Mestaruuden ratkaissut Mikko Kohonen: ”Vanhan liikkeellä löytyi paikka”

Kuva: Mikko Kohonen / Instagram

Kuva: Mikko Kohonen / Instagram
Kuva: Mikko Kohonen / Instagram

SPV nappasi kolmannen Suomen mestaruutensa Mikko Kohosen jatkoaikamaalilla. Kokenut Kohonen oli jälleen oikea mies oikeassa paikassa, kun ottelulle haettiin lopullista ratkaisijaa.

Vaajakoskelta kotoisin oleva Kohonen on entinen Happeen pelaaja ja koko finaalisarjassa oli miehelle myös henkilökohtaista latausta. Kohosen oma panos mestaruuden suhteen oli iso, koska hän voitti myös pudotuspelien pistepörssin.

– Peli on peliä. Tässä pelissä ei ollut hirveästi paikkoja. Puolustus oli sen verran tiukkaa. Pallo kyllä liikkui meikäläisen kautta, mutta varsinaiset maalipaikat olivat kortilla. Vanhan liikkeellä löytyi paikka ja siitä laitoin sisään, kommentoi Kohonen tuntemuksiaan ja ratkaisumaaliaan Pääkallo.fi:lle ottelun jälkeen.

Happee oli jokaisessa ottelussa kuskin paikalla suurimman osan otteluista. SPV johti sarjan otteluita ainoastaan minuutin ja kolme sekuntia. Happee ei onnistunut maalinteossa neljässä ottelussa kertaakaan viimeisellä kympillä. SPV sen sijaan oli vahvimmillaan loppua kohden.

– Uskon, että me jaksettiin painaa paremmin. Kaverin taso tuntui laskevan pelien edetessä. Me taas pystyttiin pelaamaan omalla tasolla loppuun saakka. Osoitettiin, että kestävyys on valttia. Joku toimittaja tässä joskus sanoi, että salibandyssa nopeus on valttia ja kestävyys ei niinkään, myhäili Kohonen.

Happee ja SPV olivat todella tasaveroinen finaalipari. Kaksi ensimmäistä ottelua menivät kahden maalin eroilla ja kaksi viimeistä ratkesivat jatkoajalla.

– Hirveän paljon taitoa molemmilla. Hyvä hyökkäys ja vaaralliset vastahyökkäykset kummallakin. Kaksi hyvin samanlaista joukkuetta. Molemmat iskivät paljon maaleja runkosarjassa, mutta nyt tiukempi puolustus oli ratkaisevassa roolissa, arvioi Kohonen ottelusarjan ratkaisevia tekijöitä.

Linkit:
Ottelutilastot
Esa Jokisen ottelukuvat
Pääkallotodistus: Mestaruuden ratkaissut Kohonen ainoa viiden kallon pelaaja
Pääkalloraportti: Lakeuksilta tärähti: SPV on salibandyn Suomen mestari
Tilastokummajainen: SPV johti finaalisarjaa minuutin ja kolme sekuntia
Video: Näin SPV vei Suomen mestaruuden jatkoajalla
Mika Kohonen: ”Mikko on kovempi äijä kuin minä”
Mestaruuden ratkaissut Mikko Kohonen: ”Vanhan liikkeellä löytyi paikka”
Kääntyikö salibandyn finaalisarja vilautukseen erätauolla? ”Kirjoita siitä silleen nätisti”
Kuva: Mestaruussuihkun kastelema Tommy Koponen – ”Sanat ovat niin pieniä nyt”
Kouvonen vuoli viime keväänä kultaa Happeessa, nyt SPV:ssä – Henkisesti todella kova sarja”
Juha Kivilehdolle kuudes Suomen mestaruus – ”Syvissä vesissä uitiin”
Pulkkinen ei tiedä vielä jatkostaan – ”Täytyy jutustella kavereiden kanssa”
Kapteeni Kauko nosti hattua SPV:lle – ”Ei ollut sattumaa”
Ratkaisufinaalissa osunut Härkönen: ”Enää ei seisoskeltu, vaan mentiin tosi lujaa päästä päähän”
Läpimurtokauden pelannut SPV-lupaus: ”Nautin täysillä, enkä jännittänyt yhtään”
Pettynyt Junkkarinen: ”Ensimmäinen peli ehkä hämäsi meitä”

4 comments

  1. Ei mitään kaverilta pois. Hienosti teki tehoja. Mut kyllä tolta paikalta pitää tehoja tehdäkin kun saa vaan kytätä ykköskentässä 😀 monesti toi kenttä puolusti neljällä ja Kohonen vaan odotteli toisessa päässä että saa pallon ja aika monta kertaa laitto sellaisen hätäisen pallon mikä lähti ties minne 😀 mut voitto tuli niin ei se huonosti mennyt. Onnea koko jengille!

  2. vähemmän tulis tehoja jos ei ois hyviä syöttelijöitä,joita ei pidetä yleensä minään.paljon on näitä pelaajia jotka juoksevat suoraan maalin kulmalle odottelemaan et joku toimittais heille pallon lapaan.

  3. Semmosta se on se roolituspeli. Voi että kun se Teemukin aikanaan vaan teki niitä maaleja….. Kurja jätkä varmaan, kun ei ollu ekana puolustamassa?