Hyviä uutisia Raumalta – luottopuolustaja jatkaa sittenkin

Kuva: Elmeri Elo

Kuva: Elmeri Elo
Kuva: Elmeri Elo

Rauman SalBan miesten Salibandyliiga-joukkue on saanut positiivisia uutisia. Uransa tulevaisuutta tovin pohtinut luottopakki Joni Rokosa on solminut jatkosopimuksen SalBan kanssa.

SalBan verkkosivujen mukaan päävalmentaja Juha Mäkilä sanoi päättyneen kauden jälkeen, että Rokosan jatko vaatisi vähintään pienen ihmeen – ihme kuitenkin toteutui.

Pallollinen puolustaja Rokosa on SalBalle tärkeä kiinnitys. Rokosa on raumalaisten puolustuksen selkeä liideri.

– Mietin oikeastaan, että alanko valmentamaan vai jatkanko pelaajana. SalBassa olen saanut vaikuttaa tosi paljon meidän pelisysteemiimme. Oli hieno nähdä, että lähipiiri oikeastaan pelkäsi minun lopettavan. Olen tehnyt täydellisen elämänmuutoksen, johon meni kolme pitkää vuotta. Miksi siirtyisin syrjään, kun nyt minä olen se puolustaja Satakunnasta joka muiden tarvitsee jotenkin peitota? Rokosa perustelee ratkaisuaan seuran sivuilla.

Pitemmän ja tunteikkaan version Rokosan perusteluista voi lukea SalBan sivuilta.

2 comments

  1. Vinkki: kuvasta tuli mieleen, että myös OLS on tehnyt muutamien avainpelaajien kanssa jo jatkopahvit. Seuran FB-sivuilla on julkistusvideot.

  2. Aivan yliarvostettu koko Rokosa. Pleijarijengiin ei mahtuis ikinä pelaan.