Suomen poikien maajoukkue sai revanssin Finnkampenissa – tytöt jäivät Ruotsin taakse

Suomen ja Ruotsin alle 19-vuotiaiden maajoukkueet kohtasivat viimeisen kerran ennen keväällä pelattavia MM-kisoja. Kuva: Per Wiklund
Suomen ja Ruotsin alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueet kohtasivat viimeisen kerran ennen kevään MM-kisoja. Kuva: Per Wiklund

Ruotsin Malmössä pelattiin viikonloppuna alle 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Finnkampen. Suomi ylsi pojissa yhteen voittoon naapurimaa Ruotsista, kun taas tytöt hävisivät molemmat kamppailunsa. Ruotsi voitti Finnkampenin lopulta yhteispistein 8–4.

Suomen poikamaajoukkue hävisi lauantain ottelussa Ruotsille maalein 6–3. Suomi johti taistoa peräti kolmesti, mutta kotiyleisön edessä pelanneet ruotsalaiset tulivat joka kerta rinnalle ja lopulta ohi. Suomen osumista vastasivat Olli Kinnunen, Eero Nuutinen ja Ville Lastikka.

Sunnuntaina Suomi sai puolestaan revanssinsa, ja loppulukemat kirjattiin toisin päin – 3–6 suomalaisten hyväksi. Myös tässä ottelussa vierasjoukkue piti tahtipuikkoja käsissään, ja Joonatan Surakan tekemällä ylivoimamaalilla Suomi karkasi jo 1–5-johtoon.

Surakka sai myös syötön Tuure Ailion osumaan. Lisäksi Nuutinen ja Lastikka tekivät ottelussa kaksi maalia mieheen.

Finnkampen oli poikien maajoukkueille viimeinen näyttöpaikka ennen huhti-toukokuussa pelattavia Helsingborgin MM-kisoja.

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue koki selvän 6–1-tappion Ruotsille lauantaina, mutta sunnuntain mittelöstä kehkeytyi tasaisempi.

Ruotsi karkasi toisessa ottelussa jo 3–0-johtoon Klara Molin tekemällä maalilla toisen erän alussa. Suomi ryhdistäytyi ja nousi taistelemaan voitosta Veera ja Oona Kaupin osumilla. Taistelu ei kuitenkaan riittänyt, kun Marlene Lennartssonin voittomaali sinetöi Ruotsille 4–3-voiton.

Kaupin siskokset olivat Suomen tehokkaimmat pelaajat viikonloppuna. Veera keräsi itselleen kaksi maalia sekä kaksi syöttöpistettä ja Oona puolestaan tehot 2+0.

Kaikki joukkueet voittivat Finnkampenissa yhden rangaistuslaukauskilpailun otteluidensa jälkeen.

Alle 19-vuotiaiden poikien maaotteluiden tilastot:
Ruotsi–Suomi 6–3
Ruotsi–Suomi 3–6

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen maaotteluiden tilastot:
Ruotsi–Suomi 6–1
Ruotsi–Suomi 4–3

8 comments

  1. Noutaja tuloo kevään MM-kisoissa! Liikaa Eräläisiä. Ei tarvitse olla fakiiri, kun viitsii vilkasta A:n SM-tehotilastoja. Eikö kelpaa? Siellä ” kummittelee” ihan eri jannut, kuin maajoukkueessa!?? Kuinka voi olla mahdollista? Juuri tälle leirille olisi pitänyt ottaa kokelaita useampia! Maalintekijöitä tarvitaan. Ruotsi oli todella huono tänään. Ei niinpäin, että oltiin kamalan hyvii! Lisäks Classic:in jannuja ei voi dissata!

  2. ”Herätys! Dominoiko Mr Naakka?” nimimerkillä kirjoittaneen kannattaisi varmaan pysähtyä hetkeksi miettimään kumpi tuntee suomalaisen junioripelaajiston paremmin valtakunnanlaajuisesti, hän itse vai junnumaajoukkueen johto. Kyllähän se varmasti harmittaa kun oma poika ei päässyt mukaan, mutta tuollainen avautuminen aiheuttaa meissä muissa lukijoissa lähinnä myötähäpeää.

  3. KOMMENTOIJA: Ootko sä noviisi täällä kun sä et tiedä, että pelaajien paremmuus lasketaan vain ja ainoastaan pistepörssin perusteella? Tässä tapauksessa A-junnujen, riippumatta siitä pelaako pelaajat miesten mukana 😉

  4. Tuomala-Pohjonen

    Laine Ukkonen Ruokostenpohja Lehkosuo Pentikäinen Salo Mäkinen

    Lastikka Kainulainen Heinonen Ailio Nuutinen Kinnunen Surakka Astala Sorri Heikkilä Luoma

  5. Lintula pommin varma valinta koska kyseesä on pommin varma pakki.

  6. Kumpi tuottaa ENEMMÄN myötähäpeää:
    – Se, että Mr Erä = Naava valitsee ”omia poikia” etelästä liikaa?? …vai
    – Se, että uskaltaa kritisoida ääneen aihetta, joka on nolo jo itsessään.