Liigat

Analyysi: Puheet SPV:stä pelkkänä vastahyökkäysjoukkueena voidaan lopettaa

13.04.
2015
9 Kommenttia
14
Liigat
Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen

Seinäjoen Peliveljet on kolmannen kerran salibandyn miesten Suomen mestari. Finaalien ennakkosuosikki Happee joutui taipumaan otteluvoiton 3-1. Finaalit olivat kaksijakoiset. Happee vei alkua. Joukkue otti ensimmäisessä finaalissa seitsemännen otteluvoittonsa kevään pudotuspeleissä ilman yhtäkään tappiota.

Mutta toisessa loppuottelussa SPV otti ohjat. Seinäjokiset aiheuttivat Happeelle sen ensimmäisen tappion pudostuspeleissä. Sen jälkeen SPV marssikin mestaruuteen voittamalla kolme seuraavaa ottelua. Happeen kausi päättyi kolmen ottelun tappioputkeen.

Jokaisessa niistä ratkaisu tapahtui ottelun lopussa. Näissä otteluissa kolmannet erät menivät seinäjokisille 9-2. Yhdeksästä maalista SPV teki viimeisellä kymmenellä minuutilla kuusi. Happee ei ”pelimiesten kympillä” osunut kertaakaan. Viimeiset kympit siis SPV:lle kuusi-nolla.

Kirsikkana kakun päällä SPV osui kolmannessa ja neljännessä finaalissa jatkoajalla. Kaiken kaikkiaan kolmannet erät ja jatkoajat seinäjokiset voittivat siis 11-2.

Yhden näistä 11:sta maalista SPV upotti tyhjään rysään (2. finaalin 5-3). Jäljelle jäävistä kymmenestä maalista neljä SPV teki nopeasta hyökkäyksestä. Kuusi maalia syntyi pitkästä hyökkäyksestä eli selvästi järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Esimerkkinä voi toimia mestaruusmaali, jonka Mikko Kohonen löi Jyrki Holopaisen syötöstä takatolpalta ilmasta.

Näistä kymmenessä maalissa jokaisessa Happee teki virheen. Kahdesti maalin johtanut virhe tapahtui hyökkäyspelissä vaarallisena menetyksenä. Kahdeksan kertaa Happee hölmöili puolustuspelissä. Huomionarvoista näissä kahdeksassa maalissa oli, että viidesti Happeen virhe oli syvän oman pään merkkausvirhe, kaksi kertaa reboundin häviäminen.

Näistä viidestä maalista yksi oli Kohosen kultainen maali.

SPV:llä on maine vastahyökkäysjoukkueena. Toisen ottelun, joka osoittautui finaalin ja Happeen kevään käännekohdaksi, SPV käänsi nopeilla hyökkäyksillä, kun Happee hölmöili keskialueella. Mutta ottelusarjan se nappasi itselleen pitkillä hyökkäyksillä. Ratkaisevassa finaalissa seinäjokisten kaikki neljä maalia tulivat pitkistä hyökkäyksistä.

SPV onnistui siis rankaisemaan Happeeta otteluiden lopuissa jyväskyläläisten puolustusvirheistä. Toki useassa maalissa seinäjokiset myös rakensivat paikan hienosti. Kun SPV sai itseluottamuksensa takaisin toisen finaalin viimeisessä erässä, tuttua syötä-liiku-pelaamista alkoi näkyä.

Varsinkin viimeisen finaalin ratkaisuhetkillä SPV:n pitkä hyökkäyspelaaminen oli selvästi Happeeta parempaa. Happeen hyökkäykset jäivät lyhyiksi. SPV:ltä löytyi kunnollinen pitkän hyökkäyksen pelirytmi, joka toi lopulta mestaruusmaalinkin.

Puheet SPV:stä pelkkänä vastahyökkäysjoukkueena voidaan siis ainakin toistaiseksi lopettaa. Itse asiassa ne olisi pitänyt lopettaa jo kaksi vuotta sitten, kun seinäjokiset edellisin kerran nostelivat kannua Tatu Väänäsen johdolla. Silloin SPV oli SSV:tä pallollisempi joukkue.

Taiturimaisella Happeella oli omat paikkansa varsinkin toisen ja kolmannen ottelun viimeisessä erässä ja jatkoajalla. Happeelta jäävettä ei kuitenkaan löytynyt verisuonista ratkaisupaikoissa. Joukkueen tykit jäätyivät.

Viisikoista ottelun loppujen kiistämätön kuningas oli SPV:n ykkönen Juha Kivilehto – Holopainen, Sami Koski – Janne Hulmi – Mikko Kohonen. Se teki kuusi maalia. Ville Kuuselan kakkonen iski kolmesti. SPV:n kolmonen onnistui kerran, mutta sitäkin tärkeämmin: Henri Myllymäki kolmannen ottelun jatkoajalla Jukka-Pekka Pelto-Arvon syötöstä.

Happeella ottavana osapuolena oli eniten ykkönen: neljästi. Kakkonen merkkautti kolme miinusta ja kolmonen kaksi. Kerran kentällä oli kakkosen ja kolmosen sekakenttä. Happeen kahdesta kolmannen erän tai jatkoajan maalista toisen iski ykkönen. Toinen oli alivoimamaali (2. finaalin 0-2).

SPV:n kolmannessa mestaruudessa ratkaisevassa roolissa oli siis suurten pelien kokemus, jota joukkueen ykkösestä löytyy kahta tuplamaailmanmestaruutta myöden (Kivilehto ja Kohonen). Hulmin siirtäminen takaisin ykkösen keskelle toisen finaalin viimeiseen erään oli siis aivan avainsiirto päävalmentaja Tommy Koposelta. Kun Kuusela pelasi vielä ykkössentterinä, SPV:n ykkönen oli finaaleissa vielä täysi lapanen.

Ennen kaikkea viisikkojen tilastot antavat kuitenkin viitteen siitä, että SPV:n tason nostolla ja Happeen sulamisella on syyt korvien välissä. SPV ja varsinkit Hulmit pelasivat ratkaisuhetket niin kuin paljon voittanut joukkue pelaa: puolustussuuntaan tarkasti, hyökkäysuuntaan rauhallisesti ja huolellisesti sekä rankaisee kliinisesti vastustajan virheistä.

Happeella on tässä suhteessa siis vielä kasvun paikka. SPV antoi sille kultaista oppia siitä, kuinka ratkaisupaikat pelataan.

On myös huomioitava, että Happeen pyssyt olivat ruosteessa yleisestikin finaaleissa. Kolme tehtyä maalia ottelua kohden on jyväskyläläisiltä todella vähän. Kahden viimeisen finaalin päästetyillä maaleilla Happeen olisi itse asiassa pitänyt voittaa kumpikin niistä.

Eroa SPV:n ja Happeen lopuilla on selitetty myös seinäjokisten paremmilla kestävyysominaisuuksilla. Varmastikin Cooperin testissä SPV olisi parempi kuin Happee. Ainakaan tv-kuvan perusteella ei kuitenkaan pystynyt havaitsemaan mitään väsymystä Happeen pelaajissa. Kyse oli todennäköisesti pelillisistä ja henkisistä seikoista.

Ennen finaaleja ennakoin, että SPV:n veräjänvartija Jarno Ihme on ottelusarjan kiinnostavin pelaaja. Jälkikäteen voidaan todeta, että Ihmeen erinomaiset otteet olivat aivan avainasemassa SPV:n mestaruudessa. Ihme voi kolmannen kerran nostelle pokaalia enemmän kuin tyytyväisenä itseensä.

Linkit:
Ottelutilastot 4. finaalista
Esa Jokisen ottelukuvat 4. finaalista
Pääkallotodistus: Mestaruuden ratkaissut Kohonen ainoa viiden kallon pelaaja
Pääkalloraportti: Lakeuksilta tärähti: SPV on salibandyn Suomen mestari
Kommentti: SPV:n uudelleensyntyminen
Tilastokummajainen: SPV johti finaalisarjaa minuutin ja kolme sekuntia
Video: Näin SPV vei Suomen mestaruuden jatkoajalla
Mika Kohonen: ”Mikko on kovempi äijä kuin minä”
Mestaruuden ratkaissut Mikko Kohonen: ”Vanhan liikkeellä löytyi paikka”
Kääntyikö salibandyn finaalisarja vilautukseen erätauolla? ”Kirjoita siitä silleen nätisti”
Kuva: Mestaruussuihkun kastelema Tommy Koponen – ”Sanat ovat niin pieniä nyt”
Kouvonen vuoli viime keväänä kultaa Happeessa, nyt SPV:ssä – Henkisesti todella kova sarja”
Juha Kivilehdolle kuudes Suomen mestaruus – ”Syvissä vesissä uitiin”
Pulkkinen ei tiedä vielä jatkostaan – ”Täytyy jutustella kavereiden kanssa”
Kapteeni Kauko nosti hattua SPV:lle – ”Ei ollut sattumaa”
Ratkaisufinaalissa osunut Härkönen: ”Enää ei seisoskeltu, vaan mentiin tosi lujaa päästä päähän”
Läpimurtokauden pelannut SPV-lupaus: ”Nautin täysillä, enkä jännittänyt yhtään”
Pettynyt Junkkarinen: ”Ensimmäinen peli ehkä hämäsi meitä”

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jani Hakkarainen
Jani Hakkarainen
Analyytikko, asiantuntija ja filosofi.
Twitter: @hakkarainenjani
Hyvä Jani
13/04/2015
Ensimmäinen asiantuntija, joka uskaltaa puhua asiaa. Vastahyökkäyspolitiikka on vain yksi ase arsenaalissa. Menestyksen hetkellä on aina selkääntaputtelijoita, näinhän se menee. Onneksi on edes yksi asiantuntija.
JooJoo
13/04/2015
Sanokaa mitä sanotte.
Ainoastaan mestarin veikkaamiseni meni yhdellä pieleen, loppuottelijat oikein.
Selityskin on valmiina.
"Liuhuletit" unohtivat yhteistyön ja nöyryyden. Ja kuntopolut.
Speve viivytti, hiplasi, odotti, ja hinkkasi.
Viivyttämällä saa huiliaikaa penkillä.
Kuten kiekon keskialueen trappi.
Johtoasemassa liinat kiinni ja alue tukkoon. Sitä Happee olisi kaivannut.
Se vain ei säbässä toimi samalla tavalla, kun selässä ei saa matkustaa.
Perkeleen tylsää se on jopa pallonpitäjän mielestä. Mutta tulos ratkaisee.
Happee osasi rymistää alussa, ja mennä johtoon. Dieseli odotti, ettei tule liian pitkää karkumatkaa.
Eikö Koposen jo ajat sitten lausuma legenda "yhdellä pitkällä syötöllä", ollut muistissa.
Sen tiedän, että hirvillä jäi paljon, paljon hampaankoloon.
Ja totta, ei pelkällä juoksemisella voiteta.
Kaikki kunnia s
Spevelle, penkillä ja penkin takana on asioita pohtinutta porukkaa.
Lipeän hieman lajista erään noviisivalmentajan sanoin: "Ei tässä vaiheessa kautta valmentajilla ole enää kaniineja hatussaan esiin kaivettaviksi".
Sami
13/04/2015
Tammisen "voita oikeat pelit" voisi vaihtaa "johda oikeat minuutit". Hyvä kirjoitus ja juuri tuolta se on näyttänyt katsomoonkin.
Kukkupallo
13/04/2015
Tällä foorumilla on syyllistetty Speven Malkamäkeä "kukkupallosta". Eikö kukaan muu pannut merkille, että neljännen finaalin 2. ja 3. erä oli tällä kertaa Happeen osalta sitä ilmapallon heittoa hyökkäyspäätyyn? Saaks sitä muutkin käyttää vai meneekö rojaltit Malkamäelle?
Kyökkianalyysia
13/04/2015
Komppaan Hakkaraista monessa kohtaa. Itse en jaksa laskea tilastoja pitkä vs nopea hyökkäys jne. Hyvä kun joku jaksaa. Toisaalle heittämästäni tekstistä tässä pätkä, jonka voi vankkana mielipiteenä edelleen allekirjoittaa. "Happeen 1 ja 2 ketjujen peli ei uudistunut sarjan aikana ja oli ennakoitavissa. Ykkösessä Heikkinen oli yleensä pallon nostaja mutta kieputteli itsensä kulmiin, laitaan ja päätyyn kunnes kaveri vei karkin. Palloa ei näistä hyökkäyksistä ehditty jakaa sektorille vetopaikoille. Kakkosessa Kotilainen kuskasi ja puski pitkään ja menetti palloja vaarallisesti, eikä Manninen saanut riittävästi palloja tekopaikoille. Kolmonen pelasi ehdottomasti kykyjensä ylärajoilla koko ajan, mutta avut olivat muualla kuin maalinteossa. Sen sijaan että ihmeteltiin kun maaleja ei saada, pelitapaa olisi pitänyt yrittää muuttaa enemmän paikkoja tuottavaksi. Nopeammat avaukset alakolmiohieronnan sijaan, pallottomien parempi liike ja palloa jakoon ketjukaverille ennen ohjauspelisumppuun ajautumista. Kun hyökkäys tyrehtyi tai ohjautui kulmiin, törmättiin puolustusmuuriin, ja vedoille ei ollut tilaa tai ne kilpistyivät lukemattomia kertoja peittopeliin. Happeen pelille oli mielestäni koko kauden jossain määrin tyypillistä liiallinen yksilöpelaaminen, jopa ajoittaiseen itsekkyyteen saakka. Lisäksi pallollinen virhealttius oli välillä aika kiusallista seurattavaa. Miksi ei ollut vaihtoehtoja pelitavan suoraviivaistamiseen? Oliko optinen harha kuvitella pärjäävänsä runkosarjan pelitavalla silloin kun painetta annetaan eri tavalla? Minusta Speve onnistui pelaajaroolituksessa paremmin ja pelasi hyökkäyspelin suoraviivaisemmin ja yksinkertaisemmin, selvästi harjoitellusti. Tästä sarjasta jäi jotenkin hämmentynyt olo, sillä tulosta täytyy tietysti kunnioittaa, mutta se, että johtaa pelejä yhteensä noin minuutin ja vie mestaruuden, on aika kummajainen. Happeella olisi ollut edellytykset voittaa mestaruus, mutta joukkueesta ei nyt saatu ulosmitattua kaikkea siinä ollutta potentiaalia. Uskon, että noilla kriittisillä hetkillä olis tarvittu todellista johtajuutta, jota nyt ei löytynyt joukkueesta eikä valmennuksesta. Ei liene itsestään selvyys pelaajillekaan käsitellä tätä lopputulemaa.
kerran konditionaali, aina konditionaali
13/04/2015
Parempi voitti. Hävinnyt etsii selityksiä ja lohdutusta konditionaalissa.
JooJoo
13/04/2015
Reilut häviäjät eivät käytä konditionaalia.
Happee ei ole käyttänyt, vaan sanonut. Tänään näin.
Ruoto suorana.
Pitää osata myös tunnustaa tosiasiat.
Kukaan ei kaipaa itkijänaisia, vaan rehellisiä hikihattuja, niistä on pelurit tehty.
Alakatsomo
14/04/2015
Hyvin paketoitu! "taiturimainen happee"..no joo ehkä ei kuitenkaan ainakaan finaaleissa jos taiturit nappaa 0+1 jne.?
Tilastoja
15/04/2015
Jaksaako hakkarainen tai joku muu kaivaa, ketkä olivat finaalien tehokkaimmat pelaajat? Olisi hauska nähdä aiemmilta vuosilta finaalien tehokkaimmat pelaajat myös. Onko samoja naamoja? Kun tässä happee ja spv molemmat ovat viime vuosien aikana finaalissa olleet.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.