Liigat

Näin seuraat puolivälieriä – ennakot, aikataulut, lähetysajat ja some

06.03.
2015
10 Kommenttia
8
Liigat
Tätä pystiä havitellaan tulevien kuukausien aikana. Kuva: Jari Turunen

Tätä pystiä havitellaan tänäkin keväänä kahdeksan joukkueen voimin. Kuva: Jari Turunen

Kotimaisen salibandykauden odotetuimmat hetket ovat käsillä. Miesten Salibandyliigan pudotuspelit käynnistyvät perjantaina 6.3. ja seuraavan reilun kuukauden päästä selviää kuka on tämän kauden salibandyn Suomen mestari.

Jäljellä on enää kahdeksan joukkuetta. OLS haastaa Happeen, Koovee SPV:n, Erä Classicin ja Oilers SSV:n. Näistä pareista neljä joukkuetta jatkaa välieriin kolmella voitolla.

Pääkallo.fi seuraa pudotuspelejä luonnollisesti silmä kovana. Raportoimme eri paikkakunnilta mahdollisimman kattavasti.

Jos et vielä seuraa meitä Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa, niin korjaa virhe välittömästi. Tämän artikkelin yhteyteen on myös listattu kaikki pudotuspeleihin liittyvät artikkelimme, joten lukekaa ne jos ovat vielä lukematta.

ISTV, VeikkausTV ja SBTV tarjoilevat suoria lähetyksiä puolivälieristä. Alla olevasta otteluohjelmasta löytyvät suorien lähetysten tiedot lihavoituina.


Aikataulut ja nettilähetykset:

Happee – OLS

La 7.3.2015 17:30 Happee OLS Monitoimitalo ISTV
Su 8.3.2015 17:00 OLS Happee Kastelli
Ke 11.3.2015 18:30 Happee OLS Monitoimitalo SBTV
La 14.3.2015 17:00 OLS Happee Kastelli (tarvittaessa)
Su 15.3.2015 18:30 Happee OLS Monitoimitalo (tarvittaessa)

SPV – Koovee

Pe 6.3.2015 18:30 SPV Koovee Seinäjoen UT ISTV
Su 8.3.2015 18:00 Koovee SPV Spiral-halli
Ti 10.3.2015 18:30 SPV Koovee Seinäjoen UT VeikkausTV
La 14.3.2015 17:00 Koovee SPV Spiral-halli (tarvittaessa)
Su 15.3.2015 17:00 SPV Koovee Seinäjoen UT (tarvittaessa)

Classic – Tapanilan Erä

Pe 6.3.2015 18:30 Classic Erä Tampere Areena
Su 8.3.2015 17:00 Erä Classic Energia Areena VeikkausTV
Ke 11.3.2015 18:30 Classic Erä Tampere Areena
Su 15.3.2015 17:00 Erä Classic Energia Areena (tarvittaessa)
Ti 17.3.2015 18:30 Classic Erä Tampere Areena (tarvittaessa)

SSV – Oilers

Pe 6.3.2015 18:30 SSV Oilers Pasilan LH VeikkausTV
Su 8.3.2015 17:00 Oilers SSV Tapiolan UH
Ke 11.3.2015 18:30 SSV Oilers Pasilan LH
Pe 13.3.2015 18:30 Oilers SSV Tapiolan UH (tarvittaessa)
Su 15.3.2015 17:00 SSV Oilers Pasilan LH (tarvittaessa)


Ennakot ja haastattelut:
Pääkalloennakko: Happee–OLS – nuorella yllättäjäjoukkueella on vain voitettavaa
Pääkalloennakko: SPV-Koovee – juonikas hyökkäyspeli haastaa kurinalaiset Peliveljet
Pääkalloennakko: Classic-Erä – tamperelaiset ennakkosuosikkeja yleisömagneettien mittelössä
Pääkalloennakko: SSV-Oilers – kipinät sinkoilevat jälleen Pasilassa ja Tapiolassa
Tilastospesiaali: Näiltä runkosarjan sijoilta ei ole asiaa mitaleille?
SPV:n pääkäskijä Tommy Koponen: ”Ainahan peliä haluaa monipuolistaa”
Happeen päävalmentaja Seppo Pulkkinen: ”Meidän joukkue on taiteilijaporukka”
Pääkalloparlamentti: Playoff-valinnat, viimeiset sarjakierrokset ja playout-kiima
Maaliskuun nettilähetysten aikatauluja julkistettiin – VeikkausTV näyttää Divarin finaalit

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Tieto
06/03/2015
Jes tiedän jo etukäteen kysyväni tyhmän kysymyksen. Mitä tarkoittaa UTV?
vastaus
06/03/2015
Siinä lukee seinäjoen ut eli seinäjoen urheilutalo ja perässä veikkaustv tai istv
eli ut urheilutalo
Tieto
06/03/2015
Jepu jee kiitti. Ajattelin jo et löytyy joku kanava jostain baarista ja saa katsoo sieltä. Näillä mennään.
Lantti-Antti
07/03/2015
Tietääkös joku miten tuo IS-TV toimii. Onko hyvälaatuinen stream ja onko tuossa joku vipu kun eurolla sais kuukauden avajaistarjouksena?
Joutuuko sitoutumaan johonkin pitempään tilaukseen jos ottaa tuon?

Kerrankin vois maksaa johtavan sontalehden palvelusta.
Muuten tuo IS-TV:n tarjonta on kaikkea muuta kun omaa tuotantoa. Sisältö Mm. VICE:n dokumenttejä näppärästi uudelleenbrändättynä IS_TV:n nimellä.
Ray Backman
07/03/2015
IS-TV toimii erittäin hyvin ainakin minulla. Laadultaan paras näistä tarjolla olevista. En muista noista sitoutumisista, tuskin mitään ylitsepääsemätöntä kuitenkaan.
Maksoin tyhjästä
08/03/2015
Eipä ISTV:n katselu onnistunut. Ilmoitti tylysti -> tekninen virhe. Euro meni hukkaan.
Ar-Vo
09/03/2015
Mites tää SBTV näkyy???
Julli
09/03/2015
Onko divarin poffeista ennakkoa tulossa vai onko jo?
Pertti
10/03/2015
Kysyn samaa kuin ARVO,

eli miten SBTV toimii, mistä sitä voi katsoa?
Lähetykset
11/03/2015
salibandy-tv.fi 4,95e/matsi. IS-TV toiminut täällä hyvin eikä siis maksa kun tuon 1e/ensimmäinen kk.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.