Divarit

Runkosarjassa ailahdellut kuopiolaisryhmä välieriin – kauden yllättäjän kausi päätökseen

17.03.
2015
0 Kommenttia
11
Divarit
LaSB ja Welhot väänsivät tänäänkin tiukan taiston. Arkistokuva: Jari Turunen.

LaSB ja Welhot väänsivät tänäänkin tiukan taiston. Arkistokuva: Jari Turunen.

SB Welhojen runkosarjaa voitaneen pitää floppina, sillä viime kaudella liigakarsinnoissa ollut joukkue ylsi miesten Divarissa vasta seitsemänneksi. Tänään se kuitenkin varmisti paikan neljän parhaan joukossa 2-3 -vierasvoitollaan LaSBista.

Kaikki puolivälieräsarjat näyttivät sen, että Divari on tälläkin kaudella ollut todella tasainen sarja ja pelejä on vaikea ennakoida. Kolme sarjoista venyi kolmanteen otteluun ja vain Loviisan Tor onnistui varmistamaan välieräpaikkansa kahdessa ottelussa.

Tasaisuutta huokuivat tämänkin päivän koitokset. Kova vääntö oli etenkin LaSB-SB Welhot -mittelö, jonka avauserä oli maaliton.

Toisessa erässä Welhot siirtyi johtoon, mutta kolmannen erän alkupuoliskolla isäntäjoukkue LaSB tuli tasoihin ja ohi. Ajassa 49:57 Iiro Lankinen tasoitti pelin lukemiin 2-2. Kuopiolaisten sankariksi nousi Riku Tuononen, joka laukoi vieraat 2-3 -voittoon kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua.

Ottelun tehomiehet olivat LaSBin molemmissa maaleissa mukana ollut, 1+1-tehot tehnyt Rasmus Kainulainen. Welhojen pisteiden valossa paras taas oli kolmoskentän puolustaja Juha Airaksinen, joka teki vieraiden ensimmäisen ja syötti toisen maalin.

Ottelutilasto

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.