A-nuorten finaalit huipentuvat viidenteen otteluun – tekeekö Classic sen taas?

Classicin ja Erän tiukka sarja ratkeaa huomisessa 5. finaalissa. Kuva: Topi Naskali

Classicin ja Erän tiukka sarja ratkeaa huomisessa 5. finaalissa. Kuva: Topi Naskali
Classicin ja Erän tiukka sarja ratkeaa huomisessa 5. finaalissa. Kuva: Topi Naskali

Tampereen Classic otti kotivoiton Tapanilan Erästä lukemin 4-3 nuorten SM-sarjan neljännessä loppuottelussa lauantaina. Ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Mosahallissa.

Yli 700 katsojaa näkivät Tampere Areenalla jälleen tasaisen ottelun, jonka maalit tehtiin pääasiassa jo taiston avauspuolikkaalla. Avauserän päätyttyä 2-2 toisessa erässä Tuukka Salo ampui isännät 3-2-johtoon, jonka Erä ja Miika Iskanius kuittasivat nopeasti. Ottelun voittomaaliksi jääneen 4-3-maalin merkkasi nimiinsä Oskari Heikkilä Eetu Sikkisen syötöstä ajassa 33.25.

Erä johti ottelusarjaa jo 2-0, mutta Classic on onnistunut hoitamaan molemmat ottelupallot kotiin ja huomenna sunnuntaina kannu on tarjolla molemmille joukkueille. Tamperelaiset ovat olleet ahtaalla jo aiemminkin näissä pudotuspeleissä, sillä OLS johti ”Familya” vastaan välierissä niin ikään otteluvoitoin 2-0. Sunnuntain viidennessä finaalissa nähdään, toistuuko Classicin ihmenousu jälleen.

Ratkaiseva finaaliottelu käynnistyy sunnuntaina Mosahallissa klo 18.30.

4 comments

  1. Kävi miten kävin. Erällä ja Classicilla komeita junnuja. A.B finaalissa ja C junnuissakin 4 sakissa.

  2. Tytyrytyrytyryyttytytyryttyrytttyrtyrtytyryrrtrtytyy

  3. Hetkinen? Mitä tekee
    Joku Metsälä majussa? Vastustajalla heittää pari pakkia jotka oikeesti parempia , ihan oikeesti!
    Onko Luukkoselle jo luvattu tontti Erästä?