Liigat

Happee tasasi tilit PSS:n kanssa – ”Selvä ryhtiliike yön aikana”

16.03.
2015
0 Kommenttia
12
Liigat
Kahden maalin Mari Tuppuraiselle voitto-osuma maistui. Kuva: Jari Turunen

Kahden maalin Mari Tuppuraiselle voitto-osuma maistui. Kuva: Jari Turunen

Happee tasoitti naisten Salibandyliigan puolivälieräsarjan PSS:aa vastaan lukemiin 1-1 kaadettuaan sunnuntaina porvoolaiset Jyväskylässä 5-3 (1-2,0-1,4-0). Hirvittäret nousi hankalalta näyttäneestä tilanteesta voittoon päätöserän suoraviivaisella pelillä.

Ottelun ratkaisu?
PSS hallitsi pallollista peliä, mutta päätöserässä Happeen suoraviivainen taktiikka alkoi tuottaa tulosta. 30 sekunnin sisään syntyneet 2-3 ja 3-3 45 minuutin pelin jälkeen käänsivät vaakakuppia hirvipaidoille, ja Mari Tuppuraisen ylivoimalla survoma 4-3 kruunasi jyväskyläläisten kirin. Huomionarvoista on, että kaikki maalit syntyivät paluupalloista Happeen roimittua kuulaa aiempaa ahkerammin kohti Krista Niemisen vartioimaa PSS-katiskaa. PSS oli huolimaton, ja se otti päätöserässä hölmöjä rangaistuksia. Kun se oli menettänyt jo avauserässä kaksi pelaajaa, nuorten pelaajien kuorma kasvoi merkittävästi pelin edetessä ja selvästi fyysisempi Happee puristi päätöserässä rinnalle ja ohi.

Ottelun hahmo?
Happeen uusittu kakkosviisikko Riikka Pohjola-Miia Murtorinne-Elina Halonen-Viivi Laitinen-Mari Tuppurainen pelasi napakan pelin, ja kokenut Tuppurainen sai palkinnoksi päätöserässä kaksi tärkeää tahtomaalia. Polvivammasta jälleen pelikuntoon toipunut Tuppurainen haastoi puolustajia aktiivisesti ja voitti kaksinkamppailuita hyvällä prosentilla. PSS:n ykkönen oli 1+1 kerännyt Noona Björkman.

Ottelun puheenaihe?
PSS menetti jo avauserässä riveistään Annina Levälammen ja Olivia Kortelaisen, jotka satuttivat itseään laidan lähellä kontaktitilanteissa. Jälkimmäisestä tilanteesta Happeen Jenni Timonen sai kahden minuutin rangaistuksen. Porvoolaisvalmentaja Juha Kankaanpää halusi katsoa tilanteet videolta ennen lopullista tuomiotaan, mutta hänen mukaansa tuomarilinjassa oli tapahtunut selvä muutos lauantain avausosan jälkeen. Hän arveli, että Happee-leirin puheilla lauantain jälkeen oli vaikutusta sunnuntain tuomarityöskentelyyn.

Kommentit:
– Parempi ja tasaisempi pelihän tämä oli meiltä kuin Porvoossa. Pelasimme sitkeästi joukkueena, ja oli tietysti mukavaa onnistua itsekin maalinteossa. Siitä hommasta vanhakin syttyy, Happeen 34-vuotias Mari Tuppurainen myhäili.

– Meidän piti päästä päätöserässä suoraviivaisesti maalille, sillä päädyistä emme päässeet esiin kahdessa ensimmäisessä erässä. Se toimi onneksi tänään. Selvä ryhtiliike oli tapahtunut yön aikana. Tytöt olivat valmistautuneet hyvin, ja olimme etenkin jalalla aivan eri joukkue kuin Porvoossa. Olemme fyysisempi joukkue, ja kaksinkamppailutkin alkoivat kääntyä meille lopussa, Happee-valmentaja Timo Välimaa kiitteli tyytyväisenä suojattejaan.

– Tässä oli hyvä mahdollisuus ottaa toinen kiinnitys välieräpaikkaan, mutta olimme lopussa huolimattomia, ja se maksoi meille voiton. Tuomarilinja oli muuttunut lauantaista selvästi, ja meiltä tippui kaksi pelaajaa pois kesken pelin. Se kulutti meitä, PSS-valmentaja Juha Kankaanpää harmitteli.

Tilastohuomiot:
Happee: Mari Tuppurainen 2+0, Jenni Timonen 1+1, Iina Autio 1+1, Aino-Maija Laaksonen 1+0
PSS: Noona Björkman 1+1, Iina Siirilä 1+0, Julia Turunen 1+0

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Henri Pitkänen
Henri Pitkänen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Lappeenranta
Twitter: @HenriPitkanen

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.