Maajoukkueet

Kuvat: Miesten maajoukkuetähdet pallopoikina nuorten MM-kisoissa

30.04.
2015
3 Kommenttia
11
Maajoukkueet
Suomen maajoukkueen ykkössentteri oli omien sanojensa mukaan alennettu vartijan tehtäviin. Kuva: Mika Hilska/Salibandyliiga

Suomen maajoukkueen ykkössentteri Jani Kukkola oli hänen omien sanojensa mukaan alennettu vartijan tehtäviin. Kuva: Mika Hilska/Salibandyliiga

Helsingborg Arenalla Suomen ja Sveitsin välisessä kamppailussa huomiota herättivät kentän laidalla pallopojan tehtävissä olleet henkilöt. Nuorten MM-kisojen vapaaehtoistyöntekijöiksi olivat nimittäin ilmoittautuneet Suomen miesten maajoukkuepelaajat Mika Moilanen, Jani Kukkola ja Asser Jääskeläinen.

Kolmikko tunsi hallin hyvin, sillä he kaikki pelasivat Superliigan FC Helsingborgissa kuluneella kaudella. Pääkallo.fi kävi jututtamassa kisajärjestäjän virallisiin asuihin pukeutuneita herrasmiehiä.

– Heti alkuun täytyy sanoa, että minuthan alennettiin eilisen jälkeen vartijan hommiin, ja nämä kaksi olivat tänään pallopoikia, Kukkola aloitti.

– Kuten nimilapusta näkee, niin olemme täällä vapaaehtoishommissa. Halusimme kantaa oman kortemme kekoon Suomen hyväksi ja siksi päätimme ilmoittautua, hän jatkoi.

Paikallisina salibandyjulkkiksinakin tunnetut miehet aloittivat työt jo MM-kisojen avauspäivänä keskiviikkona. Työt huipentuivat torstain Suomi–Sveitsi-otteluun.

– Eilen kävimme vähän harjoittelemassa B-divisioonan pelissä tuossa naapurihallissa (Idrottens hus) ja tänään sitten saimme niin sanotusti ylennyksen tänne isolle areenalle, puolustajan tontilla luutiva Jääskeläinen hymyili.

– Ihan jees suoritus omasta mielestämme tänään, lähes virheetön, Moilanen tuumi.

Kolmikko oli vakuuttunut Suomen pelistä ja uskoi U19-maajoukkueen menevän pitkälle kisoissa.

– Mielettömän taitavia jätkiä on joukkueessa. Jos pelaa (Rasmus) Kainulaisen kaltaisia yliviileitä kavereita, niin eihän silloin voi kuin pokaali tulla. Ei tässä varmaan ole kuin kaksi–kolme pelivuotta itsellä jäljellä, jos nuo tätä vauhtia tulevat ohi, Jääskeläinen naurahti.

Mika Moilanen hoiti pallopojan tehtäviä ja seurasi samalla jännittyneenä peliä. Kuva: Mika Hilska/Salibandyliiga

Mika Moilanen hoiti pallopojan tehtäviä ja seurasi samalla jännittyneenä peliä. Kuva: Mika Hilska/Salibandyliiga

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Oulu/Vantaa
Twitter: @A_Karjalainen
Janne Ruuskanen
30/04/2015
Aivan loistavaa heittäytymistä!
KEMA
30/04/2015
Äijillä asenne kohdillaan! :)
Andi
01/05/2015
Aso toi moppi sopii paremmin käteen kuin maila.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.