Sveitsin Klotenissa ratkaistiin lauantaina maan salibandymestaruus ensimmäistä kertaa yhdellä finaaliottelulla niin miehissä kuin naisissakin. Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö Henri Pitkänen oli paikalla seuraamassa tapahtumaa ja aistimassa tunnelmia.
On lauantai, ja kello on 12.30. Sveitsin NLA-liigan ensimmäiseen Superfinaalin alkuun on tunti, ja Klotenin juna-asemalla on kuhinaa.
Ihmismassat purkautuvat kulkupelistä ja kaveriporukat tervehtivät toisiaan oluttölkit kädessä. Yleisövana alkaa valua tasaisena virtana kohti muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa Kolping Arenaa, ja joukon seassa keskustellaan kiihkeästi päivän otteluiden ennakkoasetelmista. Ilmassa on kliseisesti sanottuna suuren urheilujuhlan tuntua. Historiallisesta tapahtumasta kertovat lakanat ja banderollit ohjaavat tulijaa kohti metsän siimeksessä sijaitsevaa urheilupyhättöä, joka normaalisti toimii jääkiekkojoukkue Kloten Flyersin kotihallina.
Hallille tultaessa ensimmäinen tunne on melu ja ahtaus. Sisääntuloaukko on kapea ja lehmänkellojen kilkatus sekä ihmisten huuto täyttää äänimaailman. Kierrän mielenkiinnosta hallin kerran ennen sisäänmenoa ihan vain katsoakseni, mitä ympäristöön on pystytetty. Ruokakojuista tulviva makkaran ja pihvin tuoksu herättää ruokahalua, ja pienestä kopista on mahdollisuus ostaa finaalijoukkueiden fanituotteita. Fiksu ajatus.
Naisten finaalin alkuun on noin puoli tuntia, ja hallissa on jo mukavasti porukkaa. Sveitsiläinen kollega käy tervehtimässä ja toteamassa, että vaikka virallisesti päivä on loppuunmyyty, naisten finaaliin tuskin vielä tulevat kaikki. Halli ei ole mikään pramea monitoimiareena, vaan runsailla seisomapaikoilla ja puisilla rappusilla varustettu vanhan liiton mesta. Joukkueita esitellessä totean, että tämän ajan trendivitsaus nimeltään läpsytin ihastuttaa tai vihastuttaa läsnäolijoita myös tässä tapahtumassa.
Piranha Churin ja UHC Dietlikonin faniryhmät ovat ripoteltuina ympäri hallia, ja se vaikeuttaa olennaisesti yhtäjaksoista ja samanaikaista kannustamista. Naisten finaali on etenkin aluksi tarkkailevaa ja hermostunutta, ja molemmat joukkueet tekevät paljon yllättäviä virheitä. Tunnelma myös katsomon puolella on hieman odottava, ja vaikka kummatkin saavat tukea katsomosta, on pakko todeta jo etukäteen mietityttänyt ajatus oikeaksi: hallissa on odotetusti todella paljon ”neutraaleja”, jotka vain istuvat hiljaa peliä katsoen välillä toki läpsyttimellä läpsytellen. Väkeä on paikalla hienosti yli 6000 ja yleisöä yritetään aktivoittaa melskaamaan eri keinoin, mutta jotenkin ensimmäisissä erissä lento jää hieman kummulle.
Päätöserässä pelin kääntyessä kohti ratkaisuhetkiään myös neutraali osasto herää peliin mukaan, ja loppu on jännittävää seurattavaa yleisön mylviessä. Suomalaisten tähdittämä Piranha Chur hoitaa neljännen pytyn kotiin lopulta 5-3 Seraina Ulberin kahdella maalilla. Pelin jälkeen puolustaja Mia Karjalainen myöntää, että oli outoa ja vaikeaa pelata yhtä finaalia. Se näkyi, mutta mestaruus lämmittää kummasti tunnelmaa suomalaisleirissä.
Miesten pelin lähestyessä väkimäärä katsomossa lisääntyy huomattavasti, ja alkuvihellyksen soidessa tyhjiä paikkoja näyttää olevan lähinnä erittäin tärkeiden henkilöiden katkarapuosastolla. Wilerin faniryhmittymä Westside Devils on pakkautunut seisomakatsomoon, ja Alligator Malansin uskolliset tukijat ovat kansoittaneet toisen päädyn. Tämä on jo järkevämmän näköistä, ja tunnelma voittaa naisten finaalin vastaavan. Yleisömääräksi kuulutetaan 7624, ja se on odotetusti Sveitsin liigan komea ennätys.
Kuten naisten ottelussa, myös miesten kohdalla päätöserässä kierrokset nousevat kovimmilleen ja Malansin hieno kiri maalin päähän tuntuu nostavan hallin kattoa ilmaan muutaman sentin. Mestari Wiler uusii tittelinsä kuitenkin 6-5, ja vihreiden paholaisten rumpujen villi pauke kuuluu mixed zonelle asti. Wilerin leiristä oli kuulunut etukäteen eniten mutinaa yhden finaaliottelun lottomaisuudesta, mutta tällä kertaa ennakkosuosikki kesti paineet.
Suomalaispelaajista niin Malansin Vertti Wigrén kuin Wilerin Tatu Väänänenkin kehuvat tunnelmaa, mutta myös maajoukkuekapteeni Väänänen myöntää tapahtuman erilaisuuden normaaliin finaalisarjaan verrattuna. Sveitsissä tällaiset tilaisuudet osataan järjestää, molemmat toteavat kuin yhdestä suusta. Wiler-fanit, innostuneet juniorit ja pelaajien ystävät sekä sukulaiset piirittävät iloiset sankarit pitkäksi aikaa ennen kuin joukkue pääsee lähtemään kotipaikkaan kohti mestaruusjuhlia. Väänäsellä on herrasmiehen elkein aikaa kaikille.
Pakkaan kimpsut ja kampsut vilkaisten vielä kentälle. Tapahtuman mahdollistaneet kymmenet, jopa sadat talkoolaiset ovat kokoontuneet kentälle ottamaan ohjeita purkamista varten. Ohjeistuksen jälkeen koko porukka antaa itselleen raikuvat aplodit onnistuneen päivän kunniaksi, ja iloiselle väelle täytyy heilauttaa pressiparvelta vielä littipeukku. Job well done.
Osa juhlakansasta jää vielä nauttimaan ohrapirtelöitään ja wurstejaan hallin kulmalle, mutta suurin osa on jo poistunut hämärtyvään iltaan. Kävellessä pois pohdin juuri näkemääni: isossa kuvassa hienot yleisömäärät, loppu(j)a kohti tiivistynyt tunnelma ja tiukat pelit, mutta päivä tuntui vilahtavan ohi silmänräpäyksessä. Se saattoi tosin johtua omista työtehtävistä ja kireähköstä aikataulusta.
Näin mentiin Sveitsissä, mutta mitä tapahtuu Suomessa ensi keväänä? Lähdetäänkö Hartwall Arenalle vai mennäänkö Sveitsin tavoin ensin vähän pienempään ja helpommin täytettävään paikkaan, kuten Helsingin jäähalliin? Sveitsissä tapahtuma sai paljon kiitosta niin pelaajilta kuin katsojiltakin, ja erityisesti tv-toteutus oli todella näyttävä ja onnistunut. Harvemmin televisiossa nähtävä laji oli hetken aikaa urheilevan Sveitsin keskipisteenä pääkanavalla suurimpien tähtitoimittajien johdattelemana.
On selvä asia, että yhdessä finaalissa tulee olemaan Suomessa haasteita ja itsekin liputan sarjamuotoisen finaalisysteemin puolesta, mutta mahdollisuuksiakin voi nähdä. Päätöstä voi ja saa kritisoida edelleen, mutta haluan antaa Suomen tulevalle Superfinaalille mahdollisuuden, koska päätös on tehty ja se pitää. Tässä vastajännäreiden ja mielensäpahoittajien luvatussa maassa näkee etukäteen tuomitsemista aivan tarpeeksi, joten nyt voisi olla sauma lajiväen yhteiselle ponnistukselle. Jos ei toimi, niin sitten ei toimi ja palataan vanhaan.
Classicin, Happeen ja SPV:n finaalitapahtumat viime vuosina ovat osoittaneet, että kyllä meiltäkin alkaa löytyä jo fanikulttuuria. Maltillisilla lippuhinnoilla, laadukkaalla ja houkuttelevalla markkinoinnilla sekä koko päivän kestävän (oheis)tapahtuman huolellisella suunnittelulla pystytään rakentamaan Suomeenkin meidän näköisemme urheilupäivä. Ei ruotsalainen, ei tsekkiläinen eikä sveitsiläinen tapahtuma, vaan suomalainen juttu.
Miljoonan euron kysymys kuuluu, osaammeko me? Saammeko me mökin täyteen?
Lisää Juhani Järvenpään fiiliskuvia lauantaipäivästä voi katsella täällä.
”Päätöstä voi ja saa kritisoida edelleen, mutta haluan antaa Suomen tulevalle Superfinaalille mahdollisuuden, koska päätös on tehty ja se pitää. Tässä vastajännäreiden ja mielensäpahoittajien luvatussa maassa näkee etukäteen tuomitsemista aivan tarpeeksi, joten nyt voisi olla sauma lajiväen yhteiselle ponnistukselle. Jos ei toimi, niin sitten ei toimi ja palataan vanhaan.”
Juuri näin. Mielestäni liitossa osoitetaan rohkeutta, kun muutosvastarinnasta huolimatta ollaan valmiita kokeilemaan.
Urheilullisuus on kova peruste finaalisarjojen puolesta, mutta että saadaan luotua isoja elämyksiä ja innostettua isoja massoja, voi tästäkin minun mielestäni joskus hippasen tinkiä. Tämä voi olla oikea paikka. Ehkä ei ole, olen sen valmis myöntämään, mutta ensin haluan nähdä mitä aikaiseksi saadaan.
Uusia väyliä on hyvä avata ja asioita kokeilla. Jos asia toimii Sveitsissä, Ruotsissa ja Tsekissä niin miksei meilläkin.
Urheilullisuudesta puheen ollen niin esim. jalkapallon mm ja mestarien liiga, jääkiekon maailmanmestaruus, joukkuelajien olympiakullat jne ratkaistaan yhdellä ottelulla. En ole kuullut niitä epäurheilullisuudesta moitittavan.
Hartwall Areena on paikka, mutta pitäisikö ottaa ensiksi pienempi halli?
Juhanille…
Mainitsemasi tapahtumat ovat jo lähtökohtaisesti turnausmuotoisia tapahtumia, jotka on ratkaistava yhdellä ottelulla. Sama peruste ei sovi palloilujen mestaruussarjoihin, koska näiden taustalla pitkät runkosarjat ja playoff-ottelut. Kyseisillä tapahtumilla myös maailmanlaajuinen kiinnostus, jolloin katsomot ovat täynnä.
Silti sanottuna tapahtumalle on annettava mahdollisuus ja aikaa, mutta jos se ei toimi niin on uskallettava sekin myöntää. Suuri merkitys tulee olemaan markkinoinnilla ja halutulla kohderyhmällä. Otteluun on päästävä muidenkin kuin liitonmiesten ja pääkaupunkiseudun asukkaiden. Muussa tapauksessa tapahtuma tulee olemaan fiasko. Maakunnille on myös annettava markkinointitukea omiin tapahtumiin sekä ennenkaikeka mahdollisuus järjestää suuria tapahtumia (maaottelut, cup-finaalit).
”Sarjasta”..
Pointtisi on ihan hyvä ja ymmärrän sen perusteet. Kuitenkin esim jalkapallossa kaikki joukkueet haluavat ”eurooppaan” ja sinne pääseminen vaatii hyvän sijoittumisen omassa pitkässä sarjassa, mahdolliset karsintapelit lohkovaiheeseen, sarjamuotoisessa lohkovaiheessa menestymisen, 2-osaiset jatkopelit ja vasta sitten yksiosainen loppuottelu. Onhan se toki turnausmuotoista(kin), mutta kovat ovat yhden ottelun panokset.
Siitä en oikein saa kiinni, mikä maailmanlaajuisen kiinnostuksen ja katsomoiden täynnä olemisen suhde on urheilullisuuteen?
Lajifriikille pitkä finaalisarja on parasta, sillä hän katsoo jokaisen pelin joka tapauksessa.
Satunnaiselle, salibandysta normaalisti ehkä vain mm-finaaleita katsovalle taas yhden ottelun kerrasta poikki (- sanon suoraan sen) -tapahtuma parhaaseen katseluaikaan voi olla kiehtovampi elämys.
Samoin itse en todellakaan lähtisi Tampereelta toiselle paikkakunnalle katsomaan viidettä finaalia joidenkin SPV:n ja Happeen välillä, vaikka töllöstä pelin katsoisinkin. Mutta yhden ottelun finaalitapahtumaa kaikkine oheissirkuksineen voisi ehkä mennä ihmettelemään, pelaisi siellä ketä tahansa.
Joo hieman ontuvasti ehkä kerrottu..tarkoitan, että ko. tapahtumat vaihtavat joka vuosi paikkaa, eikä ole väliä missä on karkelot niin paikat ovat täynnä. Eikä ole väliä ketkä pelaa, tunnelma on kohdillaan. Nyt on vaara, että ainoastaan tietty osa pääsee osaksi tapahtumaa ja kaikkea sitä oheistoimintaa joka mukana kulkee.
Saattoi jäädä negatiivinen kuva omasta vastauksesta, mutta niin ei pitänyt. Vaikka olen sarjan kannalla, en itke sen perään vaan annan kaiken tuen tulevalle.
Noniin, muutamia pointteja superfinaali-keskusteluun. Ensinnäkin, jos kriittistä ja analyyttistä katsetta rinnastetaan mielensäpahoittamiseen tai ”vastajännäreihin”, niin ollaan melko pahasti hakoteillä, eikä ymmärretä järkevän keskustelun perusteita. Ilmeisesti olisi ollut monien puolestapuhujien mielestä hyvä, jos kaikki olisivat heti olleet innosta hihkuen samaa mieltä ja heti valmiita (heidän itsensä tapaan) nuolemaan liiton takapuolta ja kiittelemässä – ilman minkäänlaista ajatusta niistä ongelmakohdista, joita yksittäinen finaali väistämättä sisältää.
”Jos toimii Ruotsissa, Sveitsissä ja Tshekissä niin miksi ei meilläkin”: Tästä väitteestä pari pointtia. Uskon vahvasti, että tulee kyllä toimimaan meilläkin vähintään katsojamäärien osalta. Kokonaan eri asia on se, kuinka jäyhät härmäläiset saadaan innostumaan samanlaiseen äänenpitoon peleissä, kuten muissa maissa tehdään. Kaikissa muissa salibandyn kärkimaissa on palloilun fanikulttuuri ja yleinen itsetunto jo historiallisesti aivan eri tasoa, eikä siellä häpeillä olla innoissaan salibandysta, toisin kuin valitettavasti jopa lajiväellä on Suomessa välillä tapana. Toivon, että suomalaiset eivät vain tule tuijottamaan peliä, vaan uskaltavat tehdä meiningistä hienon, vaikkei kummankaan joukkueen puolesta olisi tunnetta pelissä. Tämän huolen uskallan sanoa, koska kokemusta on jokaisen maan kannattaja- ja katsomokulttuureista salibandyssa niin runkosarjan kuin superfinaalin osalta.
Toinen pointti; finaali voi sinänsä tapahtumana toimia ja uskon toimivankin, mutta se ei välttämättä siltikään takaa vielä kokonaisvaltaista toimivuutta urheilun, urheilullisuuden ja lajin pitkäjänteisen kehittämisen näkökulmista. Sanovat puolustajat mitä sanovat, luettelot isoista urheilukilpailuista, jotka ratkaistaan yhdellä ottelulla eivät ole millään muotoa vertailukelpoisia tässä tapauksessa. Edelleenkin turnausmuotoiset kilpailut ovat aina aivan eri asiota, ja niihin yhden ottelun ratkaisu sopii. Tällaisia ontuvia perusteluita lukiessa tulee väkisin mieleen, että onko yhden ottelun ratkaisun urheilullisuuden puolustaja koskaan itse treenannut tosissaan huhtikuun lopusta ja pelannut kauden aikana treenipeleineen yli 40 ottelua. Tuon valtavan työmäärän ja ajankäytön jälkeen finaaliin kivunneet joukkueet ansaitsevat mielestäni kunniakkaamman ja arvokkaamman ratkaisun paremmuudesta.
Ruotsissa on jo pitkään käyty keskustelua siitä, pitäisikö superfinaali kuopata ja siirtyä takaisin finaalisarjaan. Tshekissä yli puolet liigan joukkueista tekivät vetoomuksen liitolle vielä ennen menneen kauden alkua finaalisarjan puolesta. Molemmissa tapauksissa kyse on ensinnäkin juuri urheilullisuudesta – siitä, että mitataan varmasti kunnolla, mikä joukkue on mestaruutensa ansainnut. Toiseksi kyse on paikallisfaneista, joita Suomessakin alkaa kuitenkin jonkin verran olla. Onko reilua, että faneiltakin viedään mahdollisuus kannustaa joukkuetta rakkaassa kotikaupungissa ja kokea finaalielämys pidempänä nautintona kuin kahden tunnin pikaeuforiana? Mielestäni ei todellakaan. Lisäksi seurojen tuotot saattavat voitonjaosta huolimatta jäädä pienemmiksi, kuin pitkässä finaalisarjassa – huolimatta paras 7 -sarjoista pve- ja ve-vaiheissa. Mielestäni voitaisiin siirtyä suoraan paras 7 -playoffeihin ihan alusta loppuun.
Haluaako joku tosissaan, että finaalin jälkeen jää paljon jossiteltavaa finaalijoukkueiden paremmuudesta ja siitä, että menikö mestaruus ja koko kauden suurin mahdollinen palkinto oikeaan osoitteeseen? Itse en haluaisi. Esimerkkejä on lukuisia. Ihmiset muistanevat varmasti tämän kevään finaalisarjan, jossa Happee johti voitoin 1-0 ja toista peliä 3-0. Muutama vuosi sitten SSV johti samaista SPV:tä vastaan lähes täysin vastaavalla tavalla. Toisen ottelun viimeisissä erissä tapahtui täyskäännös, ja lopulta mestaruutta juhli jo pahasti lähes selkä seinää vasten pelannut joukkue.
Tällaiset tarinat ovat mielestäni huikeita, ja nimenomaan urheilun yksi tärkeimmistä elementeistä. Juuri se, että joukkueita mitataan pidemmässä juoksussa, jättää mahtavia ja ikimuistoisia tarinoita ihmisten mieliin ja joukkueiden välille, historiaan. Tietenkin tarinoita syntyy myös superfinaaleissa, mutta ne tarinat jäävät vain turhan lyhyiksi. Vähän kuin todella hyvä ja innostava elokuva tai kirja, joka lopetetaan johdannon ja ensimmäisen kappaleen jälkeen. Yhden finaalin systeemissä molemmat mestaruudet olisivat suurella todennäköisyydellä menneet eri joukkueille. Kuitenkaan kukaan tuskin kyseenalaisti kumpanakaan vuonna SPV:n paremmuutta sarjan jälkeen. Vai kyseenalaistiko?
Ruotsissa vuosi sitten pelattu finaali ratkesi jatkoajalla sen jälkeen, kun Storvreta oli johtanut peliä toiseksi viimeiselle minuutille asti. En sano, etteikö Falun olisi mestaruuttaan ansainnut, mutta tällaiset tilanteet kuvastavat superfinaalin ”flip-a-coin”-luonnetta. Vielä parempi esimerkki tästä saatiin Tsekissä viime viikonloppuna, kun Tatran ja Boleslav pelasivat 70 minuuttia salibandya ilman selvyyttä paremmuudesta, kunnes rankkarit ja niiden kahdeksas pari ratkaisi koko pitkän kauden mestaruuden toiselle. Voidaanko tällaisen pelin jälkeen tosissaan sanoa, kumpi ansaitsi. Se vain nyt ratkaistiin jotenkin, kun oli pakko.
Finaaliherkku on koko kauden parasta herkkua. On sääli, että sitä saadaan nyt nähdä niin vähän. Tapahtuma sinänsä tulee varmasti olemaan kyllä hieno, saadaan iso osa aktiivista lajiväestä koolle juhlistamaan kauden päätöstä. Enkä kiistä, etteikö panosten nostaminen kohota jännityksen mahdollisimman korkealle juuri yksittäisessä tapahtumassa. Saadaan ehkä joitain uusiakin ihmisiä kiinnostumaan tapahtumasta ja lajista, mikä on tietenkin hienoa. Mielestäni pitkäjänteinen toiminnan ja tapahtumien kehittäminen läpi kauden tuo pitkässä juoksussa myös enemmän uusia katsojia myös runkosarjan otteluihin.
Vielä tuomitsemisesta: en halua tuomita enkä tuomitse, tuon vain esiin ne kohdat, jotka mielestäni tässä ratkaisussa ei palvele parhaalla tavalla lajia. Yhden finaalin systeemin hyvät puolet ovat parhaimmillaan huikeita, ja toivon niiden olevan sitä myös Suomessa. Itse näen vain negatiivisten asioiden vaakakupin painuvan silti selvästi alemmas kuin positiivisten vastaavan. Mut näillä mennään nyt. Ja nyt, kun päätös on tehty, niin tottakai koitetaan nauttia sitten niistä superfinaalin tuomista hyvistä puolista.
Edelliselle kirjoittajalle: useat laji-ihmiset hypettivät toisen finaaliottelun aikana kuinka happee hallitsee täysin suvereenein ottein kaikkea mitä kentällä tapahtuu. Heitänkin takaisin kysymyksen: jos Happee olisi nostellut kannua ensimmäisen pelin jälkeen dominoituaan sitä mielin määrin, olisiko kukaan kyseenalaistanut heidän paremmuuttaan?
on se kumma kun ei saa enää rauhassa katsoa peliä, salibandiä, vaan pitää huutaa katsoessaan.
Vastaus kysymykseesi: ei olisi. Mutta eikö ollut mielestäsi mestaruuden arvolle sopivaa, että sarjaa jatkettiin ja huomattiin, että kannun ansaitsikin lopulta selkeästi SPV?
Niin. Tai asiaa voi tarkastella myös näin: Happeehan oli joukkueista parempi sen kaikista pisimmän ja urheilullisimman sarjan, runkosarjan aikana. SPV voitti vain jonkun lyhyen, yksittäisten pelien pompuille alttiin turnausmuodon keväällä, ja sillä perusteella saivat Suomen mestaruuden nimiinsä.
Hyvä, harkittu ja asiantunteva kirjoitus Pointteja-nimimerkiltä. Tämä keskustelu on erittäin tervetullutta nyt, kun ensi vuonna pelataan yhdestä voitosta. Toivottavasti nämäkin mielipiteet auttavat järjestäjiä hyvän tilaisuuden rakentamisessa. Mielellään leimaamatta ketään asiantuntemattomaksi, perseennuolijaksi tms.
Lisää tällaista pohdintaa!
Kiitos. Sori, että tuo mainitsemasi sanavalinta oli vähän asiaton, otti vain päähän kriittisten mielipiteiden leimaaminen suoraan mielensäpahoittajiksi tai vastajännäriksi. Jos ei ole erimielisyyttä, harvemmin on hyvää keskusteluakaan.
Vaikka seuraan lajia aktiivisesti, enemmän kuin mitään muuta lajia, en ollut päättyneellä kaudella paikan päällä yhdessäkään liigaottelussa. En ehkä ensi kaudellakaan, paitsi finaalipäivänä menen ehdottomasti! Kyllä mikä tahansa halli täyteen tulee, ja vaikka urheilullisuus kärsiikin, saadaan näkyvyyttä lajin ulkopuolisille, mikä on tässä lajin kehitysvaiheessa tärkeintä.
Ehdotat siis, että finaalit ovat turhia ja mestaruus pitäisi jakaa runkosarjan perusteella, ilman Play-Off vaihetta, joka on kaikkien palloilusarjojen suola?Runkosarjassa Happee onnistui, muiden kärkijoukkueiden pelatessa otteluitaan sopivasti ristiin, keräämään sarjan pisteautomaattijoukkueita vastaan riittävästi pisteitä ja voittamaan runkosarjan niukasti. Kun paine kasvoi, panokset nousivat ja tosipelit alkoivat, Happee mureni täydellisesti sekä, henkisesti, fyysisesti että pelillisestikin. Viimeisen finaalipelin jälkeen voidaan aiheellisesti kysyä, ansaitsiko Happee edes hopeamitaleita eli oliko se loppujen lopuksi edes sarjan toiseksi paras joukkue?
Lajille ja finaaleille saadaan mediassa pitkäkestoisempi näkyvyys, jos pelataan finaalisarjaa. Yhden finaalin systeemillä pelattaessa saadaan medianäkyvyyttä vain siitä yhdestä ottelusta. Ottelusarjaa pelattaessa jokaisesta. Tämä ja viime kevät ovat hyviä esimerkkejä medianäkyvyyden kasvusta ja sen pitkittämisestä. Vertaa tilannetta muihin kansallisiin palloilusarjoihin poislukien jalkapallo. Voisiko jääkiekossa tai lentopallossa tai koripallossa toteutua yhden finaalin loppuhuipennus. En usko, että missään edellä mainituissa lajeissa.
Pitääkö tässä asiassa apinoida Ruotsia, josta pari muuta tässä keskustelussa aikaisemmin mainittua maata ovat ottaneet mallia?
Kun tarve näyttää olevan kehittää jotain uutta nykyisen finaalijärjestelmän tilalle, niin eikö voisi kehittää kokonaan uutta konseptia vaihtuvine oheistapahtumineen finaalisarjan ympärille, jota muut voisivat matkia?
Yksi finaali Helsingissä on nimenomaan liitonmiesten eduksi tehty päätös. Saadaan pukumiehet ja muu kerma paikalle samalla kuin seurojen tukijat, fanit ja junnut jäävät ruikuttamaan rannalle. Yksi finaali toimii vain jos paikkakunta voisi olla minkä tahansa joukkueen kotipaikkakunta.
Jyväskylässä saadaan finaalisarjankin aikana parempi hurmos kuin yhdesdä finaalissa Helsingissä.
Pointteja sai juuri uuden fanin. PelkKää asiaa poislukien yhden kohdan: ”Yhden finaalin systeemin hyvät puolet ovat parhaimmillaan huikeita”. Mitä ne huikeat puolet ovat? Mitä lisää verrattuna Synergia-areenan tapahtumiin yhdellä finaalilla saadaan enää mukaan? Media näkyvyyttä? Pitääkö koko lajin tärkein tapahtuma alistaa lajin näkyvyyden edistämiselle? Eikö tota olisi voinut ensin harjoitella vaikka Cupin finaalilla (ei toiminut viimeksi)?
Synergian tapahtumat olivat ilmeisesti mitä onnistuneimmat, mutta yhden heikkoudenkin ne toivat esiin. Aikataulut (mahd 5. peli) menivät uusiksi hyvin lyhyellä varoitusajalla, koska muut tapahtumat menivät etusijalle. Kun tapahtuman päivämäärä on lyöty lukkoon riittävän ajoissa, mahdollistaa se kauempaakin tulevien katsojien osallistumisen tapahtumaan. Silloin finaalista on mahdollista tehdä koko säbäväen yhteinen tapahtuma.
Toinen selkeä etu yhdessä finaalissa on sen tuoma media- ja katsojahuomio myös naisten mestaruuden ratkeamiselle. >5000 katsojaa naisten loppuottelussa on sellainen luku jolla voidaan jo houkutella yhteistyökumppaneitakin.
Turha sitä on kuvitella, että pelkästään pelaamalla yksi ottelu isossa hallissa helsingissä tai finaalisarja finalistien kotikaupungissa tuo suoraan mediahuomiota, hyvää tapahtumaa tai suuria katsojamääriä. Vähän tuntuu siltä, että keskusteluissa unohtuu se valtava vapaaehtoistyö mikä usein liittyy siihen, että joku asia koetaan omakseen ja tärkeäksi.
Välillä verrataan Ruotsiin ja välillä verrataan jääkiekkoon tai muihin lajeihin. NHL pudotuspelit ja finaalit ovat todella pitkä sarja, jonka ympärillä on suuri hype ja pelaajilla pitkät perinteikkäät playoff parrat. Nyt on päätetty verrata omaa tekemistä Ruotsin vastaavaan, mutta mielestäni jääkiekon finaalisarjoihin vertaaminen on siinämäärin perusteltua, että vaikka lajikulttuuri on ehkä erilainen niin suomalainen kulttuuri on se mistä ponnistetaan. Ei ruotsalainen eikä Keski-Eurooppalainen.
Se mitä yritän tässä sanoa on, että mentiinpä millä mallilla tahansa niin suomalainen jäyhä ja kriittinen mieli vaatii paljon, mutta lämmetessään tunnetta ja meteliä riittää. Suoraan sanottuna en usko, että yleinen tekeminen lajin parissa on vielä sillä tasolla, että mitään hurmoksellista tapahtumaa ensi vuoden finaalista tulee. Olen mielelläni väärässä, mutta paljon pitää tapahtua, että tapahtumasta tulee oikeasti sellainen mitä siitä halutaan. Siltikin jää edelleen se kysymys, että jos saman verran satsattaisiin finaalisarjaan niin millainen siitä tulisi. Näin ollen kääntäisinkin jo keskustelua enemmän siihen tapahtuman sisältöön ja toteutukseen kuin siihen kumpi on parempi vaihtoehto.
Miksi finaali pelataan helsigissä Hartwall Areenalla? Miksi ei voi viedä muualle? Esim. Tampere?
Tuon mediahuomion ongelma on, että vaikka sitä tulisi, niin sitä ei kuluta juuri kukaan. Esimerkiksi tämän kevään finaaleiden tv-katsojaluvut ovat itkettävän ja naurettavan rajapinnalla. Mikäli oikein tulkitsin näkemiäni lukuja, niin muodostelmaluistelukin keräsi noin kolme kertaa enemmän katsojia kuin samana viikonloppuna pelattu miesten salibandyfinaali. Suorastaan vilpittömästi toivon tulkinneeni lukuja väärin mutta näkisin kuitenkin, että hallin täyttyminen yksittäisessä finaalissa ei ole lajin suurin huolen aihe. Jos yksittäisillä finaalisarjan otteluilla on alle 50K katsojaa, niin ei siinä ihan koko valtakunta ole vielä hengittänyt salibandya.
Tampereen Hakametsään tuota on turha tuoda, Tapparan pelaa kuitenkin silloin pleijareita. Joten ei tilaa.
Yhdellä finaalilla tavoitellaa suurempaa näkyvyyttä lajille. Siitä muutama pointti.
Lajinäkyvyys kenelle? Satunnaiselle potentiaaliselle tulevalle fanille vai lajiniiloille? Yhdellä finaalilla saadaan paikalle lajin ”kerma” ja ko. paikkakunnalta riittävän kiinnostuneet fanit. Tämän lisäksi finaalissa pelaavien joukkueiden faneista ne, joilla on aikaa ja rahaa tulla paikalle. Tällä varmaan saadaan juuri ja juuri Helsingin jäähalli täyteen, jossa tunnelma on kaukana esim. Synergia-areenasta, koska isolla osalla katsojia ei ole sidosta joukkueisiin (elleivät satu olemaan ko. paikkakunnalta).
Entä lajin näkyvyys finaalissa pelaavaan joukkueen näkökulmasta? Joukkue menettää mahtavan tilaisuuden promota omaa seuraansa ja lajiansa omalla paikkakunnalla. Esimerkiksi tämän vuoden finaaliin tyli katsomoon lajille täysin vieraita faneja viettämään virkistyspäivää. Finaaleissa laji on parhaimmillaan, joten uskon, että näistäkin uusista katsojista saadaan osa myös seuraavalla kaudella katsomoon. Näin ollen seura saa pikkuhiljaa kasvatettua fanipohjaansa, kunhan tuote vain on kunnossa. Yhden finaalin mallissa tämä mahdollisuus viedään pois.
Finaalisarja on oikeasti näkyvyydeltään paljon parempi kuin faneista irralleen keinotekoisesti kyhätty yksi finaali. Suomessa ei ole samanlainen fanikulttuuri kuin esim. Ruotsissa. Kaikki, jotka olivat katsomassa tämän kauden finaaleja, näkivat, että finaaleissa ei ole korjattavaa. Korjattavaa löytyy sen sijaan ottelutapahtumissa kauden aikana. Tässä salibandyliiga voisi olla paremmin tukena, eikä vain viedä kauden palkinnon pois seuroilta, faneilta ja tukijoilta.
Annetaan mahdollisuus yhdelle finaalille? Tämä tulee menemään niin, että ensimmäisenä kautena onnistutaan saamaan ihan OK finaali Helsingin mittakaavassa. Liitto toteaa tehneensä virheitä markkinoinnissa plaaplaa ja kokeilua jatketaan pari vuotta. Se, mitä hallaa tämä tekee seuroille, voi vain kuvitella.
Tosiasi on, että yhtä finaalia halusi vain 10% laji-ihmisistä ja heistäkin 90% löytyy Helsingistä. Kabinettipäätös, jonka primusmoottori on jo lähtenyt liitosta, joten kukaan ei tule kantamaan vastuuta virheellisestä kokeilusta.
Salibandyliigan pudotuspeleissä olisi mielestäni pelattava yhtenäisesti siten, että jokainen kierros on samanlainen. Siis myös finaali sarjaksi! Paras kolmesta on kuitenkin riittävä, ei tarvita seitsemän ottelun sarjoja.
En ymmärrä sitä, miksi ensimmäisellä kierroksella valitaan vastustaja, muttei enää välieriin. Eikö olisi loogista, että edelleen valitaan tai sitten kaikki parit tulevat suoraan annettuna?
Ja kolmantena: Finaalisarjan saaminen kotiluolaan on se pointti koko hommassa. Todella lattea päätös kaudelle on matkustaa maakunnista jonnekin Helsinkiläiseen kolkkoon messuhalliin häviämään yhdessä pelissä mestaruus. Toivotaan, että kiinnostus riittää finaaleja kohtaan myös finaalipaikkakuntien ulkopuolella, mutta epäilen hiukan.
En ehdota. Esitin vain yhden vaihtoehtoisen näkemyksen yhden totuuden (paras viidestä -finaalisarja on ehdottoman urheilullinen ja oikea tapa ratkaista mestaruus) rinnalle.
Pointtisi Happeen runkosarjavoiton syistä on turha, sillä kaikilla oli saman verran pelejä pelattavana, ja kaikki pelasivat yhtä monta kertaa toisiaan vastaan. Pisteautomaattien voittaminen kuuluu touhuun. Muistaakseni viime kaudella Englannissa Man City ei voittanut Liverpoolia keskinäisissä, mutta otti ratkaisevan verran enemmän pisteitä muista otteluista, ja voitti sillä mestaruuden.
MUTTA kyllä minusta pudotuspelit ehdottomasti kuuluvat ja sopivat salibandyyn. Ainoastaan jalkapalloon on perinteiden vuoksi vaikea kuvitella pleijareita.
Finaalitapahtumaa on kritisoitu ja epäilty sen toimivuuttaa mutta kuinka moni muistaa Salibbandyn MM -kisojen finaalien tunnelman Hartwall Areenalla? Molemmissa finnaleissa paikalla olleena voin vakuuttaa että parempaa fiilistä ei ole syntynyt missään muussa urheilutapahtumassa Suomessa, Jääkiekon MM-kisat muukaan laskien.
Nyt epäillään että salibandykansa ei osaa kannustaa samalla tavalla kuin muissa maissa? Turhaan koska profiililtaan Suomen salibandyssä on nuoria katsojia eniten joilla ei ole estoja samalla tavalla kuin ikäihmisillä.
Olin myös katsomassa Prahan O2Arenalla finaalitapahtumaa joka on paras areena Euroopassa, yli 11 000 salibandyfania sytytti aivan uskomattoman tunnelman jota ei voi todellakaan verrata meidän pienten hallien tunnelmaan.
Ainoastaan Hartwall Areenalla vastaava taphtuma on mahdollista toteuttaa.
tämähän on ryöstö!
Tässä käännetään finaaliseurojen ja niiden fanien rahat. Finaalijoukkueiden fanit siis pakotetaan matkustamaan ottelutapahtumaan jopa satoja kilometrejä. Monilapsiselle perheelle tämä tarkoittaa satojen eurojen ylimääräistä kulua! Ja tämä raha on varmasti pois seuran kassasta; fanituotteita tms. ei enää hallilla ole varaa ostaa, kun ylimääräinen matkustaminen on jo vienyt perheen rahat. Miksi liitto kumartaa kuvitelluille ”potentiaalisille faneille” ja pyllistää olemassa oleville todellisille faneille? Ei paljon salibandyn maksavaa yleisöä kunnioita tämä uudistus.
Ketä tämä uudistus sitten tosiasiassa palvelee? Uudistus palvelee sellaista seuraa, joka
– ei kykene voittamaan mestaruutta pidemmässä ottelusarjassa ja
– ei itse kykene houkuttelemaan maksavaa yleisöä edes finaalimatseihin.
Jokainen voi tietenkin itse miettiä, mikä liigaseura täyttää em. ehdot. Lisäksi uudistus palvelee niitä yrityksiä, jotka hyvää palkkiota vastaan järjestävät ko. tapahtuman. Miksi muuten kukaan tekisi talkoilla töitä ko. tahtuman eteen kun tuotot menee liikemiesten taskuihin?
Mielenkiintoista keskustelua ja erinomaisia näkökulmia. Kiitos niistä.
Nimimerkille ”Pointteja”: En tarkoittanut nyt tästä yhdestä finaalista syntynyttä kriittistä keskustelua noilla termeillä, vaan maassa vallitsevaa yleisempää ilmapiiriä, joka ainakin itselleni pistää välillä silmään. Ja olihan siinä vähän tietoista kärjistämistäkin. Keskustelua ja perusteltuja näkökulmia on tärkeää olla olemassa, jotta kuten sanoit, syntyy rikkaampaa dialogia.
Vielä yksi oleellinen pointti Sveitsiä ja Suomea verratessa: Sveitsissä yleisömäärät ovat polkeneet pitkään paikoillaan, ei olla nähty jäähallifinaaleita ja viime vuosien yleisömäärät ratkaisuotteluissa ovat pyörineet 1000 ihmisen hujakoilla. Liigan yleisöennätys ennen lauantaita oli peräti vuodelta 2002, ja sekin oli ”vain” 2480. Siellä siis nähtiin yksi finaali sangen tarpeelliseksi, jotta tähän asiaan saadaan vihdoin muutosta. Suomessa lähtökohta on erilainen, kun olemme päässeet nauttimaan hienoista tapahtumista ja yleisömääristä suuremmilla näyttämöillä jo pidempään ja seurat osaavat itse hoitaa isoja tapahtumia.
”Kuinka moni muistaa Salibandyn MM -kisojen finaalien tunnelman Hartwall Areenalla?”
Hei, ihan eri asia. silloin laatikossa oli SUOMI, joka pelasi RUOTSIA vastaan maaottelun, MM-finaalin. Maajoukkueen kannustaminen yhdistää kaikki suomalaiset, mutta jos Hartwall Areenan askissa olisi esimerkiksi SPV ja yllätysjoukkueena OLS pelaamassa finaaleja, niin moniko pääkaupunkiseudun säbäniilo raahautuisi paikalle.
Vaikka asumme Kehä III sisällä, eikä meillä ole siteitä kahden viime kauden finaalijoukkueisiin, olemme käyneet molempina kausina katsomassa Synergia Areenalla pelattua ottelua ja molemmilla kerroilla tunnelma on ollut huikea. Vastaavaa fiilistä ei saa aikaan, jos ottelun vie tyystin vieraalle paikkakunnalle. Moniko finaaliseuran paikallinen tulevaisuuden toivo, junnu, pikkupoika tai tyttö, pääsee matkustamaan satoja kilometrejä katsomaan oman joukkueensa esiintymistä kauden huipennuksessa, finaalissa. Kaikilla perheillä ei ole siihen varaa, eikä mahdollisuuksia. Mistä nämä tulevaisuuden toivot silloin jäävät paitsi? Esimerkiksi kovaan harjoitteluun kannustavista unelmista päästäkseen esikuviensa mukaisesti pelaamaan finaaleja kotiyleisönsä edessä.
Pikkujuttu, mutta neljän hengen perheessämme olemme tehneet kollektiivisen periaatepäätöksen, että ensi kevät tulee olemaan meille poikkeus kymmenvuotiseen perinteeseen käydä katsomassa säbäfinaaleja.
Yhteen finaaliin johtaneen epäurheilullisen päätöksen sekä paikallisuuden poistamisen johdosta boikotoimme yhden ottelun finaalia, niin pitkään kun niitä järjestetään, vaikka suosikkijoukkueemme pelaisi finaalissa. Samaan aikaan pelataan monien muiden palloilulajien finaalisarjoja, joten muita huippujännittäviä ja draamaa tarjoavia finaalisarjoja on yllin kyllin tarjolla.
Me annamme katsomosta tilaa Alakiventien markkinointiponnistelujen seurauksena finaaliin saapuville sankoille kansanjoukoille.
Aika moni suhtautuu tunteella tähän uudistukseen.
”Good… Good…” sanoisi keisari Palpatine.
Silti vierastan Sporttiperheen kaltaisia mökötysreaktioita. Peli ei muutu miksikään vaikka finaalit pelattaisiin paras viidestätoista, eikä kukaan voi etukäteen tietää minkälainen tunnelma pelipaikalla on kun peli pelataan vasta vuoden päästä. Nauttikaa salibandysta sen kaikissa muodoissa. Livenä, telkkarista, netistä ja liveseurannasta. Mikään ei ole parempaa kuin menneiden pelien muisteleminen ja missä Sporttiperhe on tuolloin? Pelaamassa korttia keittiössä? Älkää viitsikö…
Me ollaan tuolloin katsomassa SM-liigan playoffeja tai jotain muuta sporttia, keväällä on valinnanvaraa ja paljon.
Kannaottomme on nimen omaan urheilullisen ratkaisun sekä paikallisuuden ja kaikkien niiden finaalijoukkueiden kannattajien puolesta, jotka yksinkertaisesti eivät pysty matkustamaan yksittäiseen finaaliin ulkopaikkakunnalle, joka voi sijaita satojen kilometrien päässä .
Kylläpäs elää sitkeästi tämä Matti Ahteen aikanaan sanoma värikäs mielipide ”ei ole koskaan ollut muulloin Hartwall Areenalla näin hienoa tunnelmaa”. Tuota, tuota…..kyllä on ja monesti. Matti toki osasi mielistellä liiton puheenjohtajana lajiväkeä.
Jonsku, kerro yksi esimerkki milloin Hartwall Areenan tunnelma on ollut parempi kuin Salibandyn MM – kisojen finaalissa?
Salibandyniilot eivät osaa arvostaa omaa lajiansa vielä riittävästi. Out of the box näkijänä uskallan väittää että juuri tälläinen itsensä vähättely ei ainakaan kasvata lajin arvostusta.
”Kannaottomme on nimen omaan urheilullisen ratkaisun sekä paikallisuuden ja kaikkien niiden finaalijoukkueiden kannattajien puolesta, jotka yksinkertaisesti eivät pysty matkustamaan yksittäiseen finaaliin ulkopaikkakunnalle, joka voi sijaita satojen kilometrien päässä .”
Et ole miettinyt politiikkaan lähtöä? Jos kohdistaisit energian ja tarmon johonkin tähdellisempään niin tiedä vaikka äänestäisin.
Jos olet huolissaan paikallisten fanien osallistumisesta niin auta niitä järkkäämään fanibussit Helsinkiin (olettaen että finaalit pelataan siellä) Hartwalliin mahtuu kaikki tämän vuoden finaalin paikallaolijat ja tilaa jää vielä ylikin. Tuo sinne ne paikalliset fanit sen sijaan että mökötät kuin Krista Kosonen konsanaan ja toteat että ”Tämä ei ole minun salibandyni…”
Urheilullisuus tietty kärsii jonkun verran, mutta säännöt ovat selvät. Pelin voittaja on mestari, joten paketin tulee olla kunnossa finaalipäivänä. Mitään ”säälimahdollisuutta” toisen, kolmannen tai yhdeksännen pelin muodossa ei tule.
En minäkään yhden pelin finaalia ylistäisi, mutta ihmettelen miten se ottaa niin kupoliin ettei tätä korttia voi katsoa ilman mielensäpahoittamista. Muutaman vuoden tätä ja jos ei toimi niin mennään takaisin paras viidestä tai useampaan peliin jos yksi finaali ei ota toimiakseen. KUKAAN ei kuole tästä kokeilusta eikä salibandy tule millään tavalla kärsimään pitkässä juoksussa vaikka tämä olisikin susi. Etenkin naisten joukkueiden luulisi olevan mielissään. Ruotsissa oli yli 10 000 katsojaa naisten finaalissa. Kyllä minua kiinnostaisi pelata semmoisen katsojamäärän edessä. Vaikka sitten sitä korttia…
Samalla tavalla Happee ja SPV olisi voinut täyttää Synergian ja Areenan jo semifinaaleissa, vai mitä?
Lajin markkinointi seuran omalla markkina-alueella:
Mikä saa lajin ”ulkopuolisen” ihmisen kiinnostumaan lajista? Se on laadukas ja hienosti hoidettu ottelutapahtuma, jossa on tunnetta ja jyskettä. Mikä on se hetki, kun ”ulkopuolinen” saattaa löytää itsensä hallille ja seura/laji saa näyttää kyntensä ja pyrkiä motivoimaan katsojaa tulemaan uudelleen? Se on kauden huipennus. Nyt tuo kauden huipennus viedään pois, vaikka finaalisarjassa ei ole mitään vikaa, kun tämä ja viime vuosi ovat sen osoittaneet.
Itse asun Seinäjoella ja ikäväkseni joudun toteamaan, että kauden aikana on hyvin vähän tunnerikkaita pelejä (Happee, SSV ja Classic), joissa oikeasti on tunnelmaa. Sitten tulee ”ymmä muut” osasto, joita vastaan pelatessa haukotellaan ja jutellaan mukavia, koska pelin intensiteetti ei vain nouse korkealle ja tunnesiteitä vastustajien välillä ei ole.
Näin ollen kauden aikana on hyvin vähän mahdollisuuksia, jolloin seura ja laji voi näyttää ”parastaan”. Playoffsien ensimmäinen kierros ei vielä poikkea runkosarjasta, välierissä alkaa jo kutkuttamaan ja finaalisarja on aivan huikeaa lajin ilotulitusta.
Salibandyliigan olisi pitänyt korjata perustuote ensin paremmalle tasolle. Sitä kautta lajin kiinnostus nousee korkeammalle tasolle. Vain sitä kautta massat kiinnostuvat lajista ja silloin yhden finaalin onnistuminenkin on todennäköisempää.
Nykyinen päätös on pyllistys seuroille, sponsoreille, faneille ja junnuille. Fakta on, että yhtä finaalia ei kannatettu kovinkaan paljon pääkaupungin ulkopuolella.
Jos SPV pelaa finaalissa, menen varmasti paikan päälle. Jos SPV ei pelaa finaalissa, en todellakaan aio ajaa 700km, maksaa hotellista, maksaa pääsylipusta, jotta näen esim. Classic – Happee finaalia.
Finaalitapahtuma voidaan järjestää hyvin Helsingin ulkopuolla jos Hartwall Areenaa vastaava tapahtumapaikka olisi muualla. Valitettavasti Tampere ei ole pystynyt rakentamaan areenaansa vaikka sitä on puuhattu viimeiset viisi vuotta.
Turun HK Areena on auttamattoman vanhanaikainen eikä sinne saada suuria massatapahtumia onnistuneesti toteutumaan, kuten esom. konsertinjärjestäjät todenneet.
Harmi kun tästäkin aiheesta on noussut poru, Helsinki vastaan muu Suomi, kuitenkin puhutaan koko Suomen pääkaupungista jossa kaikki palvelut on helppo toteuttaa suuremmassa mittakaavassa.
Salibandyväki voisi pyrkiä yhteiseen päämäärään rakentamalla yhdessä koko perheen tapahtuman jossa kaikki juhlivat kauden päätöstä. Tuloksena olisi yhteisöllisyys joka auttaa kaikkia myös seuroja rakentamaan lajin tulevaisuutta.
Salibandyllä on myös suuri mahdollisuus kasvaa pääkaupunkiseudulla valtalijiksi, jo nyt 5 seuraa pelaa liigatasolla jotka varmasti pystyvät omalla markkinoinnillaan saamaan finaalitapahtumaan tuhansia kannattajia.
Käydäänkö Sami kysymässä SPV:n junioreilta haluaako ne lähteä katsomaan Classic-Happee finaalia? Kysytään Koposelta vielä voisko edarin jätkät tulla samalla bussilla ja laitetaan vielä speven verkkarit niskaan. Mennään yhdessä Jaffa Areenalle ja näytetään mistä ollaan kotoisin. Tunnelma on meistä itestä kiinni. Ei Hartwallilla ole tunnelmaa jos sitä ei sinne haluta. Ei olisi Synergialla eikä Seinäjoellakaan… En epäile yhtään etteikö mikä tahansa halli saada täyteen (Suomessa). Ehkä tunnelma voi olla vähän epäröivä aluksi, mutta kyllä sinne fiilistä saadaan jos sitä sinne halutaan.
Tähän asti finaaleihin pääsy on tarjonnut seuralle reilun mahdollisuuden ansaita rahaa toiminnan kehittämiseen. Kaikilla seuroilla on ollut tähän yhtäläinen mahdollisuus. Tämä on nyt historiaa. Rahaliikenne on kokonaan liiton käsissä. Uudistetussa rahanjaossa hyvin tuotettaan myyvät seurata häviävät ja huonosti tuotettaan myyvät seurat pärjäävät. Rahaa tulee finaaleista saman verran – möit sitten hyvin tai huonosti. Miten tämä on lajille eduksi?
Ei ole tarvetta pilata Liigan finaaleita tällä uudistuksella. Suomen Cup on sopiva kilpailu ratkaistavaksi yhdellä finaalilla. Sen loppuottelun ympärille on mahdollista järjestää ”koko lajiväen tapahtuma” kaikkine sirkushuveineen. 100.000 euron palkintopotti olisi Cupiin sopiva ja nostaisi ko. kilpailun arvostusta.
Maikkelille
Kiitos luottamuksesi osoituksesta, mutta pahoittelen, ettei minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta ryhtyä politiikon uralle. Nykyinen työni erään Suomen 20 suurimpien yritysten listalla olevan yrityksen myynnin ja markkinoinnin johtotehtävässä sekä laaja kirjo erilaisia aktiiviharrastuksia riittävät täyttämään kalenterini sekä vapaa-aikani. Pidän kuitenkin mielessä tuon vinkkisi.
Elettäessä nyt jääkiekon SM liigan finaalien huikeinta aikaa ja oltuani tänään Hakametsän hallissa, en voisi kuvitellakaan parempaa ja urheilullisempaa päätöstä jääkiekkokaudelle kuin ottelusarjan ratkeamista viimeisessä ottelussa. Urheiludraaman kaari on nyt huipussaan ja laji-ihmiset saavat nauttia koko seitsemän ottelun sarjan kestosta.
Kuten yllä on jo mainittu, salibandyllä on Suomen Cup, jonka voitto ratkeaa yhden yksittäisen loppuottelun tuloksen perusteella, mikä on cup-sarjalle oikeankaltainen päätepiste. Miksi sitä tuotetta ei voisi kehittää ja tehdä siitä suurtapahtumaa, jonne tullaan ympäri Suomea?
Koska on jo olemassa yksi kerrasta poikki finaali, Suomen Cup, miksi Suomen mestaruus pitäisi ratkaista yhden ottelun lopputuloksen perusteella, vaikka puolivälierät ja välierät pelataan ensin paras viidestä järjestelmällä?
Ymmärrän kyllä oikein hyvin yhden finaalin motiivin, jos finaalilla on tarkoituksena tehdä mahdollisimman suuri rahassa mitattava tulos lajiliitolle. Päätöksentekijänä ajaisin voimakkaasti tätä ratkaisua, jos taloudellinen tulos on tärkeämpi kuin urheilullinen lopputulos. Sehän on lopulta vain näkökulmakysymys.
Minun tai meidän osaltamme keskustelu tästä aiheesta loppuu tähän. Päätökset ovat tehty toteutettaviksi ja niillä mennään eteenpäin.
Hyvää urheilun täyteistä kevättä ja kesää kaikille!
Miltä näyttää Hartwall Areena kun alle 5000 katsojaa? Koska ei ikinä tule yli 5000?
Joko liitto on valinnut tapahtuman järjestelijät ja toimeenpanijat? Ettei vaan olisi vanhoja tuttuja joukossa. Ehdotan, että kaikki keskeiset sopimukset julkistetaan hintoineen. Siten lajiväellä olisi mahdollisuus nähdä kenelle seuroilta ja pelaajilta kerätyt varat siirretään.
Jos noita siirtomarkkinoita katsoo, niin suuri ennustaja ei tarvitse olla jos veikkaa että kevään finaaliin vahvimmat ehdokkaat ovat SSV ja SPV. Paljonko Viikinkien Kotieleissä käy väkeä pääkaupunkiseudulta keskimäärin. Muutama sata, korkeintaan tuhat, ehkä. Entä moniko SPV:n kannattaja lähtee superfinaalin Pohjanmaalta? Pari bussilastillista korkeintaan.. Eli aikas paljon saa tulla porukkaa kyseisten joukkueiden fanien ulkopuolelta että saadaan Hartwall Areena täyteen oli tapahtuma sitten miten hyvin järjestetty tahansa.