Jatkoaikamaalin veskarin jalkojen välistä tehnyt SPV-hyökkääjä: ”Silmät kiinni ja sinnepäin”

Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali
Kuva: Topi Naskali

SPV:n maalinteko on ollut miesten Salibandyliigan finaaleissa vahvasti ykköskentän varassa. Ennen tämän päivän kolmatta finaalia SPV:n kärkivitja oli tehnyt kuusi joukkueen seitsemästä maalista. Tänään pelin ratkaisi kuitenkin kolmoskentän työmyyrä, Henri Myllymäki.

SPV voitti kolmannen finaalin jatkoajalla lukemin 3–2. Voittomaali syntyi ajassa 62.56 Happee-vahti Eero Kososen jalkojen välistä. Myllymäen osumaan mainion alustuksen tarjoili Jukka-Pekka Pelto-Arvo.

Pääkallo.fi jututti Myllymäkeä Synergia Areenalla ottelun jälkeen. Töysäläisen omien sanojen mukaan oli jo aikakin onnistua.

– Silmät kiinni ja sinne päin. On ollut henkilokohtaisesti niin paljon paikkoja tässä finaalisarjassa, että oli pirun mukavaa, että vihdoin upposi, Myllymäki huokaisi virnuillen.

Ykköskentän Sami Koski teki SPV:n avausmaalin, mutta tasoituksesta vastasi kakkosvitjan keskushyökkääjä Ville Kuusela. Myllymäki toivookin tämän vapauttavan kahden muun kentän peliä.

– Onhan se tärkeää, että saadaan laajalti onnistumisia. Meidän kentälläkin on ollut hyvä meininki koko ajan ja paikkojakin on siunaantunut niin eilen kuin tänään. Ehkä se ketsuppipurkki nyt aukesi.

Myllymäki pelaa samassa viisikossa herrojen Teppo Mäkelä, Jukka-Pekka Pelto-Arvo, Harri Karjala ja Miika Malkamäki kanssa. Ketjussa ei ole liikaa pikkunäppärää kikkailutaitoa ja Myllymäen mukaan he pelaavatkin vähän eri tavalla kuin muut.

– Karvauksessahan on meidän vahvuudet. Yritetään totta kai pelata pallon kanssa mahdollisimman paljon ja hyvin, mutta ehkä pelaamme vähän yksinkertaisempaa peliä kuin nuo kaksi muuta vitjaa, Myllymäki väläytti.

Tämän päivän ottelussa SPV ei ollut niin telineissä kuin kahden aiemman ottelun alussa. Silti Happee karkasi kahden maalin karkumatkalle, ennen kuin punainen kone käynnistyi kunnolla.

– Siitä se taas lähti, kun saatiin se maali kolmannessa erässä. Jonkinlaiset keitokset on kehitettävä, että saadaan kuparinen rikki jo kahden ekan erän aikana seuraavassa matsissa. Eilinen avasi henkisesti meidän peliä ja nyt uskallettiin pelata ja haastaa kunnolla. Happee oli välillä kovissakin vaikeuksissa, Myllymäki valotti.

Jäähallifinaalin ilmapiiristä mies löysi paljon positiivista, joskin eräs seikka hankaloitti hieman pelaamista.

– Alusta oli tänään haastava, siitä on pakko antaa pikku miinus. Se on kuitenkin pientä, sillä puitteet olivat muuten upeat. Jyväskylässä on huikea fanikulttuuri ja täällä kannustetaan omia hienosti. Vaan olipa katsomossa runsaasti punaistakin väriä, jotka uskalsivat yhtä lailla pitää ääntä. Hienoa oli pelata, Myllymäki fiilisteli.

Linkit:
Ottelun tilastot
Topi Naskalin ottelukuvat
Esa Jokisen ottelukuvat
Pääkallotodistus: Maalivahdit ja SPV-nuorukainen kolmannen finaalin tähtinä
Pääkalloraportti: Jatkoaikadraama: Myllymäki nousi kolmannen finaalin sankariksi
Kapteeni Kauko: ”Tuntuu, että nyt ei ihan kestä päät jokaisella äijällä”
Mikko Kohonen: ”Oli todella iso matsi minulle”
Koponen listasi yhden sytyttäjän ylitse muiden – ”Kovana pudotuspelipelaajana noussut esiin”
Happeen pyyhe ei ole kehässä – ”Ei olla kaivettu edes kassista vielä”

Lue myös siirtouutiset:
Todellinen siirtopommikuvio kytee liigassa: runkosarjan dominoivin pelaaja vaihtamassa maisemaa
Maajoukkuepakki jättämässä SPV:n – nämä vahvimmin ehdolla uudeksi seuraksi

2 comments