Nyt jysähti siirtojytky: MM-kisojen sensaatiopelaaja hyppää naapurin leiriin

Tästä maalista moni muistaa Eemeli Salinin. MM-kisadebytantti veivasi joulukuussa Ruotsin puolustuksen solmuun alivoimalla. Kuva: Salibandyliiga

Tästä maalista moni muistaa Eemeli Salinin. MM-kisadebytantti veivasi joulukuussa Ruotsin puolustuksen solmuun alivoimalla. Kuva: Salibandyliiga
Tästä maalista moni muistaa Eemeli Salinin. MM-kisadebytantti veivasi joulukuussa Ruotsin puolustuksen solmuun alivoimalla. Kuva: Salibandyliiga

Miesten Salibandyliiga-joukkue Classicin hyökkäysosasto saa kovan vahvistuksen. Miesten MM-kisoissa joulukuussa säväyttänyt Eemeli Salin siirtyy Classiciin. Salin, 24, vaihtaa Familyyn paikallisvastustaja Kooveen riveistä.

Rightin puolelta laukova Salin oli kuluneella kaudella Salibandyliigan runkosarjan pistepörssin kymmenes.

– Olen saanut käsityksen, että Classicissa treenataan kovaa ja tekeminen on ammattimaista. Haluan kehittyä vielä pelaajana ja Classicissa on ammattiosaamista, joka auttaa siinä, Salin perustelee siirtoaan.

Salin vakuuttui siirrosta käytyään keskusteluja Classicin tuoreen valmennuskaksikon Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen kanssa. Silti siirtopäätös ei ollut helppo, sillä Koovee oli hyvä paikka kasvaa.

– Kehityin paljon Kooveessa ja siellä on hyviä jätkiä. Toivon heille pelkkää hyvää. Kauden jälkeen tein päätöksen, että jään Tampereelle. Täällä Classic oli oman kehittymisen kannalta paras vaihtoehto.

Classicin päävalmentaja Petteri Nykky on hyvillään Salinin tulosta joukkueeseen.

– Valmentajana on hienoa auttaa Eemelin kehittymisessä huippu-urheilijaksi. Eemeli tuo voimaa maalintekoon, hyvää esimerkkiä ja lisää sporttisuutta meidän ryhmäämme.

Kausi 2015–2016 on Eemeli Salinille kuudes Salibandyliigassa.
Kausi 2015–2016 on Eemeli Salinille kuudes Salibandyliigassa.

Monipuolisena palloilulahjakkuutena ja erittäin urheilullisena pelaajana tunnettu Salin oli yksi Suomen joukkueen valopilkkuja joulukuun MM-kisoissa Göteborgissa. Maajoukkue on luonnollisesti yksi miehen tavoitteista myös tulevaisuudessa. Kansainvälistä huippua tavoitellessa löytyy aina muutama kehityskohdekin.

– Fysiikkaa on aina mahdollista parantaa, sillä kansainväliset pelit on ihan eri maailma. Lisäksi pallolliseen pelaamiseen jos saisi varmuutta ja tuota lajitaitoa lisää, Salin listaa.

Classic tiedotti jo aiemmin keväällä maajoukkuepuolustaja Nico Salon kahden vuoden jatkosopimuksesta. Joukkueen manageri Pasi Peltola on tyytyväinen myös viimeisimpiin uutisiin.

– Eemelin saaminen rosteriin on iso asia. Hän tuo energiaa ja suoraviivaisuutta joukkueeseen. Joukkueelle ja organisaatiolle viime kaudesta valtava nälkä. Uskon, että tämä muuttuu vielä Familyn voimavaraksi, Pasi Peltola sanoo.

47 comments

  1. Hieno uutinen Vamilyn kannalta ja Kooveen ei niinkään. Mutta Nykky painoi vakaakupissa ymmärrettävästi aika paljon. Onnea Eemelille ja Ceelle. Aika kova nippu alkaa olla pikkuhiljaa kasassa.

  2. Alkaa Classic olemaan lähellä mestaruutta sen tasoinen kokonaisuus alkaa olemaan. Nykky hoitaa sulamiset pois niin pelaajille jää voitto maalien chippaamiset…

  3. Happee tulee ottamaan samanlaisen mestaruusputken mitä oli SSV:llä. Sen takaa hyvä, hyvähenkinen, nöyrä joukkue joka ei muutu kausien vaihtuessa juuri lainkaan. Liikunnan ja kihun sijainti kaupungissa takaa varmaan sen että harjoittelu kehittyy. Horjuttaja tulee olemaan SPV ja vasta sen jälkeen SSV ja eräs espoolais seura mikäli saa valmennuspuolen nyt kuntoon. Classic on tipahtanut kelkasta, muutoksia liikaa ja odotukset Nykyn suhteen tuottavat pettymyksen.

  4. Jaahas 😀

    Vähän käy Salinia sääliksi kun meni noin huonon valinnan tekemään. Taitaa olla ura pian laskusuunnassa..

  5. Classic luulee pärjäävänsä yksilöillä, vastaus on joukkuepeli mikä ”familystä” puuttuu. Ei voita ikinä mestaruutta.

  6. Jkylän , Koon ja idiootin kanssa samoilla linjoilla, se on nähty niin kauan kuin muistan. Heidän hopea joukkueensa oli lähellä mutta sitten taas lähdettiin hajoita ja menetä linjalle.

  7. Mikäs sen Vänttisen sopparitilanne mahtaa olla? Ihan vaan mielenkiinnosta…

  8. Vänä jatkaa käkikellojen maassa.
    Aika näyttää oliko Salinin vaihto hyvä juttu, toki sitä toivoo kai itse kukin, lahjakas kaveri.
    Nykystä ei tässä maailmassa nyt tiedä.

  9. Teillä se tuo kristallipallo on hallussa, josta kaiken näkee.
    Happamia on näemmä naapurin karkit ja kaikkea hyvää toivotaan kaverille.Ainoa uusiutuva luonnonvara täällä on tuo kateus.
    Hyvää uutta kautta Familylle –
    ja muillekin ihan pikkuisen

  10. Ei jää vamilyn viimeiseksi jytkyksi, isompia kaloja tulossa nyt liidetään. Kaikille kilpureille munarikasta pääsiäistä kyllä te tästäkin selviätte ja koittakaahan joskus ajatella sopimuksia, myös pelaajien kannalta. Koovee tarjoo verkkarit ja Särkänniemen kausarin, kun taas vamilylla on tarjota Perhe ja ehkä jopa rahaa.

  11. Näyttää Classicilla olla ruuhkaa vasempaan laitaan. Mitä tekee jatkossa omat junnut Syvänen, Eronen, Kaivanto…. Mites vamily huolehtii omista pojistaan? ”Päällikköllä” on vähän outo käsitys perheestä. Ja lisää on tulossa perheeseen porukkaa. Nyt vain nätisti eroon omista lapsista. Osa pitää jättää että vamily saa Nykyn ja kumppaneitten palkan maksettua.

  12. Sivustaseuraaja: Saatko nukuttua kunnolla vai joudutko herään parin tunnin välein ottaan lisää verenpainelääkkeitä?

  13. Peliaikaa vasemmassa laidassa saavat varmaan herrat Salin, Leikkanen, Juhola varmaankin, ei nuorilla asiaa, lähtekää kehittymään muihin seuroihin.

  14. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin Syvänen OLH ja Eronen pakki. Koomista kuinka ahdistuneita kommentteja, kun hyvä pelaaja valitsee itselleen parhaan vaihtoehdon.

    Kiittää Kooveeta kihin kiitos kuuluukin ja suuntaa muualle uusien haasteiden pariin. Vai onko se just tuo kaupungin sisäinen siirto mikä ahdistaa?

  15. Päällikön teksti on provo mutta kyllä se kertoo ihan oikeasti siitä ylimielisyydestä seuran leirissä. Meillä on rahaa jne. Mistähän se raha tulee, miettikää kuka maksaa, tässä lajissa ei rahat liiku vielä vuosikymmeniin, tällä hetkellä sponsorit tiukentaa linjaa, jakamaan on tullut useita pääsarjojen lajeja. Nämä ”sijoitukset” revitään jostain tai seura on kauden mittaan talousvaikeuksissa.

  16. Kooveehen vaan Classicin junnut kehittymään uusiksi Salineiksi kun omassa seurassa sitä mahdollisuutta ei ole.

    Kaikkea hyvää Eemelille ja suurkiitos vuosista Kooveen paidassa.

  17. Timppa ja muut faijat vähän realisimia kehiin. Jos rakennetaan joukkuetta voittamaan mestaruus, joukkueeseen ei valita pelaajia iän perusteella vaan ihan muista syistä. Mietipä sitä samalla kun ihmettelet miten maajoukkuemies vie keskinkertaisen juniorin pelipaikan.

  18. Siis, oikeesti, Kooveeseen kehittymään? Katso Kooveen junnujoukkueita, kesälömilla kaikki jo ajat sitten!

  19. En nyt junnujoukkueita tarkoittanutkaan, vaan ihan tuota liigajoukkuetta. Siellähän ne junnut peliaikaa, vastuuta ja liigakokemusta Kooveen paidassa hyvin saavat. Tämän vuoden rosterissa 19 kappaletta 90-luvulla syntyneitä pelaajia. Mutta anteeksi omasta mielipiteestäni, mielestäni kuitenkin pelaaja kehittyy paremmin Kooveen edustuksessa kuin Classicin penkillä.

  20. Mikä Classicin pelaajasiirtojen hehkutus sivusto tästä on tullut? Aina kun Classic hankkii pelaajan ni se on ”vuoden salibandyuutinen”, ”siirtojytky” jne… Pitäisikö domain pääkallo.fi muuttaa vaikka muotoon classicihannointi.fi?

  21. onhan se hyvä, että Kehä III kin ulkopuolelta uutisoidaan. Oli sitten Nykky tai jytky.

  22. Ei kukaan tollane kukkakeppi Kaivannon paikkaa vie. Ainoa este Kaivannon läpimurrolle on herran oma pääkoppa – junnupeleissä nähty jo ylimielistä neppailua ja löysäilyä. Taidot toki ihan kansallista huippua.

  23. Eiköhän tämä riitä, yksi poitsu siirtyy harrastelajissa seurasta toiseen, ei mikään uutinen kuin pienelle piirille.

  24. Joo samoilla linjoilla Jukan kanssa (liekö sama Jukka jolla ei ainakaan ole hius-ongelmia). Kaivantohan ei ole pelannut miehissä vielä, koska jenkkien yliopistosarjat on yksi mahdollisuus, mutta enivei sen verran kova lupaus että pelannee parin vuoden sisällä Ruotsin maajengissä. Suomen joukkueeseen kun olisi liian hyvä.

  25. Nimet ja raha ei aina ratkaise. Jos olisi niin C ei olisi jäänyt ilman mitskua tänä vuonna.

  26. Mitään provoa ole, varmasti raha painaa HUIPPUpelaajien vaakakupissa myös sopimuksia tehdessä ja Classic on tunnetusti pystynyt kasaamaan euroja enemmän kasaan kuin KooVee. Se miten raha tulee seuraan on sitten taustajoukkojen ansiota jne. Ottelutapahtumia, kuin vertaa Classic vs Koovee niin varmasti melkoinen ero niistäkin jo kauden aikana syntyy. Classicilla maksavia katsojia varmaaan saman verran kuin KooVeella, mutta ilmaislipuilla tuplasti enemmän, mutta myyntiä tulee ilmaislipuilla sisään pääseviltä otteluiden aikana kahviot, fanimyynnit, jne. Jos viittaat junioripelaajien maksuihin ei varmasti isoa eroa ole jos otetaan vaikka KooVee B pojat vs Classic B on joukkueiden kausibudjetit samaa luokkaa, itsellä on jotain tuntumaa maksuihin. Työmiehen kintaat käteen ja hommiin mars.

  27. Kyllä joku paremman liigajengin kärkipelaaja saa kuitenkin kaudesta sen verran, että ei se todellakaan merkityksetön raha tavan tallaajalle amatööriurheilijalle ole. Ja Salin kuuluu aivan varmasti heihin, keillä on varaa jo pyytääkin. Loput pelailevatkin sitten lähinnä ruokarahoilla ja kulukorvauksilla.

  28. Joensuun Areenalla kuultua..Classic hankkimassa Kajoksisen Paunon, on panostamassa uraansa ja Nykky paras mies hiomaan hänestä timantin. Kyllähän tällä kaudella nähty mikä on miehiään, kun päästetty irti jo pistepörssin perusteella. Classicissa ei tarvitsisi kantaa koko joukkuetta reppuselässä, joten tuhoista jälkeä tiedossa.

  29. No nyt on maukasta läppää! Että Pauno Classicciin! No se on kyllä totta että jos se mies pääsee Tampereen siipiravintoloihin niin tuhoisaa jälkeä on tosiaankin tiedossa…

  30. Onnittelut Saliinille hyvästä valinnasta ja tsemppiä ensikaudelle.Ja turhaan täällä murehditaan yhden pelaajan siirrosta kyllä KVeelta paikkaajia löytyy mm.Pero jolla todella hyvät kädet ja 3 vuoden diili, ja on Sillanpäätä Rauhalaa ja paljon muita Pantsarin luomuksia!Eiku OMAT junnut ratkoo pelejä niin tulevaisuus on taattu.Tiedoksi muiden seurojen junnuille KVee kannattaa kiertää todella kaukaa niin kauan kun Pantsarin nimi löytyy junnujoukkueiden peräsimestä,nimittäin kehitys loppuu siihen.

  31. Lienee selvä, että Joensuussa käy ovi kauden jälkeen, etenkin jos sarjapaikka on Divarissa, niin kuin nyt näyttää. Se on sitten toinen juttu mihin pelaajat tuolta suuntaavat ..

  32. Klassik vetää ens kaudella all in kun kerrasta poikki finaali. Pakko voittaa. Kohosen Mika ei saanut jatkoo Storvetas eli kanssa vamilyssa.Varma tieto…

  33. Siis herranen aika….luetteko te yhtään mitä tänne kirjoitatte?….tai mitä muut kirjoittavat?….no tulipahan päivän naurut täällä Levillä….en ymmärrä miksi suurin osa meistä/teistä katsoo kaikke salibandyssä tapahtuvaa niin omanväristen lasien läpi?…on se sitten kehä3 sisällä tai sen ulkopuolella.Onneksi itse pystyn olemaan onnellinen kenen tahansa puolesta joka ottaa seuraavan askeleen urallaan….tai jopa sanomaan että oikea joukkue/maa voitti,mikäli he ovat yksinkertaisesti parempia!

  34. Classicin ostofamily. Kuinka monta Classicin junnua pelaa familyssä?

  35. Topin kanssa täysin samaa mieltä! Jengi vetää täysin laput silmillä ja oman jengin lasit sumentaneet aivot. Toki omia pitää kompata, mutta järki kaikessa. Ja Topille pisteet hienoista kommenteista MM-kisoissa, epäsuomalaista ja helvetin hienoa…

  36. Miksi ei purnata siitä kuinka Nokia ostaa Classicilta pelaajat, tai kuinka Koovee värväilee junnuja muista seuroista? Ihan järkeen käyvää toimintaa tuo mielestäni on vaihtaa seurasta joka ei pelaa liigaa esim Kooveeseen ja tämän jälkeen jatkaa tavalla jonka itse parhaaksi näkee ja mihinkä rahkeet riittää.

  37. Täällä koovelaiset huutelee Classicia ostojoukkueeksi, vaikka Koovee haali rahalla Gunnersilta liigapaikan & juniorit. Oma toiminta oli ennen tuota ihan ripulikakkaa.

  38. Niin eikös Koovee oo ainoa seura joka on kauden päätteeksi tippunut kakkoseen mutta pelannut seuraavalla kaudella liigaa… 🙂

  39. Kenet toi sinänsä yllätti? Classic on vuosikaudet vienyt vähäkin lupaavat pelaajat tampereella. Johansson poikkeus, kun sillä on se treeniongelma Classicissa. Toisaalta se on sääli, mutta menestyäkseen noin pitääkin tehdä. SSV on pääkaupunkiseudulla sama juttu.

  40. seitsemän vuotta vanhoista siirroistakin vielä. Herätkää tähän päivään. 🙂

  41. Pari vuotta sitten P. Kotilainen teki samanlaisen siirron. Viime vuonna pari lahjakasta ruotsalaista junnua myös. Jytkyjä tulee ja jytkyjä menee, mutta lassikki on ennallaan – ei toivoakaan mestaruudesta.