Turun taivaalle syttyi uusi tähti – 16-vuotias TPS-lupaus liekehti Oilersia vastaan

Tässä syntyy Eero Jalon ensimmäinen liigamaali. Kuva: Anssi Koskinen.

Tässä syntyy Eero Jalon ensimmäinen liigamaali. Kuva: Anssi Koskinen.
Tässä syntyy Eero Jalon ensimmäinen liigamaali. Kuva: Anssi Koskinen.

Turun Palloseura ja Esport Oilers kohtasivat miesten Salibandyliigan taistossa keskiviikkoiltana Turussa. Tiukka ja fyysinen ottelu kirjattiin lopulta espoolaisten voittoon lukemin 4-5 (2-2, 0-3, 2-0).

Ottelun ratkaisu?
Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen Oilers painoi kaasua ja viimeisteli toisessa erässä kolme komeaa maalia. TPS hieman passivoitui, ja näin vieraille jäi tilaa sahata kotijoukkueen puolustus säpäleiksi. Kolmas erä oli taas turkulaisten, mutta Oilersin puolustustahto oli sen verran kovalla tasolla, että vieraspisteet matkasivat pääkaupunkiseudulle. Oilersin viimeisenä lukkona torjui jälleen mainion ottelun pelannut maalivahti Joonas Kaltiainen.

Ottelun hahmo?
Oli jalkamiinaa, nättejä syöttöjä, maajoukkuemiesten hassuttelua ja tietysti uran ensimmäinen liigamaali vanhanaikaisella. Eero Jalo. Ikää 16 vuotta ja eleet kuin maailmantähdellä. Jalo oli käytännössä TPS:n ainoa pelaaja, joka uskalsi haastaa ja yrittää. Jalo debytoi Palloseuran edustuspaidassa sunnuntain cup-välierässä ja teki maalin. Tänään oli liigadebyytti vuorossa ja Jalo nakutti tehot 1+1. Jalo on tällä hetkellä kirkkaimmin loistava tähti Turun aavistuksen synkällä salibandytaivaalla.

Ottelun puheenaihe?
Harvoinpa on veljekset vastakkainen kapteeneina Salibandyliigassa – tänään oli. Patrik Wardin ollessa poissa, toimi Janne Nurminen Oilersin kapteenina. Vastapuolella oli velipoika Antti, joka peri TPS:n kapteeninnauhan Jannelta tämän siirtyessä Oilersiin. Tehopisteiden valossa Janne vei pidemmän korren tehden Oilersin voittomaalin, Antin jäädessä nollille.

Kommentit:
– Hieman meni varovaiseksi tekeminen kolmannessa erässä ja Tepsi pääsi iskemään. Olen kuitenkin tyytyväinen kahteen pisteeseen, peliä kommentoi Oilers-käskijä Teemu Varis.
– Toisessa erässä passivoiduttiin liikaa ja jouduttiin juoksemaan pallon perässä.
– Kolmannessa erässä taas näytettiin sitä parasta osaamistamme, ja että pystymme haastamaan kenet tahansa tässä sarjassa, kommentoi TPS:n päävalmentaja Aki Vilander
– Maalin tekeminen tuntuu aina mukavalta, mutta enemmän meidän pitäisi haastaa ja saada vetoja maalille, tuumi Eero Jalo.

Tilastohuomiot:
TPS: Sami Tuominen 2+0, Eero Jalo 1+1.
Oilers: Perttu Pajukoski 2+0, Casper Pfitzner 0+2.

Linkkejä:
Anssi Koskisen ottelukuvat

3 comments

  1. NO.. pelaaja on sen verran näppärä että pääsee ohjamaan pallon pois ennen kuin Nieminen haroo tyhjää.. Nieminen ei vaan lähtenyt tarpeeksi ajoissa 🙂

  2. Hyvä että nostetaan nuoria tähtiä esille, vanhoista konkareista on jo saanut lukea riittävästi.
    Molemmissa joukkeissa on paljon potentiaalia, Oilers on jo varma pudotuspeleihin menijä. Toivottavasti myös TPS, jos ei tällä kaudelle niin varmasti tulevaisuudessa. Tepsin olisi hyvä ottaa mallia Olierssin organisaatiosta pelaajien sitoutouttamisesta pidemmällä aikavälillä, joukkueen runko on pidettävä samana vähintään kolme vuotta, niin tuloksia tulee takuulla myös Turussa.

  3. TPS mahdollista päästä pudotuspeleihin vuosien päästä jos säilyttää liigapaikkaansa ja joukkue pysyy kasassa..
    Play-out ja kaikki voi tapahtua varsinkin nuorelle joukkueelle, keskiarvo kuitenkin alle 4 tehtyä/peli.
    Kestääkö pää? Sipuli? Kuuppa? Kasetti?…
    Mutta Jalo oli hyvä ja toivotaan että Turussa pelataan vielä ensi vuonna liigaa.