TPS:lta vahva esitys Joensuussa – ponneton Josba puurtaa Divarissa ensi kaudella

Jere Jokinen oli vahvassa vireessä Josbaa vastaan pelatussa kolmannessa kamppailussa. Jokinen osui kahdesti Tuomas Tokilan selän taakse. Kuva: Anssi Koskinen

Jere Jokinen oli vahvassa vireessä Josbaa vastaan pelatussa kolmannessa kamppailussa. Jokinen osui kahdesti Tuomas Tokilan selän taakse. Kuva: Anssi Koskinen
Jere Jokinen oli vahvassa vireessä Josbaa vastaan pelatussa kolmannessa kamppailussa. Jokinen osui kahdesti Tuomas Tokilan selän taakse. Kuva: Anssi Koskinen

TPS kaatoi Josban vieraskentällä playoutien toisen kierroksen kolmannessa ottelussa lukemin 2-6 (0-2,0-0,2-4). TPS voitti itse ottelusarjan lukemin 1-2.

Voiton myötä TPS jatkaa karsintoja Divarin kakkoseksi jääneitä Welhoja vastaan. Josban pitkä putki Salibandyliigassa katkesi tähän otteluun.

Mihin ottelu ratkesi?
TPS aloitti ottelun vahvasti ja iski heti alkuun kaksi osumaa. Varsinkin ensimmäinen erä oli vierasjoukkueen hallintaa. Toisessa erässä Josba sai pelin juonesta kiinni, mutta ei onnistunut ohittamaan hyvin torjunutta Pyry Luukkosta.

Kolmannessa erässä TPS palasi vahvemmin kuskin paikalle ja aloitti maalinteon. Josba osui ensimmäisen kerran vasta kahdeksan minuuttia ennen loppua ja sen kiri tyrehtyi TPS:n tehdessä seuraavat kaksi maalia.

Ottelun hahmo?
TPS:n kokenut Miikka Läntinen nousi isoon rooliin tärkeässä ottelussa ja iski kaksi osumaa. Saman tempun teki myös Jere Jokinen, joka esiintyi mallikkaasti läpi ottelun ja sytytti myös muita TPS-pelaajia. Molemmat pelaajat kuuluvat turkulaisten kokeneempaan kaartiin.

Ottelun puheenaihe?
Josban vuonna 1990 alkanut liigataival katkesi tähän otteluun. Samalla katkesi koko sarjan tähän asti pisin yhtenäinen putki Salibandyliigassa. Josba lähti playouteihin runkosarjan sijalta 11, mutta hävisi ensin sarjan SalBaa vastaan ja sai nyt todeta myös TPS:n etevämmäkseen.

Tilastohuomiot:
Josba: Perttu Puska 1+1, Tuomas Tokila 16 torjuntaa
TPS: Jere Jokinen 2+0, Miikka Läntinen 2+0,

Linkit:
Ottelutilastot

One comment

  1. Olenko tyhmä?

    En mitenkään saa Josban pelatuiksi kausiksi 26:tta, jos ensimmäinen kausi oli 1990. Eli siis 1990-1991 kausi? Tällöin kausien määräksi tulisi 25.

    Jos kuitenkin on alkanut 1989-1990, niin silloin tulisi 26. Eli tällöin ensimmäinen kausi olisi 1989.

    Vai olenko väärässä?