TPS säilytti liigapaikkansa näytöslukemin 13-0 – Rantanen 1+4

TPS säilytti paikkansa Naisten Salibandyliigassa kaudelle 2015-2016 näytöstyyliin. Kuva: Juha Laaksonen

TPS säilytti paikkansa Naisten Salibandyliigassa kaudelle 2015-2016 näytöstyyliin. Kuva: Juha Laaksonen
TPS säilytti paikkansa Naisten Salibandyliigassa kaudelle 2015-2016 näytöstyyliin. Kuva: Juha Laaksonen

TPS otti Naisten Salibandyliigan karsinnoissa sunnuntai-iltana murskavoiton Kotkan Crackersista lukemin 13-0 (7-0, 3-0, 3-0). Turkulaiset veivät sarjan nimiinsä näin ollen otteluvoitoin 3-2 ja jatkavat myös ensi kaudella Naisten Salibandyliigassa.

Ottelun ratkaisu?
Ottelu ratkesi käytännössä heti alkuminuuttien aikana TPS:n karattua Crackersin aikalisästä huolimatta maali kerrallaan tavoittamattomiin ja ensimmäisen erän jälkeen taululla olivat jo ratkaisevat 7-0-lukemat. Ottelun tempo laski jälkimmäiseen kahteen erään hienokseltaan, mutta turkulaisryhmä dominoi palloa myös niissä ja puolusti erinomaisesti pitäen vastaiskuihin pelinsä perustaneen Crackersin maalipaikat vähissä.

Ottelun hahmo?
TPS:n ykköskentällinen oli tänään pitelemätön. Erityisesti hattutemput viimeistelleet Jenna Saario ja Milla Ranne sekä tehot 1+4 kellottanut Laura Rantanen olivat hyvällä pelipäällä. Essi Niskala torjui nollapelin lopulta melko helposti.

Ottelun puheenaihe?
Joukkueiden tämänpäiväiset voimasuhteet huomioiden on hämmästyttävää, että karsintasarja venyi viiteen otteluun, vaikka ottelut Kotkassa pelattiinkin parkettialustalla. Crackers ansaitsee hatunnoston sarjan venyttämisestä täyteen pituuteensa, mutta tänään naisten liigan ja ykkösdivisioonan tasoero näkyi selvästi.

Vierasjoukkueen kunnolliset maalipaikat olivat käytännössä laskettavissa yhden käden sormilla ja TPS esitti kauden kontrolloiduinta peliään. Turkulaisten penkin taakse joulukuussa asettunut entinen naisten maajoukkuevalmentaja Matti Kaipio on tuonut mukanaan erityisesti hyökkäysalueelle suunnitelmallisuutta, joka loi tänään perustan voitolle.

Tilastohuomiot:
TPS: Laura Rantanen 1+4, Jenna Saario 3+1, Milla Ranne 3+0, Pauliina Tienpää 2+1, Siru Kekkonen 1+2. Essi Niskala 14 torjuntaa ja nollapeli.
Crackers: Sanna Viitanen 15 torjuntaa, Heidi Herranen 10 torjuntaa.

One comment

  1. Jos ottelusarjan tuloksia katsoo, voisi herätä jopa kysymys hävisikö Crackers tahallaan vai mikä, sillä eihän muut pelit viimeisen ottelun kaltaista löylytystä olleet.