Liigat

KSML: Luottopuolustaja jatkaa hirvipaidassa – päävalmentaja myöntää Kohosen karanneen

13.05.
2015
0 Kommenttia
1
Liigat
Otto Tikka pommittaa Happeen takalinjoilla ensi kaudellakin. Kuva: Esa Jokinen

Otto Tikka pommittaa Happeen takalinjoilla ensi kaudellakin. Kuva: Esa Jokinen

Happeen päävalmentaja Seppo Pulkkinen vahvistaa keskiviikon Keskisuomalaisessa Mika Kohosen karanneen Happeen ulottumattomiin. Maanantaina Pääkallo.fi uutisoi Kohosen uudesta seurasta, joka on SPV. Hyviä uutisiakin hirvileiristä kuuluu, sillä tärkeä puolustaja Otto Tikka on tehnyt jatkosopimuksen.

Kohosen kasvattajaseura Happee oli Pulkkisen mukaan kilpajuoksussa mukana loppumetreille asti.

– Kyllä meillä oli hyvä paketti kasattuna, mutta ei pärjätty. Seinäjoelle Mika ilmeisesti on menossa. Pettyneitä toki ollaan, mutta musta on hyvä, että ”Mihu” tulee Suomeen. Vielä parempi olisi tietysti ollut, jos hän olisi tullut Happeeseen, Pulkkinen kertoo lehdessä.

Jami Manninen lähti Sveitsiin, Lassi Kotovaaraa on huhuiltu Tampereen suuntaan ja joidenkin pelaajien kohdalla tilanne on vielä auki, mutta isossa kuvassa Happeen ydinryhmä on jatkamassa Jyväskylässä. Viimeisin nimensä sopimuspaperiin raapustanut on luottopuolustaja Otto Tikka. Tulopuolella on toistaiseksi vain Classicista kotiin palaava Paul Kotilainen.

– Peruspaketti pysyy samana. Joitain muutoksia voi vielä tulla, Pulkkinen toteaa.

Linkki Keskisuomalaisen juttuun tässä.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi

Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.


Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.