SSV tasoitti puntit Pasilassa – Kailiala ampui hattutempun Peliveljien verkkoon

Miko Kailiala on yltynyt huikeaan vireeseen kevään pudotuspeleissä. Tänään hattutemppu SPV:n verkkoon. Viidessä ottelussa on syntynyt jo 12 maalia. Kuva: Juha Käenmäki

Miko Kailiala on yltynyt huikeaan vireeseen kevään pudotuspeleissä. Tänään hattutemppu SPV:n verkkoon. Viidessä ottelussa on syntynyt jo 12 maalia. Kuva: Juha Käenmäki
Miko Kailiala on yltynyt huikeaan vireeseen kevään pudotuspeleissä. Tänään hattutemppu SPV:n verkkoon. Viidessä ottelussa on syntynyt jo 12 maalia. Kuva: Juha Käenmäki

SSV kaatoi SPV:n kotikentällään lukemin 6-3 Salibandyliigan välierien toisessa osaottelussa. Kotijoukkueen voiton takuumiehenä hääri eritoten Miko Kailiala, joka iski hattutempun vierasjoukkueen verkkoon. Kailiala on tehnyt viidessä ottelussa jo 12 maalia ja johtaa pudotuspelien pistepörssiä tehoin 12+0.

Ottelu kulki pitkälti SSV:n käsikirjoituksen mukaisesti ja SPV ei johtanut ottelua missään vaiheessa. SPV tuli kolmannen erän alussa maalin päähän Tuukka Kivirannan osumalla, mutta ei saanut tasoitettua ottelua. Juho Järvinen ja Kailiala osuivat viimeisellä kympillä ja SPV ei saanut kolmen maalin etumatkaa kurotuksi.

Järvinen tehtaili ottelussa pisteet 1+1 ja Lauri Stenfors syötti kaksi osumaa. SSV:n maalivahti Santtu Strandberg torjui 22 laukausta.

Ottelusarja on nyt tasatilanteessa 1-1. Seuraava ottelu pelataan sunnuntaina Seinäjoella.

28 comments

  1. Heti kun tuomarit alkoi ottamaan noita Ahosen mainitsemia roikkumisia pois, tässä on tulos. Toivottavasti sama tuomaripari jatkaa, eikä ne eiliset puppelipojat tule tätä paria enää pilaamaan.

  2. Tais viime pelin jälkeen aika moni Spv fani huudella kuinka sarja on nyt taputeltu. Ei oikein riitä enään tuollainen roikkupallon viljely tässä vaiheessa. Ssv ollut parempi molemmissa peleissä ja olis eilenkin ansainnut voittonsa, mutta omaan hölmöilyyn hävisivät. Aika hirveen näköistä peliä pelaa peliveljet tällähetkellä. Hyvä Amu ja SSV. Taitaa kääntyä sarja nyt Helsinkiläisille.

  3. Kailiala on spv fanijen mielestä yksinään yrittävä.. joku, en nyt muista miten loppu meni. Nää selostajat hehkutti taas Hakosta eilen, maajoukkue mies ehotomasti. Sorry, löytyy nippu parempia raitteja tästä maasta. Siinä kuuluisassa fysiikassa jää 100 nolla, esim Arolle ja Lammisille. Ruotsia vastaan ei mitään jakoo jos kerran kuussa pistää pyörähtämällä silmät kiinni yhden pörsän.

  4. Pakko kompata kojoottia.Nyt ei vaan seinäjoen mikkihiirien taso riitä. Hyvä lämmittelysarja stadin sklodeille.

  5. Laittakaahan lakeuksilla jo grilli lämpiämään, kesälomat lähestyy…

    Kailiala vei tänään Kivilehtoa 100-0 kentällä ja iski vielä sen vikan niitin Kivilehdon jäähyn aikana. Yksinyrittäjä ehkä välillä, mutta noilla näytöillä saa ollakin.

  6. Nyt voi Koponen kattoo peiliin,vetoja Strandbergille ja Hankkio villassa…

  7. ”Te voitte kyllä pitää ne porkkanat mut ei se sitä tarkota et me periks ois annettu!”

    – Rekkakuski Luxemburgin rajalla 90-luvulla

  8. Ei SSV vielä sentään kotietua riistänyt. Mitä pidemmälle sarja etenee sitä huonommaksi SSV:n mahdollisuudet käy. Stadilaisten saumat olis ollu parhaimmat, kun olisivat pystyneet lyömään sarjan kolmesta poikki. Kun mennään neljänteen tai viidenteen peliin, loppui etelän poikien kunto kesken Peliveljien vauhdissa.

  9. Oli kyllä aika hurja ratkaasu penkittää hulmi, hankkio ja kouvonen:D ei vaan voi käsittää et miksi ja lopun pelailu ilman maalivahtia, nii kolme pakkia kentällä..

  10. SSV pystyi hallittuihin avauksiin. Toinen erä oli kyllä aikamoista sählyä molemmilta porukoilta. Olisi mielenkiintoista tietää plus-miinustilastot näiden kahden pelin osalta. SPVn ykköselle menee omiin aika usein. Ilmeisesti kuitenkin plussalla?

  11. Onko jollain sisäpiiritietoa miksi spvn paras pelaaja jari hankkio istuu penkillä?

  12. …pari peliä pelattu.
    Jo koirat haukkuu, vaikka karavaani kulkee vielä.

  13. Nyt oli tarjolla hyvää playoff -vääntöä. Vain ajoittain peli oli torstain kaltaista virheiden sävyttämää sohellusta.

    SPV:llä oli taas vaikeuksia päästä maata pitkin maalipaikoille ja kun SSV oli hereillä pitkien pallojen kanssa niin SPV:n onnistumiset olivat vähissä.

    Meiltä onnistunut peli. Jatketaan hereillä oloa käännöissä ja pitkissä palloissa niin finaalissa tavataan. Muutamalta pakilta toivoisin pientä tason nostoa, jotta ei tarvitse pelata kahdella pakkiparilla, kuten eilen kolmannen erän lopussa.

    Tänään pitää mennä Vantaalle scouttaamaan tuleva finaali vastustaja.

  14. Täältähän näitä tilastoja löytyy: http://www.tilastopalvelu.fi/fb/
    Pakkien ylösnousuissa jää tuo paikkaus joskus tekemättä Toisaalta kun pyritään pelaamaan paikatonta peliä ei pitäisi olla onglemia säilyttää kenttätasapainoa. Mutta kun tulee se vastaiskun – vastaisku …

  15. Kiitos veikkausTV(perse kun ei päässy paikan päälle), muuten toimi paitsi kolmannessa erässä vain kuva:-D. Ekaa erää en kerinnyt näkee kuin lopun…

    Turhaa huudella meijänkään nyt yhtään mitään, tässä sarjassa kaikki vielä auki. Sen mitä näin, niin olihan toi jo parempaa meiltä. Ei lähetty hawaii:n siinnä pelissä SPV voittaa, kun osaavat pelinkäännön nopeasti ja tehokkaasti. Oman pään säheltäminen SAA nyt sitten loppua, oilers sarjassa tota ihan liikaa–> onneksi voitettiin se sarja, espoolaisille ei kyllä huvita koskaan hävitä:-).