Classic haki kalliit pisteet Turusta, Johansson ja Savonen sivuun – ”Ei hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa”

Hattutempun kellottanut Veli-Matti Luukko oli illan onnistujia. Kuva: Anssi Koskinen

Hattutempun kellottanut Veli-Matti Luukko oli torstai-illan onnistujia. Kuva: Anssi Koskinen
Hattutempun kellottanut Veli-Matti Luukko oli torstai-illan onnistujia. Kuva: Anssi Koskinen

Miesten Salibandyliigan viimeinen ottelukierros avattiin torstai-iltana Turussa, jossa kotijoukkue TPS sai vieraakseen runkosarjan kolmannen sijan varmistamista tavoitelleen Classicin. Turkulaisryhmä oli ottelussa pitkään askeleen edellä, mutta Classic pelasi erittäin vahvan kolmannen erän, vei pisteet mukanaan loppulukemin 5-7 (3-1, 2-2, 0-4) ja lähtee pudotuspeleihin hyvässä nosteessa päättäessään runkosarjan seitsemän ottelun voittoputkeen.

Ottelun ratkaisu?
Classic hallitsi ottelussa palloa hienoisesti ja TPS iski tehokkaasti vastaiskuilla. Kotijoukkue roikkui kaksi erää tyylikkäästi kiinni johtoasemassa, mutta kolmannessa Classic nosti voimakkaasti karvaustaan, sai kourallisen vaarallisia pallonriistoja ja vei erän nimiinsä vastustamattomasti lukemin 0-4.

Ottelun hahmo?
Classicin Veli-Matti Luukko oli erityisesti kolmannessa erässä hyvällä viimeistelypäällä ja valittiin ottelun parhaaksi. Lisäksi puolustaja Janne Lamminen pelasi hyvän ja varman ottelun.
Kentän toisella puolella TPS:n joukkueesta Joonas Koskinen oli tänään pelipäällä ja kentän ehdottomasti viihdyttävin.

Ottelun puheenaihe?
Classic joutui tänään maksamaan kahdesta pisteestä kalliin hinnan. Kärkipuolustaja Krister Savonen pyöräytti nilkkansa jo ottelun alussa ja toisessa erässä vielä joukkueen pistepörssin kärkimies, Sami Johansson, joutui jättämään ottelun kesken. Kummankaan loukkaantumisista ei vielä ottelun jälkeen ollut tarkempaa tietoa.

Tamperelaisten aktiivisempi karvaus kolmannessa erässä nosti pelin tempon hämmästyttävän korkeaksi kaksi ensimmäistä erää huomioiden ja ottelu kuumeni nopeasti rikkeiden sekä laitojen läheisyydessä tapahtuneiden kontaktien määrän kasvaessa. Classic tulee olemaan pian alkavissa puolivälierissä olemaan vaikea voitettava, mikäli sen pelinopeus pudotuspeleissä on tämänpäiväisen päätöserän tasolla.

Kommentit:
– Olen ylpeä joukkueen ilmeestä ja suoritustasosta ajoittain tänään. Pyritään saamaan vähän jäitä kypärään, kolmannessa erässä muutamalla jousi aika kireällä, TPS:n päävalmentaja Aki Vilander kommentoi.
– Kaksi erää kaikkea muuta kuin pelillä, kolmannessa pieni ryhtiliike. Ei hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ei esitetty tänään mitään, millä voisi pleijareissa pärjätä, Classicin käskyttäjä Jarkko Rantala totesi.
– Kiva oli pelata entistä seuraa vastaan, katsomossa oli paljon tuttuja. Veljeä vastaan pelaaminen ei ollut ihmeellistä, en edes huomannut välillä, aika pieni poika vielä, Classicin puolustaja Tino Salminen veisteli.
– En huomannut veljeä kentällä. Luulin ensin, että loukkaantui, kun ei näkynyt, TPS:n Toni Salminen kuittasi takaisin.

Tilastohuomiot:
TPS: Joonas Koskinen 2+1. Pyry Luukkonen 21 torjuntaa.
Classic: Veli-Matti Luukko 3+0, Niko Juhola 2+0, Markus Kulmala 1+1. Joni Järviö 16 torjuntaa.

Linkit:
Ottelun tilastot
Anssi Koskisen ottelukuvat