jäähyjä sulle mulle tadapuolisesti. Sitten lopussa viimeistään tilannetta tasoitellaan.