Liigat

Maajoukkuepakki ei toipunut sormivammasta ajoissa – mutta miksi tämäkin SSV-tähti puuttui tärkeästä ratkaisuottelusta?

24.03.
2015
10 Kommenttia
4
Liigat
Kuva: Juha Käenmäki

Kuva: Juha Käenmäki

SSV joutui taistelemaan läpi välierien repaleisella rosterilla. Tilanne oli hankala, sillä vastustaja SPV:llä oli jo entuudestaan laajempi materiaali. Lopulta SPV rynnikin tiivistahtisessa ottelusarjassa finaaleihin voitoin 3–1. Tiistain neljännessä välierässä SPV oli Pasilassa parempi lukemin 6–3.

SSV:n kokoonpanossa oli tiistaina maajoukkuepakki Mikael Lax, mutta kaukalossa häntä ei nähty. Lax ei toipunut ajoissa pelikuntoon kolmannessa välierässä saamastaan sormivammasta.

Laxin lisäksi SSV:n pakistosta enemmän tai vähemmän toipilaita ja toipuvia olivat Timo Toivonen ja Kimmo Kinnunen. Hyökkääjistä nuori Kevin Söderling puolestaan oli tiistaina laitettu SSV:n A-nuorten mukaan tärkeään otteluun.

Monia kuitenkin ihmetytti Pasilassa, että missä oli sekä hyökkääjänä että puolustajana pudotuspeleissä nähty Markus Olkkonen. Hänet oli merkattu kokoonpanoon, mutta Pasilan hallissa häntä ei näkynyt.

Syyn Olkkosen poissaololle paljasti SSV:n laulajamanageri Kurre Westerlund, joka kertoi Pääkallo.fi:lle, että Olkkonen sai maanantain ja tiistain välisenä yönä perheenlisäystä. Olkkosen perheeseen syntyi tyttö. Olkkonen oli laitettu kokoonpanoon, koska SSV-leirissä eläteltiin toiveita, että Olkkonen vielä ehtisi tai jaksaisi tulla pelaamaan, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Loukkaantumiset ja poissaolot eivät selitä SSV:n tappiota, mutta eivät ne joukkueen iskukykyä parantaneetkaan.

Linkit:
Ottelutilastot
Juhani Järvenpään ottelukuvat
Kahden maalin Mikke Järvi kehui vastustajaa – ”Pakko sanoa, että SPV oli hyvä”
Neljän tehopisteen Kohonen ylisti SSV-vahti Strandbergia – “Ihan huikea äijä”
Jättipettynyt SSV:n maalitykki: ”Maksimeilla vedettiin”

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jussi Ojala
Jussi Ojala
Twitter: @ojalajus
Stadi
24/03/2015
Tulee landefinaali mikä on häpeäksi stadilaisille. Toivottavast erä hoitaa pronssimatsin markkinoinnin koska Viikingit ei oikeasti sitä osaa.
Tänään yleisöä 650 pasilassa ja samaan aikaan vastaavasti divarin pudotuspelissä yli 1000!! Tässä esimerkki kun osataan ja uskotaan markkinointiin.
Harmi että Steelers ei nyt nouse liigaan , olisi yleisökeskiarvo noussut selvästi.
Api
24/03/2015
Ja TPS A-lätkäjunnujen pelissä yli 10 000 katsojaa. Onnea Olkkoselle. Arvostan kyllä tota että osataan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Tää on vaan sählyä loppujen lopuksi. :)
Sami
24/03/2015
Ja suurin vitsi on, että ens vuonna pelataan ainoa finaali Helsingissä, joka ei sitä millään mittarilla ansaitse. Happee - SPV sarjassa tulee olemaan tupa täynnä kaikissa peleissä. Asia josta Helsingissä vain haaveillaan. Muiden kaupunkien fanien kustannuksella tekohengitetään ens kaudella jäähalli puolitäyteen.
S7
24/03/2015
Ylemmät on valitettavan totta, ettei meijän peleissä vaan ole tarpeeksi katsojia. Varmasti osa syy markkinoissa. Mutta mutulla voi sitten olla niin kun näitä säbäjengejä on täällä vähän joka nurkalla ja kaikilla omat faninsa, niin sitten muiden peleihin ei mennä kirveelläkään? Esim. nyt siinnä viereisissä halleissa(erä nyt vähän pidempänä) vedellään 3 jengin jengin toimesta plajareita. Sitten jos tosta vielä hifk nousee divariin, niin onhan tossa tunkua...
Naama
24/03/2015
Syyt miksi en käy juurikaan katsomassa pelejä paikan päällä Helsingissä (varsinkaan SSV). 1. Liput liian kalliit suhteessa halliin/tarjontaan/peliin nähden 10€-15€ (+matkustus kulut vantaa/espoo/pasila)
2. Pasilan halliin todella nihkeatä tulla autolla.
3. En kannusta mitään "Hesan" jengiä.
4. Yksikään jengeistä ei ole osa yhteisöään täälläpäin. Erä ehkä joissain määrin poikkeus jos ollaan oikein suopeita....

Mutta siis ennen kaikkea kaikki yli 7€ pääsylipusta on liikaa.
S7
24/03/2015
"2. Pasilan halliin todella nihkeatä tulla autolla."
Totta ja onhan se muutenkin nihkeä halli, vähän modernimpi tyyliin Elenia ois kiva joskus saada. Tosta tainnut olla joskus puhetta...

"4. Yksikään jengeistä ei ole osa yhteisöään täälläpäin."
Varmasti näin. Nyt vaan duunia, että tää asia korjataan, junnuja katsomoon ja silleen

"Mutta siis ennen kaikkea kaikki yli 7€ pääsylipusta on liikaa."
Sitten vaikka ilmaiseksi, että väkeä paikalle!! Koska se on täysin totta, että väkeä käy liian vähän ja nyt on helvetti jo viimeinkin aika herätä!!
Msy
25/03/2015
Naama:lle. Kannattaa seurata seurojen ilmoittelua heinä-elokuussa. Itse ostin SSV:n kausikortin 78 eurolla elokuussa. Runkosarjassa 13 pelia eli 6€/peli ja jos lisää siiheen cupin välierän niin 5,57€/peli, ei paha.

Muillakin pääkaupunkiseudun seuroilla oli kesällä aika hyviä tarjouksia, joten kannattaa olla tarkkana.

"2. Pasilan halliin todella nihkeatä tulla autolla."
Ja julkisilla. Jotenkin tuo halli on sellaisessa mutkassa, että aina joutuu vaihtojen kanssa säätämään. Uusi hieno halli olisi hyvä (tarpeellinen myös muille lajeille), mutta pahoin pelkään Stadikan remontin vievän kaikki liikuntapaikkarakentamiseen varatut rahat ja hallia saadaan odottaa ensi vuosikymmenelle.

"4. Yksikään jengeistä ei ole osa yhteisöään täälläpäin."
Ei taida olla, mutta enpä minäkään ole osa mitään säbäyhteisöä. Käyn peleissä ajatuksella: Antakaa minulle yksi hyvä peli ennen kuolemaani, muuta en pyydä.
Lissu
25/03/2015
Kuuleppas kyllä tuos pelis ei Olkkosilla eikä muillakaan olisi SPV:tä voitettu. Kamalaa luettavava herra päätoimittaja. Hyvä, että jotkut asettavat elämänarvot oikeaan järjestykseen
poissaolo tämäkin
25/03/2015
SPV:ltä puuttui paras maalintekijä. Hankkio olisi tehnyt hattutempun heti ensimmäiseen erään. Varma tieto.
Make
26/03/2015
Luetaanpas nyt otsikko ajatuksella eikä haukuta toimittajaa: otsikko ei ole retorinen, kyseenalaistava kysymys, vaan altaan vastauksen paljastava.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.