Urheilusivusto Avokatsomo.com pureutuu uusimmassa podcast-keskustelussaan naissalibandyn tilaan Suomessa. Keskustelua vetävän salibandytoimittaja Mika Hilskan vieraana on entinen naisten liiga- ja maajoukkuepelaaja Mia Alén.
Hilskan isännöimässä Studio Rusassa paneudutaan naissalibandyn nykytasoon, medianäkyvyyteen ja imagoon, liigapelaajan arkeen, tyttöpelaajien määrään, tuleviin MM-kisoihin sekä moniin muihin mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin naissalibandya koskettaviin aiheisiin.
48 minuuttia pitkän keskustelun pääset kuuntelemaan tästä.
Asiallista jutustelua. Kyllähän naissalibandy tälläkin sivustolla on lähes pilkan kohde niinä harvoina kertoina kun joltain seuralta esim. videomateriaalia julkaistaan. Tässä haastattelussakin kehuttiin Kooveen sisällöntuotantoa ja heidän otteluistaan myös Pääkallossa kuvamateriaalia useimmiten on nähtävillä.
Kiitoksia! Hyvää keskustelua, mielenkiinnolla kuuntelin.
Naisten liigatiimeillä on ajoittain kyllä luokattoman huonoa tiedottamista. Sen sijaan esim. Koovee on hoitanut sen tontin erinomaisesti. Myös nousijatiimi Steelersin ennakot, raportit ja maalikoosteet ovat yllättäneet positiivisesti. Heillä tuntuu olevan hyvä tekemisen meininki. Viime vuonna taisi olla melkein joka pelistä myös Twitter-seuranta, jota olen tänä vuonna jäänyt kaipaamaan.
…väittäisin, että raportteja / ennakkojuttuja yms. lukevat ne, jotka muutenkin lajia seuraavat. Tässä siis naisten salibandyliigaa. Tai tyttöjen juniorisarjoja. Koko homman haaste on kuitenkin varmaan siinä, miten katsomoihin saadaan lisää lajista kiinnostuneita katsojia, jotka ovat myös jopa valmiita muutaman euron maksamaan siitä. He, siis katsomolipun ostettuaan ja pelin katsottuaan, ovat niitä potentiaalisia raporttien / ennakkojuttujen / videokoosteiden / valokuvien lukijoita ja katsojia. Miten siis saadaan yleisöä paikalle? Millä paikkakunnilla on nyt onnistuttu? Miten siellä? Miten muualla epäonnistuttu?
Lisäksi vierastan yksinkertaisena ihmisenä kovasti tuota ”Koovee on hoitanut…” tai ”Steelersillä tuntuu olevan hyvä tekemisen meininki…”. Yksittäiset ihmiset kuitenkin kirjoittavat, videokuvaavat, editoivat tai valokuvaavat ja mahdollisesti julkaisevat näitä juttuja / tuotoksiaan. Seura on rekisteröity yhdistys, se ei kykene tällaiseen.
Netin seurojen sivustojen raportit tai vaikkapa ennakot ovat ansiokkaita mutta myös tietyllä tavalla vanhanaikaisia. Ne eivät enää vedä niin paljon kuin ennen. Täytyy mennä mukaan uusiin tuuliin. Tästä aiheesta en jatka pidemmälle, mutta esim. Instagram vaikuttaa päivänselvältä sellaiselta. Jo muutaman vuoden ajan…
Lopuksi. Kuuntelin Mika Hilskan ja Mia Alenin jutustelun juuri äsken läpi kokonaan. Päällimmäisenä jäin ihmettelemään sitä, että tuon jutustelun pohjalta ”…liitto on hoitanut hommat niin hyvin kuin mahdollista…” ja että pääkallo ei huomioi tarpeeksi naisia…”. Olen vahvasti eri mieltä. Jos joku matemaattisesti vahva tilastoihminen tarkistaa tilanteen, on se minun mielestäni sellainen että pääkallo sivustona nimenomaan varsinkin tällä kaudella huomioi naisten liigan erityisen hyvin. Vs. esimerkiksi katsojamäärät. Ja tämä ei ole mikään valitus, vaan pikemminkin tunnustus pääkallolle.
Milloin jutustelun tekijät ovat viimeksi maksaneet sisäänpääsynsä salibandyotteluun naisten liigassa? Tästä muodostuu jonkinlainen konkreettinen näkökulma asioihin, väitän. Liiton vapaalippu vai mietitäänkö toivottavasti laajentuvaa konkreettista pohdintaa siitä, ostanko kausikortin vai yksittäislipun… Ketä muita on tulossa mukaan? Keitä saan mukaan otteluun ja ottelutapahtumaan?
Kiitos kommenteista, ja vielä asiallisistakin! Omalta osaltani meinasi kommentit jäädä huomaamatta, mutta ilahduksekseni ne huomasin.
Erityisesti muutaman naisten pelin katsoneen mietintöihin haluan tarttua:
– yleisökeskiarvoista ylivoimaisella etumatkalla ovat NST ja Classic. Mielestäni kummassakin tärkeä tekijä on tietysti menestys, Lappeenrannassa jo voi sanoa perinteet, kun naisjoukkue on koko liigataipaleensa ajan ollut katsojamäärien kärjessä positiivisen imagonsa myötä, Tampereella varmasti hyvä seurabrandi on tärkeä tekijä. Uskon monella paikkakunnalla tekojen jääneen kuitenkin vajaiksi, erityisesti pääkaupunkiseudulla on ollut ongelmia saada porukkaa katsomoon.
– mielestäni tekemisen meininki on osa seurakulttuuria ja varmasti se helpottaa sopivien ihmisten löytymistä. Mutta kun kulttuuri on kunnossa, innostaa se myös yksilöitä. Toki joku yksilö pystyy innostamaan muita, mutta helpompaa (ja vähemmän yksilöä rasittavaa) se on jos yhteisö on kunnossa. Erityisesti koen tämän ongelmalliseksi läheltä kokemissani pääkaupunkiseudun joukkueissa.
– mina ainakin kuulisim mielelläni ideoita ”uusiin tuuliin mukaan menosta”, sehän tässä asiassa juuri ratkaisevaa onkin, tulevaisuus!
– minun mielestäni ei ole Liiton tehtävä hoitaa seurojen omaa markkinointia ja sitä varsiniaista duunia (=viestintää). ja Pääkallosta yritin tuoda esille että oman kokemukseni perusteella kaikki jutut otetaan vastaan, jälleen painotan että tekijöitä tarvitaan. Ja en myöskään lähtisi vertaamaan näkyvyyttä tämänhetkisiin katsojalukuihin – tavoitehan nimenomaan on lisätä niitä tulevaisuudessa.
– Olet todennäköisesti oikeassa siitä että ettemme Mikan kanssa ole varmaan ostaneet pääsylippua liigamatsiin vuosiin – en kuitenkaan ymmärrä miksi se olisi pitänyt tehdä. Olen otteluissa ollut yleensä valmentajan ominaisuudessa, toimittajana, valokuvaajana, tms. jolloin koen kuuluvani ”henkilökuntaan”. Koen sen olevan kohtalainen panos yhteisen hyvän eteen, jopa parempi kuin se 5-10 euroa pääsylipputuloina kotijoukkueelle. (Mikahan on usein julkisesti maininnut ostavansa jokaisen hänelle tarjotun joukkueen kausikortin.)
Kuuntelin tuon haastattelun läpi ja monta hyvää pointtia Mialla! Hieman särähti korvaa muutama asia johon tekee mieli kommentoida.
Samaa mieltä olen edellisen kommentoijan kanssa siitä, että ehdottomasti raportit ovat vanhanaikaisia ja uusia pitäisi keksiä. Sitä, että mitä sen tulisi olla, en osaa vastata. FB, instagram, twitter tuntuvat olevan kuumimpia some-kiviä. Harvempi taitaa käydä enää seuran sivuilla, jos sinne ei jostain saada suoraa linkkiä tuota noiden kivien kautta.
Haastattelija kyseenalaisti tovin sitä, miksi C-pojistakin riittää vastusta MJ-naisille. Sama tilanne on kaikissa lajeissa, ei vain salibandyssa. Olen aivan samaa mieltä Mian kanssa, että naisia ja miehiä on aivan turha vertailla. Kyseessähän on täysin erilainen fysiologia, jolla saadaan aivan eri tasoiset fyysiset ominaisuudet sukupuolten välille, jonka vuoksi miehet pystyvät toteuttamaan lajia aivan eri tavalla. Ne jotka asiaa epäilee, tutustukaa ihmisen fysiologiaan. Mutta kyllä, voimme myös vertailussa myöntää, että kyseessä on lähes eri laji. Siksi naisten salibandy ja miesten salibandy on erikseen.
Tutkimusten mukaan suurin osa seuran tuloista tulee kotitalouksilta = harrastajilta. Vaikka valtio antaisi ison summan rahaa tukeakseen yksittäisen seuran toimintaan, ne rahat kulutettaisiin ennemmin tai myöhemmin niin että seuraavaksi tarvittaisiin taas tukirahaa. Joten edellisen kommentoijan kommentoiti siitä, paljonko katsojia käy, ei ole pelastus millekkään joukkueelle vaan pieni tukiraha. Tulot perustuvat harrastajiin. Mitä sitten voitaiisin tehdä eri tavalla, jotta harrastajia tulisi enemmän? Miten seura pystyy tähän vaikuttamaan? Seuraavat koskee kaikkialla, ikää, lajia ja sukupuolta katsomatta. Uskon että nämä on ne asiat, mitä joissain seuroissa tehdään paremmin.
1) Valmennuksen laatu. Laadukkaasta valmennuksesta kotitaloudet (eli ne harrastajat!) ovat valmiita maksamaan vaikka sitten enemmän (tutkimustulos), huonosta valmennuksesta mielummin ei ollenkaan. Moni kotitalous (eivät tietenkään kaikki) olisi jopa valmis maksamaan siitä, ettei heidän tarvitsisi tehdä joka vuotisia mokkapaloja ja olla paikalla myymässä niitä. Tätäkin voisi lähteä soveltamaan, onko kaikkien pakko osallistua fyysisesti jos haluaa osallistua rahalla.
Jos seurat panostaisivat valmennuksen laatuun yhä useampi jäisi lajin polulle ja saisivat lajista oikeasti sen, mitä sillä on annettavaa. Siinä mielessä ollaan kuitenkin paremassa asemassa kuin moni muu laji, että salibandyvarustus ei ole kovin kallista lystiä verrattuna esim. jääkiekkoon, ratsastukseen yms.
On älytöntä, että junioreihin heitetään nuoria pelaajia valmentamaan, kun ne junnut ovat herkimmässä iässä eikä sillä nuorella koutsilla ole minkäänlaista koulutusta. Itse olen valmentanut kahdesti 17-19-vuotiaana ja nyt ammatin saaneena tekisin asiat aivan toisin. Eikä tätä pelasta kenenkään isäpappa, joka on itse joskus pelannut, sillä on lähes yhtä vähän tietoa ja vielä vähemmän taitoa. Mia Alen sivuuttikin tätä asiaa haastattelussaan, parhaat valmentajat tarvittaisiin sinne ruohonjuuritasolle! Vaihtaisin tässä sanan ”paras valmentaja” laadukkaaseen valmentajaan, sillä ne ovat niitä, joilla on mahdollisesti jokin asiaan liittyvä koulutus esimerkiksi liikunta- tai lapsialalta. Lapsipuolella kun pitäisi olla ehdottomasti tuntemusta mm. fyysisten ominaisuuksien herkkyyskausista. Sillä että mutu-tuntumalla ”tää on hyvä”, ei tule mitään. On surullista, kuinka huono ammattitaito edes näillä monella ”parhailla” valmentajilla on fyysiikkaharjoittelusta aikuispuolellakaan. Jos ei ole ammattitaitoa/tietoa, ota nyt ainakin todella hyvin selvää asioista ja perehdy niihin tai sitten hanki siihen joku joka tietää ja taitaa. Ammattitaitoisia fysiikkavalmentajia on aivan liian vähän tässä lajissa. Laadukas valmentaja eli koulutettu valmentaja, kyllä mielestäni ansaitsee laadukkaasta työstään rahaa vaikka sitten työskentelisi siellä ruohonjuuritasolla. Miakin tuossa ohi mennen mainitsi, että asioita täytyy siellä junioreissa miettiä eri tavalla. Jep, voisin kuvitella että paljon helpompaa on valmentaminen siellä, missä ovat jo ne ns. ”valmiit pelaajat”, ei tarvitse enää perehtyä jokaisen pelaajan yksilölliseen mailatekniikkaan vaan pystytään keskittymään enemmän kokonaisuuteen kuten taktiikkaan. Mailatekniikka on siinä vaiheessa enemmän pelaajan omalla vastuulla, sillä oletettavaa on että jokaisella pelaajalla on eväät mailatekniikan harjoitteluun. Eväiden tekeminen yleensä kestää kauemmin ja monimutkaisempaa (täytyy miettii mitä sitä tekis) kuin niiden lämmittäminen, I think.
Uskon, että moni pelaaja on enemmän kiitollinen sillä laadukkaalle valmennukselle jonka on saanut silloin junnuna, kuin se joka valmentaa tällä hetkellä aikuisissa. Aikuispelaajalla on kuitenkin selkeä sisäinen motivaatio, henkilökohtaiset tavoitteet ja syyt pelaamiseen. Aikuinen on itsenäinen toisin kuin juniori. Kyllä toki huono valmentaja voi aikuispelaajankin uran lopettamiselle olla osasyynä, mutta enemmän vaikutusta huonolla valmennuksella on juniorpelaajille, joilla on eniten painoa harrastamiselle saa sosiaaliset syyt ja ennen kaikkea siksi koska se on kivaa. Seuraava kohta vastaa kysymykseen mistä sitten saada hyvät valmentajat valmentamaan ruohonjuuritasoa.
2) Lyhyesti fun groups. Mahdollisimman suuri massa harrastajia ja sinne laadukas valmentaja.
Tällä hetkellä joissain seuroissa on jo samassa ikäluokassa kaksi joukkuetta, kilpa- ja harraste. Ajatus monissa on että joukkueesta ”putoaa” harrasteeseen tai ”kyvyt eivät riitä” kilpaan. Pitäisikö tämä teidänkin mielestä mennä toisin? Mielestäni kuitenkin tärkein ja merkittävin tekijä on se, että hyvä kun lapsi liikkuu ja on löytänyt itselleen mukavan tavan harrastaa liikuntaa. Ja samalla tavalla kuitenkin maksullistahan se on, jos harrastaakin ilman suurempia tavotteita.
Toiminnan voisi tehdä niin että kääritään ruohonjuuritasolla mahdollisimman suuri massa harrastamaan lajia LAADUKKAASSA valmennuksessa. Tämä takaisi sen, että lapset pääsevät nautiskelemaan lajista lasten kesken. Ne, joita pelaaminen kiinnostaisi vielä enemmän tai ovat erittäin lahjakkaita voitaisiin kertoa, että on mahdollisuus saada lisäharjoituksia ”kilpajoukkueessa”, mutta fun group jää pohjalle. Niillä junnuilla ei oikeasti ole niin kiire huipuille, kuin moni luulee. Mitä tämä mahdollistaa? No sen, että kun se flikka tai poika jää sinne kavereidensa kanssa niin kaikki muut kamut eivät lopeta lajia siksi. Suuri osa junnuista on aloittanut harrastuksen kaverin kanssa ja se on iso motiivi tehdä lajia. Ja sitten jos ja kun tulee tilanne, että lahjakas tyttö ei halua lähteä lisäharjoituksiin, niin se on sitten hyväksyttävä, jokainen laadukas valmentaja ymmärtää että, täytyy mennä lasten ehdoilla ja kuunnella, kun painostetaan niin yleensä saadaan vastakkainen reaktio lapsessa, sitten tai myöhemmin. Kunnianhimosta sokaistunut valmentaja, ei ymmärrä tätä. Lähtökohtaisesti valmentajien tulisi muistaa, että valmentaja on loppuen lopuksi vain antamassa pelaajille avaimia. Vain ainoastaan pelaaja tekee päätöksen siitä käyttääkö hän niitä vai ei. Valmentaja ei voi tehdä lopullista päätöstä koskaan.
Ja miten sitten homma jatkuisi. No loppuen lopuksi, voi olla niin että kaverit eroavat salibandytiellään syystä tai toisesta, mutta pitäisin laadukkaan harrastejoukkueen mahdollisuuden läpi kaikki ikäluokat. Niin monet ovat tämän lajin lopettaneet sen vuoksi, ettei enää ollut joukkuetta mihin mennä. Hitto, verenpaineet ihan nousee tässä kun kirjotan, SEURAT, teillä on suuri vastuu. Olette suurimpia lapsien ja nuorten liikuttajia tässä maassa, ottakaa pallo kiinni ja vastatkaa kysyntään, sillä tällä hetkellä tarjonta ei kohtaa. Enkä tarkoita tällä sitä, että kilpailua ei saisi olla tai siihen saisi tähdätä. Saa, mutta nämä muutkin tulee huomioida, koska tämä ”harrastajaryhmä” olisi tuplat siitä mitä kilpailevia on. Ja liikunta on kaikille, salibandy tulisi olla kaikille.
Tiivistelmä, laadukas valmennus ja salibandysta hauskaa KAIKILLE. Kerrottakoon vielä, että itse pelaan naisten salibandyliigassa juuri nyt, jotta ette tulkitse seuratoiminnan kilpailuvietin kyseenalaistamistani väärin. Sillä itse pidän, nautin ja rakastan kilpailemista, mutta myös tiedostan että suurin osa ei.
Ja vielä komppaan Miaa siitä, että aikaahan tähän kirjottamiseen menee. Taisi puolitoista vierähtää tähän jonkin mielestä roskaan, mutta toivottavasti joku sai uutta ajatustakin.