SPV:n kuopus nauttii pudotuspeleistä: ”En olisi uskonut, että saan näin paljon vastuuta”

Jukka-Pekka Pelto-Arvo pelaa hienoa kautta. Kuva: Juha Käenmäki.

Jukka-Pekka Pelto-Arvo pelaa hienoa kautta. Kuva: Juha Käenmäki.
Jukka-Pekka Pelto-Arvo pelaa hienoa kautta. Kuva: Juha Käenmäki.

SPV:n joukkueen kuopus Jukka-Pekka Pelto-Arvo on pelannut nousujohteisen kauden ja oli myös eilen alati vaarallinen, kun seinäjokelaiset voittivat SSV:n miesten Salibandyliigan välieräottelussa.

Pelto-Arvo puuskutti ottelun jälkeen hikipäisenä Pääkallo.fi:lle, miten SPV:n ottelujen alkupuoliskot ovat ontuneet pudotuspeleissä.

– Jotenkin tuntuu, että jokainen playoff-peli on alkanut samalla tavalla. Mennyt jonkin aikaa, että ollaan päästy mukaan. Onneksi ollaan saatu tsemppi aina päälle ja tulos on ollut yhtä hyvä kuin tänäänkin, Pelto-Arvo iloitsi.

Pelto-Arvo on ollut todellinen yllätys SPV:n ryhmässä kaiken saamansa vastuun myötä. Roolin suuruus on yllättänyt nuoren miehen itsensäkin.

– En olisi kauden alussa ikinä uskonut, että näin hyvin menee ja näissä peleissä saa näin paljon vastuuta. Aina eivät junnut pääse helposti pelaamaan, joten täytyy kyllä olla tyytyväinen.

Tänäänkin Pelto-Arvo merkkautti yhden maalin tehopistesarakkeeseensa. Salaisuus kehitykselle löytyy nuoren hyökkääjän mukaan työnteosta. SPV:n näköinen pelimanne siis.

– Pienestä pitäen tehnyt äärimmäisen paljon hommia ja jossain vaiheessa se tehty työ sitten palkitaan, Pelto-Arvo kertoi.

Peliveliperheen kuopus saa kokeneilta sotaratsuilta runsaasti palautetta niin peleissä kuin treeneissä.

– Aina he antavat palautetta, kun aihetta on. Se on mielestäni tosi hieno juttu ja olen pyytänytkin, että he antavat paljon ohjeita, Pelto-Arvo kehaisi pelikavereitaan.

Puheenaiheen vaihtuessa takaisin itse välieräsarjaan, näkee nuorukainen tilanteen kohtalaisen valoisana.

– Ei tässä nyt hirveästi tarvitse alkaa muuttamaan, koska vastustaja pääsi peliin pitkälti meidän omien virheittemme kautta. Ei ole siis suurta hätää, vaikka toisessa erässä oltiinkin paljon perässä, Pelto-Arvo arveli Pääkallo.fi:lle.

Yhtä asiaa Pelto-Arvo osasi olettaa kummankin joukkueen petraavan seuraavaan koitokseen, joka pelataan jo tänä iltana Helsingissä.

– Molemmat varmasti haluavat parantaa puolustuspeliä. Yleensä näissä peleissä ei noin paljoa maaleja nähdä, mutta onhan se totta kai yleisön kannalta viihdyttävää.

12 comments

  1. Seinäjoen uskoveljien kuopus, 93-syntynyt. Pelaavassa kokoonpanossa eilen neljä 90-luvulla syntynyttä. Verraten muihin liigajoukkueisiin lukema on todella pieni. Runko on 85-88-syntyneissä ”omissa” junnuissa, ja mukana roikkuu joitain konkareita kuten DonKohonen. Mitäs sitten kun runko käy liian vanhaksi? Avataanko kukkaronnyörit? Tuskin. Hukka perii. A-junnuilla yksi SM-hopea, siitäkin jo ikuisuus. Muuten ei yhtään mitään. Kamppailevat huomenna noususta SM-sarjaan. Jos sattuvat sinne pääsemään, on kylmää kyytiä luvassa. Taas kerran. Miten voi oikeasti olla noin surkeaa junnutoimintaa tämän kokoluokan salibandyseurassa? Käsittämätöntä. Monissa 90-luvun ikäluokissakin ollut SPV:llä todellisia timantteja, jotka ovat tätä nykyä 2. divaripelaajia. Organisaatio kusee omille nilkoilleen. Huutonaurua hellariveljien junioritoiminnalle.
    Kuopukset Hankkio ja Pelto-Arvo ovat molemmat maakuntajoukkueiden kasvatteja. Avainpelaajat Hakonen, Ihme, Hulmi, Kivilehto, Holopainen, Koski..kaikki hankittu muualta.

  2. Tuomakselle. Miten tuo uskonveljeys/helluntalaisuus liittyi tuohon aiheeseen? Ei avautunut.

  3. Aika huono trolli. Niin monta faktaa pielessä etten vaivaudu niitä edes korjaamaan. Ainut tosiasia on se että spv:n juniorit eivät ole kummoisesti pärjänneet 87-88 ikäluokan jälkeen. Ilmeisesti jos pelaaja on syntynyt viereisessä naapurikunnassa pelannut nappulana ensimmäiset junnupelinsä toisessa organisaatiossa tekee siitä ostopelaajan. Voidaan helposti unohtaa 3-4 viimeisintä juniorivuotta SPV:ssä. Luettelit kivasti kaikki aikuisina joukkueeseen muualta tulleet pelaajat, paitsi Kosken kohdalla epäonnistuit. Aika kiva lisä omista pelaajista kasatun rungon päälle. Saman lukeman tai suuremman saa lähes kaikista liigajoukkueista. Avainroolissa tosin näistä ovat Hakonen, Ihme, Kivilehto. Muutkin ovat toki erittäin tärkeitä.

    Tää sivusto menee aina niin huonoon kuntoon keväisin. Tänne pitäisi saada joku rekisteröityminen ja yllä ulostettu paska profiloituisi nimimerkkeihin. Veikkaan että aika moni kommentti tuleekin saman näppäimistön takaa.

    Ai niin, SPV on urheilujoukkue. Ei seurakunta tai uskonlahko. Siellä pelaajat tavoittelevat SM-kultaa niin kuin muuallakin. Normaaleja urheilijoille asetettuja velvoitteita ei ole sen enempää kuin esim. SSV:ssä, Erässä tai muussakaan joukkueessa. Ketuttaako vieläkin, että maksoit niin monta vuotta kirkollisveroa, ennen kuin tajusit itse erota? Älä pura sitä muihin.

  4. Mukava kuitenkin että Tuomas välittää ja jaksaa olla huolissaan 🙂
    Ei muuta ku kohti iltaa.

  5. Oi! Nyt kosahti! Tais mennä parinkin fanboyn tunteisiin. Aloitetaan vaikka siitä, että käytän tuota uskovaisuus/helluntai-juttua koska se toimii. Siitä on aina ja ikuisesti hyvä vittuilla peliveljille, vaikka uskovaisuus ei nykyään liitykään joukkueeseen. Ennen liittyi – ja vahvasti!
    Mielestäni voi sanoa että junnutyössä on jokin pielessä jos. 94-97-ikäluokista yksikään pelimies ei ole SPV:n kokoonpanossa koko kautena. (Pelaamassa) Kaivelin tuossa hieman tietoa internetistä ja huomasin että esim 94-ikäluokka on täysin hukattu. Yksi (1) 94-syntynyt ex SPV-juniori pelaa Jyväskylän Happeen a-junnuissa, muut samanikäiset jossain maakuntadivisioonissa tai lopettanut kokonaan. Ysivitosissa lähes sama, tosin 95 oli jossain vaiheessa jopa SPV:n lupaavin ikäluokka. Eikö näitä miehiä kuuluisi olla siis jo liigajoukkueen matkassa? Eipä oo näkyny. Eikä oo näkynyt edes nuorten maajoukkueen matkassa, tai ASM-pistepörssissä. Muilla paikkakunnilla saattaa jopa 96 ja 97-ikäiset käydä ratkomassa pelejä. Ei Seinäjoella.
    Pointti ekassa viestissäkin oli, että missä on SPV:n tulevaisuus? Mistä tulee seuraavat Pelto-Arvot, Hankkiot tai Kouvoset? Ei ainakaan pariin vuoteen mistään, jos A-juniorit puuhastelee turnausmuotoisesti Kihniön Urheilijoita vastaan. Miehet voittaa liigan, B-junnut on oman Sm-sarjansa jumbo. Ja sama toistuu vuodesta toiseen. Jossain täytyy olla vikaa.
    Ja joo pahoittelut asiavirheestä ekassa viestissä Sami Kosken suhteen. Niin ja tosiaan. Ei käytetä termiä-ostopelaaja salibandyssä jooko. Särähtää korvaan. Mutta tiedän mitä ajat takaa ja mielestäni ei voi puhua omasta junnusta tai kasvatista, jos saapuu joukkueeseen muualta A-ikäisenä. Kyllä siinä vaiheessa on täytynyt jo jonkinverran pelata ja hankkia osaamista muualla.(Hankkio, Pelto-Arvo) Laitahan Late sinäkin faktat kuntoon siis.
    Ja eka viesti ei ollut trolli. Sori jos vaikutti siltä. Se oli vain meikäläisen mielipide, sitähän varten tämä kommenttisektio on tässä eikö vaan?

  6. Peliveljien kokoonpanoon on viime vuodet ollut todella vaikea murtautua. Mutta tosiasia on se, että pelkällä edustuksen treeneissä käymällä valmistetaan pelaajia Nurmon Jymyyn. Esimerkiksi nuorten maajoukkuepelaaja Eemeli Peltoselle pitäisi antaa pikimmiten peliaikaa, vaikkakin pelasi menneen kauden divarissa. Jalo Kouvonen osoitti, että Peliveljien A-nuorista on mahdollista ponnistaa pääsarjan huippujoukkueeseen. Kaikki eivät vain halua tulla takaisin Seinäjoelle, nykymallilla Peliveljet ei ole houkutteleva vaihtoehto nuorelle pelaajalle.

    Eletään kriittisiä aikoja, tulevalla vuosikymmenellä kaikki runkomiehet ovat ikämiessarjoissa.

  7. 1) Mitä tekisit toisin SPV:n (tämän hetkisessä) tilassa?
    2)Mitä olisit tehnyt toisin?

    Mulla ei muuta.

    Mielellään näkisin sun vastaavan näihin kysymyksiin, jotta nähtäis sun kompetenssi (mahd) Urheilujohtajana tms., tai ihan vaan kriitikkona..

  8. Eilisen pääsarjan pöytäkirjoissa A ikäisiä pelureita on 13. Happee 3 Erä 5 ssv 5 Spv 0 #salibandy #sbliiga #sbasm

  9. Tätä samaa marinaa oli aina ennen ssv:stä (silloin kun vielä voittivat mestaruuksia).

  10. Kyllä alakatsomo näin se meni, hyvin on itelläni muistissa, mitäs menitte menestymään:-D. Täysin naurettavaa huutelua!

  11. Onhan se selvä, että kun joukkue on niinkin hyvä, että viime vuodet ihan liigan kärkipäässä taistellaan tavoitteena ainoastaan se kirkkain mitali, tilaa ajaa sisään nuorempia junioreita on selvästi vähemmän kuin rakennusvaiheessa olevassa liigajoukkueessa (hieman lainausta NHL-termeistä…).

    ”Junnut” oli selvittänyt A-ikäisten määriä eikä esim. Happeen viime vuosina erinomaisista A-junnuistakaan kovin isoa määrää mukana. Pitää muistaa että SPV:n A-junnut eivät ole läheskään niin kovia viime vuosina olleet kuin J:kyläläisten (lue: yksittäisiä pelaajia voi olla, mutta massaa ei läheskään niin paljoa).

    Toki fakta on myös se, että alueella on monessa seurassa ryhdytty tekemään laadukasta juniorityötä ja SPV ei ole enää ainoa vaihtoehto. Aiemminhan SPV on pystynyt ammentamaan lupaavat juniorit haaviinsa laajalta alueelta kun varteenotettavia vaihtoehtoja näille ei ole ollut.

    En ole huolestunut, etteikö alueelta kuitenkin löydy hyviä junioreita tai pikemmin nuoria, jotka voivat osan ikääntyvistä paikata. Jossain vaiheessa NHL-mainen ”rebuild” vaihe tulee kuitenkin eteen.