Liigat

Video: SB-Pron johto suli avausfinaalissa – Eliisa Alanko Classicin sankari

09.04.
2015
0 Kommenttia
9
Liigat
Siellä lepää. Eliisa Alanko on juuri upottanut avausfinaalin voittomaalin. Kuva: Esa Takalo

Siellä lepää. Eliisa Alanko on juuri upottanut avausfinaalin voittomaalin. Kuva: Esa Takalo

Haastaja Classic nousi voittoon Naisten Salibandyliigan ensimmäisessä loppuottelussa. Classic löi mestari SB-Pron vieraskentällä 3-2 lähdettyään vielä päätöserään kahden maalin tappioasemasta. Ottelun maalikooste on nyt katsottavissa.

Keskiviikon avauskohtaamisessa Hämeenlinnan Elenia Areenalla Eija Helenius laukoi SB-Pron ensi erässä johtoon, jonka Laura Hietamäki toisessa venytti kahteen maaliin. Päätösjakson aluksi Anne Suomalainen kuitenkin kavensi, ja ottelun viimeisellä kympillä nousi ratkaisijaksi Classicin Eliisa Alanko. Alanko aloitti ”pelinaisten kympin” istumalla kahden minuutin jäähyn, mutta sen jälkeen tapahtui. Kuusi minuuttia ennen loppua Alanko tasoitti pelin, ja kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa hän laukoi ottelun ratkaisun Nina Rantalan syötöstä.

Toinen finaaliottelu pelataan lauantaina Tampereella. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa.

Linkit:
Ottelun tilastot
Esa Takalon ottelukuvat

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.