Liigat

Happeen pyyhe ei ole kehässä – ”Ei olla kaivettu edes kassista vielä”

05.04.
2015
1 Kommentti
5
Liigat
Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen

Happeen valmennus ja kapteenisto pitivät pitkän palaverin kolmannen, jatkoaikatappioon päättyneen finaalin jälkeen. Päähirvi Seppo Pulkkinen ei surkutellut tapahtunutta, vaan katseet kääntyivät nopeasti ensi viikonloppuun.

Kolmas finaali oli jossain määrin aiempien kaltainen, kun tiivis puolustus ja hyvät maalivahdit olivat pääosassa.

– Hyvä puolustustaistelu meiltä, mutta SPV oli maalin parempi. Ensi lauantaina lähdetään hakemaan voitto Seinäjoelta, Pulkkinen tuumi.

Happeen ongelma molemmissa hävityissä peleissä on ollut pelirohkeuden puute johtoasemassa. Jatkossa tekemisen tason päätöserissä on noustava, nyt SPV on voittanut kolmannet erät finaaleissa yhteismaalein 9-3.

– Tullaan käymään tarkemmin läpi ensi viikolla, millä rohkeus ja rentous pelaamiseen saataisiin takaisin. Helppoja pallonmenetyksiä on tullut liikaa, ja niihin täytyy kiinnittää huomiota.

Johtoaseman menetyksiä ja otteen kirpoamisia voi pitää jokseenkin yllättävinä, niin vakuuttavaa hirvipaitojen rytkiminen on ollut läpi kauden. Pulkkinen muistutti kuitenkin myös vastustajan läsnäolosta.

– SPV:n vaarallisuus tiedetään. He ovat hieman samassa jamassa kuin me viime vuonna, ikään kuin haastajan asemassa. He ovat tulleet sarjaan hyvin mukaan ja pelanneet loistavasti. Marginaalit ovat pieniä, eikä minkäänlaisiin virheisiin ole oikein varaa.

Raikkaasta ja railakkaasta hyökkäyspelaamisestaan tunnettu Happee on ollut hyökkäyspäässä hieman sormi suussa, ja tehtyjä maaleja kolmessa pelissä on vain yhdeksän.

– Hyökkäyspelimme on ollut heikkoa, mutta puolustus taas on pitänyt hyvin. Lääkkeet ovat kyllä löydettävissä hyökkäyspäähän, eikä meillä ole pyyhe kehässä. Sitä ei olla kaivettu vielä edes kassista.

Kokenut hirvikäskijä hehkutti SPV-kollega Tommy Koposen tapaan Jyväskylän jäähallin upeaa tunnelmaa. Tapahtuma oli vaatinut taas pyyteetöntä hirvisydäntä jyväskyläläisiltä.

– Harvinaisia ja valtavan upeita juttujahan nämä ovat, palkintoja pitkästä työstä kaikille seurassa. Nostan hattua ylös korkealle meidän taustoille, se vaatii valtavaa sitoutumista viettää pääsiäisyö hallia rakentamassa.

Tulevalla viikolla Happee hioo kulmahampaansa taas esiin, jotta mestaruuden tavoitteleminen voisi jatkua vielä viidennessä finaalissa.

– Valmistetaan itsemme niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kroppa, mieli ja tahtotila korkealle, ja mennään hakemaan sieltä se tasoittava voitto.

Niin, se alussa mainittu palaveri. Mitä siellä puhuttiin?

– Kävimme läpi, miten lauantaina voitamme, Pulkkinen tiivisti.

Linkit:
Ottelun tilastot
Topi Naskalin ottelukuvat
Esa Jokisen ottelukuvat
Pääkallotodistus: Maalivahdit ja SPV-nuorukainen kolmannen finaalin tähtinä
Pääkalloraportti: Jatkoaikadraama: Myllymäki nousi kolmannen finaalin sankariksi
Kapteeni Kauko: ”Tuntuu, että nyt ei ihan kestä päät jokaisella äijällä”
Mikko Kohonen: ”Oli todella iso matsi minulle”
Jatkoaikamaalin veskarin jalkojen välistä tehnyt SPV-hyökkääjä: ”Silmät kiinni ja sinnepäin”
Koponen listasi yhden sytyttäjän ylitse muiden – ”Kovana pudotuspelipelaajana noussut esiin”

Lue myös siirtouutiset:
Todellinen siirtopommikuvio kytee liigassa: runkosarjan dominoivin pelaaja vaihtamassa maisemaa
Maajoukkuepakki jättämässä SPV:n – nämä vahvimmin ehdolla uudeksi seuraksi

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Henri Pitkänen
Henri Pitkänen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Australia
Twitter: @HenriPitkanen
Sami
07/04/2015
"Harvinaisia ja valtavan upeita juttujahan nämä ovat, palkintoja pitkästä työstä kaikille seurassa. " -Seppo Pulkkinen

Sama työ ensi kaudella ja finaali jossain 250km päässä seurasta, omista faneista, kannattajista, tukijoista, taustavoimista ja etenkin junnuista. Sponssieurot liiton taskuun ja itselle matkakulut.

Sori vaan, mutta olen ottanut teemaksi tämän yhden finaalin kokeilun, koska se ei ole millään mittarilla em. sidosryhmien etujen mukaista. Liitto tästä hyötyy, koska saavat vihdoin huippupelin Helsinkiin, mutta ei tästä oikein muuta hyötyä irtoa. Säälin jo etukäteen niitä junnuja, jotka ovat normaalisti käsi pitkällä heittämässä ylävitosia pelaajien kanssa. Vain pieni osa näistä näkee sankareidensa kauden huipennuksen.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.