Suomi kokosi rivit kasaan ja murskasi Sveitsin – lohkovoitto varmistui

Suomen peli oli uomissaan Sveitsiä vastaan. Kuva: IFF

Suomen peli oli uomissaan Sveitsiä vastaan. Kuva: IFF
Suomen peli oli uomissaan Sveitsiä vastaan. Kuva: IFF

Alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi voittojen tiellä Helsingborgin MM-kisoissa. Suomi kaatoi Sveitsin vakuuttavaan tyyliin 12–4 (3–0, 6–2, 3–2). Suomen tehokkaimpana hääri viisi tehopistettä iskenyt Olli Kinnunen.

Samalla Suomi varmisti lohkovoiton. Joukkue kohtaa alkusarjan päätöskamppailussa perjantaina Latvian. Sveitsi tarvitsee jäljellä olevasta Slovakia-pelistä voiton välieriin mennäkseen.

Mihin ottelu ratkesi?
Suomi otti ottelun alusta alkaen hallintaansa. Slovakiaa vastaan keskiviikkona peli oli ajoittain hakemista, mutta torstaina siitä ei ollut tietoakaan. Pallo liikkui nopeasti ja Suomi viimeisteli kovalla prosentilla paikoistaan. Samalla myös puolustus toimi erityisesti kahden ensimmäisen erän ajan mallikkaasti, eikä Sveitsi päässyt helposti rakentamaan maalipaikkojaan. Viimeinen niitti ottelulle oli hieman ennen ottelun puolta väliä tuomittu viiden minuutin rangaistus Deny Kanzigille, jonka aikana Suomi lisäsi johdon 7–0:aan. Sveitsi ei kyennyt saamaan kirivaihdetta päälle enää missään vaiheessa.

Ottelun hahmo?
Suomen koko joukkueen esitys oli torstaina ehjä. Eniten tuhoa Sveitsin päässä teki Suomen ykköskenttä. Keskushyökkääjä Olli Kinnusen lapa oli kuuma, ja hän iski ottelussa kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä päälle. Myös puolustaja Eemil Ukkonen jatkoi hyviä esityksiä ja kirjasi tililleen 1+2. Rasmus Kainulaisen lättysyötöt keräsivät erityishuomiota katsomossa.

Ottelun puheenaihe?
Sveitsistä odotettiin ennakkoon kovinta vastusta suomalaisille alkusarjassa. Suomi sai kuitenkin koottua rivinsä kasaan kaksijakoisen avausottelun jälkeen, eikä Sveitsi pysynyt matkassa. Suomi johti ottelua parhaimmillaan 8–0, ja lukemat olivat ansaitut. Sveitsille jää paljon petrattavaa kovaa taistelevaa Slovakiaa vastaan.

Tilastohuomiot
Suomi: Olli Kinnunen 3+2, Juho Sorri 1+2, Eemil Ukkonen, Ville Lastikka 1+2, Rasmus Kainulainen 1+1.
Sveitsi: Jan Zaugg 2+0, Tobias Baumann 1+1, Mario Jung 1+0.

Linkit
Ottelutilastot

7 comments

  1. Loistavaa U19 äijjät! Komppaan Georgesia: nyt kannattas Luukkosen mollaajienkin keskittyä vaan simaansa…

  2. Hyvältä näytti. Verrattuna ensimmäiseen peliin, tuntui että se lapaa käyristänyt jännitys oli poissa ja tänään sitten huomattavasti ehjempää tekemistä.

    Itse katsoin näitä pelityylien eroja. Edelleen käkikellomaan tulevat toivot luottavat siihen ”pallo lapaan ja sitten juostaan”-pelitapaan. Oli siellä useita vaarallisia poikkareita ja puolenvaihtoja, mutta nämä hyökkäyspäässä. Muuten on pitkiä avauksia sekä kovaa kipittämistä. Tuo repertuaari tuntuu olevan sekä naisissa että miehissä ja niin junnuissa kuin varttuneimmissa. Suomella avauspelaamisessa ja varsinkin puolialueen ylittämisessä oli huomattavasti enemmän variaatioita. samoin myös pallosta osattiin luopua huomattavasti nopeammin.

    No, hyvää oli peli tänään ja samaa mietin, että onneksi niitä vääräleukoja ei ole paikalla (vielä). Eli komppaan myös Georgesia ja tarkkailijaa. Todellinen kannustaja tunnetaan siitä, että osaa kannustaa silloin kun sitä eniten tarvitaan. Kyllä voittajan vierellä on helppoa patsastella, mutta tukea eniten tarvitaan silloin kun lapa kyntää syvällä suossa. Onneksi niin ei ollut tänään 🙂

    M-Amulle: Eivät kaikki pitkätukat ole tyttöjä ja kaikki kaljut poikia. Tunnistettavat osat löytyy toisesta päästä ”katsomoa”.

  3. Hieno peli! Luukkonen oli onnistunut valmistautumisessa, pelaajat olivat sopivan aggressiivisia, keskittyneitä ja rentoja. Olli Laine erinomainen kapteenina, psyykkaa joukkuettaan esimerkillään. Tänään erikoismaininta Olli Kinnuselle: kaverista huokui ”täysillä mennään” -asenne joka vaihdossa ja myöskin vaihtopenkillä. Oheistuotteena 5 tehopistettä….
    Sveitsistä mainittakoon, että jotain puuttuu. Vähän vaisu tänäänkin. Eilen keskinkertaisella esityksellä Latvia nurin. Tänään Latvia menetti neljän maalin johtonsa Slovakialle, joten huominen Tsekin ja Slovakian taisto tulee olemaan kaikkea muuta kuin selvä. Täysin mahdollista, että Slovakia voittaa ja jatkaa välieriin….

  4. hyvä ratkaisu laittaa erän poikia pienempään rooliin niin alkoi tulostakin syntyä

  5. No niin, saatiin toi Erä-kortti tähänkin juttuun. Tänään koko joukkueen suoritus hyvä, niin Eräläisten kuin muidenkin.