Pääkalloennakko: Steelers-SBS Wirmo – sensaatiotykki Lastikka haastaa tiiviin puimuripuolustuksen

Iiro Nurmisen on yksi Steelersin parhaista yksilöistä. Kuva: Jari Turunen.

Iiro Nurminen on yksi Steelersin parhaista yksilöistä. Kuva: Jari Turunen.
Iiro Nurminen on yksi Steelersin parhaista yksilöistä. Kuva: Jari Turunen.

Miesten salibandyn Divarin runkosarjan voittanut Steelers valitsi puolivälierävastustajakseen sarjan kahdeksanneksi sijoittuneen SBS Wirmon. Valinta ei varsinainen yllätys ollut varmaan kenellekään, vaikka Wirmo onnistuikin runkosarjassa kertaalleen Steelersin yllättämään.

Lähtökohdat:
Steelers on hurja ennakkosuosikki. Kaikkiaan 202 tehtyä maalia 26 ottelussa ja maaliero 72 osumaa plussan puolella kertoo siitä, miten suvereeni Steelers on parhaimmillaan tällä kaudella ollut. Steelers on hävinnyt kaudella vain viisi kertaa, joista yhden nimenomaan Wirmolle vieraissa. Juniorikentällinen Ville Lastikka – Julius Aaltonen – Nico Jonaeson on ollut se, joka ”teräsmiesten” ilotulitusta on johtanut. Nuorten lupausten takana Sami Saarisen, Iiro Nurmisen ja Timo Johanssonin tasainen panos on antanut tukea joukkueen hyville otteille. Myös puolustaja Tuomas Mikkola on pelannut hienon kauden. Steelers on hyvä etenkin pallollisena ja se haluaa kontrolloida pelejä. Puolustuksen kurinalaisuudessa on tekemistä ja vastaiskuihin panostava Wirmo varmasti aikoo kiinnittää siihen fokuksensa.

Wirmo aloitti kautensa sysimustalla tavalla, kun ensimmäiset neljä peliä tuli kuokkaan. Tilanne näytti aina jouluun saakka synkältä, mutta vuoden 2015 puolella pelaamistaan 12 ottelusta se on voittanut seitsemän, hävinnyt neljä ja pelannut kertaalleen tasan, mikä siivitti joukkueen lopulta viimeiselle pudotuspelipaikalle. Mynämäen ylpeys ei pallollisilla hienouksilla nautiskele vaan puolustaa tiiviisti ja ahnaasti. Peli kääntyy nätisti ja onnistumiset jakautuvat laajalle rintamalle. Wirmossa ei ole sen suurempia tähtiä, mutta joukkueessa on yksinkertaista, peliä edistävää taitoa, eikä se tule olemaan Steelersille helppo nakki.

Knopit:
SBS Wirmo iski viime kaudella kohtalaisen puskista ja oli kamppailussa jopa liigakarsijan paikasta. Tänä vuonna yllätyskorttia ei enää ole ollut, mikä näkyy tilastollisesti siinä, että sarjassa ”puimurikuskeja” ylemmäs sijoittuneista joukkueista Wirmo on pystynyt kaatamaan vain Blue Foxin, Loviisan, SB Vaasan ja Steelersin. Ennakkoon kovempia joukkueita vastaan pelatuista peleistä saldo näyttää siis vain neljää voittoa 14 pelistä. Se vinkkaa siihen, että pitkässä juoksussa Steelersillä on tässä sarjassa iso suosikin viitta, mutta toisaalta, Steelers voitti Wirmon kotonaan vain vaivoin ja hävisi Mynämäellä tyylipuhtaasti 7-1.

Taistelupari:
Näiden jengien välinen taistelupari löytyy yksilöiden ja joukkuepelaamisen suhteesta. Steelers on sarjan tulivoimaisin joukkue, josta löytyy todella tehokkaita ja taitavia yksilöitä. Wirmon vahvuus taas on viisikoiden hyvät sisäiset kemiat etenkin puolustussuunnassa. Kaikki tehdään joukkueelle ja vain joukkueelle. Tähän voidaan lisätä myös Hämeenlinnan liigatason yleisökeskiarvo ja meininki katsomossa sekä pienen paikkakunnan pienen hallin täyteen umpattu huutomyrsky. Elenia Areenalle on keräännytty katsomaan yksilötaitoa ja upeita suorituksia, kun taas HaNi-halli on vetänyt lehterit täyteen oman kylän poikien uhrautuvan joukkuepelaamisen kautta. Kaupunkilaisteräsmiehet kohtaavat maalaispuimurikuskit.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
13.12.2014 Steelers-SBS Wirmo 8-6
7.11.2014 SBS Wirmo-Steelers 7-1

Näin pelataan:
La 14.3.2015 17:00 Steelers SBS Wirmo Elenia Areena Hämeenlinna
Su 15.3.2015 18:00 SBS Wirmo Steelers HaNi-halli Mynämäki
Ti 17.3.2015 18:30 Steelers SBS Wirmo Elenia Areena Hämeenlinna

Kumpi voittaa:
Steelers kompastuu Mynämäellä, mutta jatkaa välieriin voitoin 2-1.

8 comments

  1. Ei liity artikkeliin. Mutta kyllä mielestäni miesten D1varin runkosarjan voittaja joukkueen. Kuuluisi nousta suoraan Salibandyliigaan! Runkosarjan voitossa konkretisoituu läpi kauden tasainen suorittaminen. D1vari on myös kova sarja. Reissupelejä Kuopiota ja Pohjanmaata myöten.

  2. Wirmo lähtee ehdottomana ennakkosuosikkina tähän sarjaan. Ei vaan Steelersin päänupit kestä.

  3. ”Ei liity artikkeliin. Mutta kyllä mielestäni miesten D1varin runkosarjan voittaja joukkueen. Kuuluisi nousta suoraan Salibandyliigaan!”

    Liittyy se siinä mielessä että jos/kun Steelersin pelaajatkin uhraavat tälle asialle ajatuksiaan, se pelaa ehdottomasti Wirmon pussiin korostaen sitä, että Hämeenlinnalaisilla on näissä pleijareissa lähinnä vain hävittävää.

    Itse mielipiteestä taas itse eri mieltä. Samalla perusteellahan voisi kai liigamestaruudenkin jakaa heti runkosarjan päätteeksi? Kun playoff-systeemillä nyt mennään, niin sitten sillä mennään ja kunnolla.

  4. Runkosarjan 1. saa valita vastustajansa ensimmäiseksi, tuo etu on riittävä palkinto tasaisesta suorittamisesta. Tosin Wirmo vie tämän sarjan tasolle jota divarissa kaivataan. Yllätys on myös tulossa…

  5. jälkiviisaus aina siisteintä, mutta yksi täplä ei merkkaa paskaakaan. Steelers jatkaa tästä parista!!

  6. Yks täplä merkkaa juurikin yhden täplän verran. Steelers on nyt sillasssa ja henkinen kantti ratkaisee. Joko heidän nippu hiotuu tästä teräkseksi tai sitten synkkä loppu…