Josba julkaisi rajusti nuorentuneen joukkueensa – yli puolet pelaajistosta vaihtuu

Joensuun Josba ei lähde tavoittelemaan suoraa liiganousua nuorentuneella joukkueellaan. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Joensuun Josba ei lähde tavoittelemaan suoraa liiganousua nuorentuneella joukkueellaan. Arkistokuva: Anssi Koskinen
Joensuun Josba ei lähde tavoittelemaan suoraa liiganousua nuorentuneella joukkueellaan. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Ensi kaudella miesten Divaria pelaava Joensuun Josba on julkaissut lopullisen joukkueensa alkavalle sesongille. Pettymykseen päättyneen liigakauden jälkeen pelaajistossa on tapahtunut paljon muutoksia, ja mukaan on nostettu iso joukko junioripelaajia.

Viime kaudella pelanneesta Salibandyliiga-miehistöstä Josbassa jatkaa ainoastaan kaksi maalivahtia ja yhdeksän kenttäpelaajaa. Merkittävimmät lähtijät ovat jo aiemmin uutisoitujen Perttu Puskan ja Pauno Kajoksisen lisäksi muun muassa Jarkko Nurmela, Tatu Könönen, Mikko Hallikainen, Jiri Tikkanen ja Petri Väänänen.

Tulevan kauden ryhmä on rakennettu suurimmaksi osaksi seuran omien junioreiden ympärille, ja mukaan on nostettu sekä A- että B-junioreiden SM-sarjassa pelanneita.

Päävalmentaja Antti Ruokonen kertoo seuran kotisivujen tiedotteessa olevansa tyytyväinen lopulliseen joukkueeseen ja siihen, miten uusi projekti on saatu käynnistettyä.

– Joukkue on harjoitellut jo kolmatta viikkoa yhdessä ja se on erittäin merkittävä asia. Ei tällaista tilannetta ole seurassa ollut juuri koskaan. Joukkue on sitoutunut, taitava ja taisteleva. On myös huomattava, että divarijoukkueemme on yli 90-prosenttisesti pohjoiskarjalainen. Se on kasattu maakunnan, ja erityisesti Joensuun omista nuorista miehistä, Ruokonen toteaa.

Josbaa aiemmin urallaan edustaneet Markus Otronen ja Henrik Kinnunen tekevät paluun joensuulaisten paitaan.

Ruokosen mukaan Josba ei tavoittele ensi kaudella vielä suoraa liiganousua, vaan tähtäin on pudotuspeleissä. Nykyisestä nuoresta pelaajamateriaalista halutaan kasvattaa tulevaisuuden liigajoukkue.

– Aiemmin Josbaan on tullut paljon pelaajia muualta, jopa liigajyriä, mutta todellisia huippupelaajia viime vuosina melko harvoin. Nyt luovuttiin ajatuksesta hakea nopeaa liiganousua rutinoituneella ryhmällä, koska tällainen vanha strategia olisi samalla selvästi vähentänyt useimpien junioreiden mahdollisuutta kehittyä kovissa 1-divisioonapeleissä. Tämä on nuori joukkue Divariin, mutta muutamassa vuodessa meillä on tukku tasokkaita liigapelaajia.

Josban tiedote seuran sivuilla.

Joensuun Josba kaudella 2015-16:

Tuomas Tokila -92 MV
Jesse Huurrekorpi -93 MV
Joona Pesonen -94 MV
Markus Otronen -88
Jesse Reijonen -89
Juho Väisänen -89
Henrik Kinnunen -90
Aleksi Matikainen -91
Ville Laasonen -92
Miro Kämäräinen -95
Samu Juvonen -96
Eetu Kuittinen -96
Veeti Naakka -96
Niklas Räty –96
Eetu Lehtiniemi -96
Juuso Lehtiniemi -96
Joona Kettunen -96
Ville Nevalainen -96
Eemeli Ruokonen -96
Jere Sivonen -97
Mikko Komulainen -97
Aapo Hämäläinen -98
Eetu Sorvali -98

Valmentaja: Antti Ruokonen
Fysiikkavalmentaja: Pasi Kinnunen
Tiedottaja: Keimo Lehtiniemi

21 comments

  1. Hienoa Josba!

    Rohkea peliliike, joka punnitaan heti alkukaudesta. Tulevaisuutta kannattaa rakentaa juuri vuosiksi eteenpäin. Toivotaan parasta koko joukkueelle ja on ilo nähdä noin motivoituneita ja nälkäisiä pelaajia harjoituksissa. Josbassa on junioreilla nyt esiinmarssin aika, joten he tarjoavat nyt kehittymisen ja esillä olon paikkoja. Jokaiselle löytyy oman tasoisia pelejä, kun seurassa on divarijoukkue sekä junioreilla ASM ja Akatemia, joka toimii 2 div tasolla. Juniorithan eriytettiin seurasta noin 5 vuotta sitten ja siellä on tehty erittäin hyvää työtä. Tästä syystä nuorilla lupauksilla on halua tulla Josban edustuksen ja junioreiden toimintaan. Tämä on myös syy miksi naapuri Leba on ryhtynyt näköjään jo ennen näkemättömiin ja voisiko sanoa epätoivoisiin tekoihin salibandyrintamalla. Jo itänyt yhteistyö taitaa muuttua vastakkain asetteluksi ja näyttää siltä, että Josba laittaa paukkuja myös nais- ja tyttösalibandyyn jatkossa. Onhan seuralla mitaleita myös nais- ja tyttösalibandystä vuosien varrelta.

  2. Josban alkuperäiskasvatteja ei ole joukkueessa yhtäkään (!) vuosina 1992-1995 syntynyttä kenttäpelaajaa. Onpa ollut varaa hukata poikia… Toivottavasti jotain opitaan

  3. Ei Josba varmaankaan putoa, mutta kyllä se nousu takaisin liigaan vaatiin melkein ihmeitä seuranta, joka on tuolla tavalla kyntänyt jo vuosikausia. Joensuussa taitaa kuitenkin iso rooli olla taustapuolenkin väännöillä, ja nehän ei välttämättä muutu mihinkään niin pitkään kuin tietyt avainhenkiköt pysyvät keskiössä….

  4. Tämä valittu taktiikka on varmasti paras ja ennenkaikkea ainoa, joten valinnanvaikeutta ei varmaan ollut. Ensimmäinen kommentoija taitaa itse olla todellinen yhteistyönrakentaja, kuten kannattamansa seurakin, kuten kirjoituksestaan heti huomataan.. Vai pitäisikö kuitenkin kehittää omaa toimintaa, muiden laajenemisen estelyn sijaan?

  5. Hoopee, taidat olla sinisydämminen. Eihän vaan oli nimimerkki tullut Holopaisesta Mitä estelyä se Josba yleensä voi tehdä? Tämähän on vapaa maa, onneksi. Voi tietysti laittaa paukut vastakkain asetteluun, mut kenen etu se olisi. Aika ahtaasti ajattelet.. Toivottavasti et ole junioritoiminnan taustajoukoissa? Jos olet, kannattaa jo vaihtaa maisemia… Onneksi meillä päin ei ajatella noin naapuriseuroista, tai jos ajatellaan ei sitä ainakaan tuoda julkisesti esille….

  6. Kova on luotto Ruokosella pelaajiin. Onhan se nähty, että hän on kyllä saanut irti lähes aina joukkueestaan aika paljon, joten aika näyttää miten käy nuorten kanssa. Noinkohan tuo kuitenkaan taas lopullinen joukkue on.

  7. Historiaa kun selaa niin taisi tuon ikäluokan JosbanA junnut tippua SM sarjasta. Kukahan se silloin oli vastuussa valmennuksesta? Joko ikäluokasta ei ole ollut pääsarjatasolle pelaajia tai sitten silloinen valmennus on ollut luokatonta, josta kato on seurannut.

  8. Hienoa Josba! Omilla mennään eikä haalita kehäraakkeja ympäri Suomea. Lisäksi propsit siitä että homma on rehellistä sen sijan että haettaisiin kaiken maailman tukirahoja eri tahoilta että saataisiin kavereille töitä.

  9. Jotain siellä Joen kaupungissa on takuulla tehety eri tavalla ku muualla, jos puuttuu neljä peräkkäistä ikäluokkaa omia kenttäpelaajia (s. 1992, 1993, 1994 ja 1995). On kai niissä yhteensä ollu satakunta peluria? Onko kaikki muuttaneet pois?
    Mut silti, onnee tulevaan.

  10. Osa näistä ikäluokista pelaa miesten 2.div ympäri Pohjois-Karjalaa. Nykyisen Smurffi joukkueen valmentaja kävi säätämässä tässä ikäluokassa aikoinaan.

  11. Onhan se Josbakin niitä kaiken maailman tukirahoja palkkaukseen hakenut, mutta ei vaan ole niitä saanut. Joku ilmeisesti toiminnassa mättää.

  12. Hys hys, koetetaan kommentoida näitä pääkallon hyviä uutisia, ettei joku setä tai täti tule kyselemään turhia saaduista tai saamatta jääneistä tukieuroista Toisin sanoen, keskittykää lajin kannalta olennaiseen keskusteluun….

  13. Tosi kauaskantoista haukkua entiset liigajyrät. Varmaan helppoa jatkossa saada vahvistuksia muualta. 96-98 syntyneiden pelaajien jälkeen tulee syväkuilu jossa ei koko alueella ole lähellekkään maankärkipään junnuja. Ja jos 96-98 syntyneet ovat niin kovia pelimiehiä kuin kehutaan tulevat he siirtymään salibandyliigajoukkueisiin ennen Josban mahdollista liiganousua, jos ajattelevat omaa urakehitystään

  14. Oikea suunta ja hieno askel Josbalta. Junnuja tullut seurattua jonkun aikaa ja tulevat varmasti yllättämään sekä pärjäämään ensi kaudella Divarissa. Mitä vanhoihin liigajyriin tulee, en usko että kukaan seura joka haluaa kehittyä eteenpäin haluaa värvätä ikinä vanhoja pelaajia ”vahvistuksina”. Ja noihin vanhempiin ikäluokkiin, muistaakseni kyseiset ikäluokat tippuivat A-sm sarjasta Leban nykyisen valmentajan Jolkkosen komennossa. Kaikkea hyvää alkavalle kaudelle Josballe! Toivottavasti kerkeisi katsomaan paikanpäälle otteluita, nyt kun viihdearvo nousee nuorien pelaajien myötä.

  15. Uskoisin että moni saa yllättyä ensi kaudella, sillä josbasta ei lähtenyt suinkaan se viime kaudella kyykännyt osasto. Nyt vastuuta saa nuoret ja näyttämisenhaluiset kaverit, jotka kyllä kehittyvät kun saavat peliaikaa. Nuorissa nousukkaissakin on kovia pelimiehiä, joten keväällä 2016 saatetaan hyvinkin nähdä vahvempi josba kuin keväällä 2015, vaikka mennyt kausi onkin tahkottu eri sarjatasolla..

  16. Pelkällä halulla ja innolla ei enää kehity nykypäivän liigapelaajia, mutta toivotaan, että ainakin liigakarsintapeleissä vallinneesta yleisestä tunnelmasta ponnistettaisiin ylöspäin rohkeasti, eikä menneitä aikoja muisteltaisi liikaa. Divari-karsinnoissa mukana ollut akatemia ei kovin pitkälle menneellä kaudella vielä lentänyt ja sieltä kuitenkin nostettu iso joukko pelaajia edustukseen. Tosin ei ole aiemmilla kausilla edustus kovin vakuuttavasti pelannut harjoituspeleissä esim. welhoja vastaan, eli vaikea on ennakoida sarjapelien tasoeroja. Nuorilla on se etu, että kehitystä tapahtuu vuodessa jo paljon, kunhan vaan jokaisella on selvä tavoite ja sen saavuttamista tuetaan oikealla tavalla. Vielä jos joukosta löytyy kapteeniksi joku hyvä johtajatyyppi, niin se auttaisi nuoren joukkueen henkistä kasvua.

  17. Tulevan kauden selkeä tähti on Eetu Sorvali! Jos yhtään ajattelee itseään salibandyn parissa parin vuoden päästä, on pakko mennä takomaan edes 1 A-junnu vuosi menestyksekkääseen joukkueeseen ja samalla saada pelata liigaa. Tuleva Tuomas Iiskola..

  18. Hyviä pointteja, itse yhdyn kyllä vahvasti Reikäpallon kommenttiin. Noissa nuorissa on erittäin paljon potentiaalia, ja kuulopuheiden perusteella erittäin hyvä/kehittävä kesä tulossa uudessa fysiikkavalmennuksessa. Jos jaksaa jengi tahkoa koko kesän tuolla tahdilla ja innolla reeniä niin helposti mahdollista yltää korkeammalle tasolle ,kun viimekautinen joukkue ylsi. Itse osan pelaajien kanssa keskusteltua viime kauden Divarikarsinnat oli aika toissijainen tavote nuorille, A-sm paikka tyydytti nälän ja huonoimmat pelit osuivat juurikin kauden viimeisiin otteluihin.

  19. Tokila hyvä veska Divariin! Antaa JosBalle kyllä mahikset voittoihin. Junnujen harteilla paljon. Jännä nähdä kehittyvätkö tarpeeksi.

  20. Vuoden kuluttua Josballa on kaksi joukkuetta kakkosdivarissa. Vaikka Leba saisi mitä pelaajia, niin Jurin kanssa ne ei tule nousemaan. Lebassa hyvin hoidettuna seurana voisi olla ainesta, mutta valmentajaksi seura tarvitsisi oikean tekijämiehen. Se on vaan valitettavasti niin, että vaikka seudulla on useita hyviä valmentajia niin ketään niistä ei kiinnosta valmentaminen enää nykyisin.